Kaksi teosta - Kevyet ovat ajatukseni

Kaksi teosta 
Kevyet ovat ajatukseni - mietteen inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.

Silti aina varma

Suoja. Vai piilo? 
Tuulten liikuttelema, mutta silti aina varma.

Voi suoja olla piilokin, niin, ja piilo myös suoja. 
Suojapiilo, piilosuoja. 
Joo, piilosuoja.


 

 

Joulusta

Hei joulusta! 

Joskus mietin, voisiko joulu jonakin vuonna olla toisenlainen,
voisiko se olla jossakin toisaalla, voisiko se olla matkoilla. 
Voisi varmaan, ja ainakin se voi olla haave. 
Joskus sellaiset toteutuvat.

On ollut yllin kyllin kaikenlaista hyvää ja kaunista. 
Taidan viipottaa kukkamekossani koko tulevan vapaan viikonkin.

Aina olemassa

Omien ääriviivojen säilyttäminen on tärkeää.

Anneli Vainio
Eksyvä löytää, matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä



Joskus ne ovat hukassa, hämärän peitossa, piileskelevät tahallisesti. Ja toisinaan ne hohtavat kirkkaina, ovat viiltävän selkeät ja vailla pelkoa. Mutta oli tilanne mikä tahansa, olo mikä hyvänsä, ovat ne silti aina olemassa. Ikiomat ääriviivat.

Kuvat ovat eiliseltä. Päivä, jonka ääriviivoilla loisti kepeä kullankohde. 

 

Valon lähteitä

Aika, jolloin vaelletaan pimeydessä. 

Tänä vuonna olen selvinnyt tästä ajasta kiitettävän hyvin. Valoisalla mielellä, valon lähteitä muualta hakien, enimmäkseen. En ehkä ole antanut pimeälle sitä valtaa, mitä se tarvitsee voidakseen nylkeä vaeltajansa armotta. Ei se helppoa ole ollut, sillä musta säkki päässä tuntuu toisinaan siltä, että tukehtuu juuri nyt. 

Ensi keskiviikkona mulla on tämän vuoden viimeinen työpäivä. Aloitan loman, lopetan elokuussa alkaneen karkki- ja suklaalakon hetkeksi ja samaan aikaan maailma valkenee kirkastuen talvipäivänseisauksen myötä. Ihan heti samantien, eikö niin? 

 

Maailman ympäri

Mennään maailman ympäri uudestaan ja uudestaan. Keho venyy mittoihinsa ja järkyttynyt rintarankani aukeaa taas hetkeksi. Mietin miten venyttäisin mieltäni, voiko sitä edes venyttää. Järkyttynyt se on jo nyt, mitä mahtaisi venytys sille tehdäkään. Pitää kai lähettää mielikin maailman ympäri.  

 

Toisinaan totta

Hetkittäinen valo on ihmeellinen, kuin ilahduttava yllätysvieras. Ympärillä punaista, valkoista ja vaalean sinisen sävyjä, joista yksi on usein harmaa. Kahvi juodaan uudesta joulukuun kupista, se on juhlallisen kaunis, tekee itsekin mieli pukeutua mekkoon. Käydään teatterissa, ollaan ystävän kanssa hetki rinnakkain ja vahvistutaan siinä hetkessä tuulenkestäviksi. Puut venyvät taivaisiin, seison niiden keskipisteessä ja huomaan tasapainon olevan toisinaan totta. 







 

Kaksi teosta - Tuiketta

Kaksi teosta 
Tuiketta -sanan inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.


  

En ole siivonnut

Kuvat ovat kuukauden takaa, ajatella tätä ajan juoksua. Parempi olla ajattelematta, en aio pelotella itseäni sillä, missä jo ihan yhtä nopeasti ollaan. 


Kuulin eilen, että on pikkujouluviikonloppu. Okei. No, heti olen sen äärellä mikä tässä ajassa on suurin murheeni: joulusiivous. Tai no, eipä liioitella: ylipäätään siivous. Olen joskus sanonut, etten enää täällä valita siivoamisesta. Enkä valita, tiedätte kyllä. Tulee mieleen jossain jonain jouluna vilahdellut kuva jouluvaloin koristellusta pyykkivuoresta. Mielikuva siitä kertonee fiiliksen.


Tällä viikolla olen 

syönyt pistaasikakkua
pukeutunut lumeksi
vaeltanut pimeydessä
itkenyt ja nauranut
ängennyt(tai napattu?) mukaan pikkuisen teatterin taustoihin
palaveerannut tehokkaasti 
astunut askeleen eteenpäin 
taikonut lumihiutaleita
juonut lasillisen punaviiniä
ja sammunut viikon päätteeksi noin klo 20.

En ole siivonnut enkä myöskään valokuvannut. 


Kuulin joskus sanan viikkosiivous. Mitäköhän se tarkoittaa?

 
 

 

Taivas laskeutui keittiöön

Hätäisiä lauseen repaleita, kirjoitan ne vimmaisena heti talteen, jotta eivät unohdu. Ilman niitä olen eksynyt, kokonaan kadonnut huteralta tieltäni. Roikun niiden liepeissä enkä voi pudota, en mitenkään.

Taivas laskeutui keittiöön. Se sopii tänne, tykkään sen sävyistä. Mutta pilvet kiirehtivät pois, tuuli on niin voimakas. Kadehdin sitä hiukan. Voisinko minäkin olla?

Lukisin kaiket päivät. Joel Haahtelan naiset katsovat vastavaloon ja minä odotan päiviä, joissa olisi tilaisuus valolle ja sen synnyttämille kuville. Ehkä ne ovatkin jo lähellä.



- En tiennytkään, että osaat purjehtia, Benjamin ihmettelee.
- Helppo juttu, Klaus sanoo ja sivelee sormillaan veneen kiiltävää kylkeä. 
- Purjeet vain ylös ja myötätuuleen.

Klaus on mieltynyt pieniin hetkiin. Ne ovat kuin kiviä, Klaus ajattelee. 
Kivistä voi rakentaa talon.


Joel Haahtela
Naiset katsovat vastavaloon

Mikä oli oikeasti ja mikä ei

Sumua päässä, ajatukset jumittuneet harmaaseen. Kuulen vesisateen, seinäkellon, koiran, joka haukkuu alakerrassa. Unessa, valveilla, niiden rajamailla ja lopulta epätietoisuus siitä, mikä oli oikeasti ja mikä ei. Soiko puhelin, vastasinko. Niska jumittaa, pää särkee, luen hitaasti dekkaria piilossa peiton alla.

 

Ihan kaikki

Näissä päivissähän on ihan kaikki. 

Valoista varjoihin ja taas takaisin.

Eivätkä leijuvat ajatukset tarvitse laskeutumispaikkaa, 

sillä niille riittää ilma ja kevyt tuulenvire.

 

Se on aurinko

Lumi, kiitos valosta.
Tämä arkinen viikko on toisenlainen, sillä viikonloppuni alkaakin jo nyt. Sekin tuntuu valolta. 
Valoa näkyy myös ajatuksissa, suunnitelmissa, kevyessä katseessa kauemmas. 


Kattilankansi löytyi kirpparilta Espoosta. Se on aurinko.
Laatta on muisto, pala Lissabonia keittiössämme. 



 

Sunnuntaiaamut

Sunnuntaiaamuna teetä, kahvia ja kynttilänvaloa. Viikot täyttyvät paljosta ja välillä on vaikea löytää sellaisia hetkiä, joissa levätä, joista saada virtaa. Sunnuntaiaamut, näissä on sellaisia aineksia. Hiljaista hitautta, venyvää aikaa, tilaa ajatuksille. Tänään en tee mitään suuria, sanoin. 


(niin, entä sitten paljon pieniä? 

löydänkö kohta itseni tiskivuoren ääreltä? tunkemasta pyykkejä pesukoneeseen? kirjaamasta hommalistaa? suorittamasta niitä pieniä asioita, mitä en viikolla ehtinyt? tai iltaisin enää jaksanut?

entä mitkä asiat ja tekemiset tuntuvat suorituksilta? miksi ne tuntuvat siltä?

miltä tuntuu, jos jättää ne tekemättä? ahdistaako vaan lisää? olisiko helpompi tehdä ja saada ne pois alta, vai oikeasti viettää sellainen päivä, että tekee vain sitä, mikä lepuuttaa omaa päätä ja kehoa? mitä sellainen on? 

osaisiko hetken olla ajattelematta huomista, ensi viikkoa, joulua, tulevaa vuotta? olla nyt ja tässä, vailla yhtäkään vaatimusta ja suoritusta? jatkaa hitaan sunnuntaiaamun viettoa yöhön asti...)

Tämä aika

Tähän aikaan hidastutaan. Hiljennytäänkin. 

Nautin kauneudesta, mikä huokuu hiljaa paljaista puista, 

palelevasta taivaasta ja harmahtavasta peitosta maailman ympärillä. 

Tämä aika on kerroksellista, syvän sielukasta. Voisin toivoa sen pysähtyvän.

Kaksi teosta - Alakuloinen päivä

Alakuloinen päivä. 
Kaukaiset luodot ovat
tukevasti meressä kiinni.

Risto Rasa



Kaksi teosta 
Risto Rasan runon inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa. 

Häviävät pimeään

Illat, jotka häviävät pimeään.
Jättävät jälkeensä olon, ettei mitään ollutkaan,
ja lisäksi väsymyksen, joka hiipii hiljaa varmasti kiinni. 


Ajattelin tehdä valoajatuslistan, mantraksi, näihin pimeän väsymyksen hetkiin.

Kauneus

Kauneuselämyksiä näissä päivissä. 
 



 

Kaislikko

Kaislikko on puhunut. 
Sillä oli totisesti paljon asiaa.
Ja miten kaunis se onkaan!

Kiitos kaislikkoretkestä ystävälle.



 

Aikaa olennaisille

Täällä ollaan hyvin tarpeellisella lomalla. 
Kokonainen viikko vapautta. 
Aikaa olennaisille asioille. 


Tulee olemaan 

kirjojen sivuja
Helsinki
maalaismaisema 
uudet kirjahyllyt
pitkospuut
piparitaikina
juna
Turkukin
pihasauna
kotisohva

ja sitten mulla on uutuuttaan hohtava Museokortti, lahja mieheltä, onnentyttö olen!



 

On kiinnitettävä itsensä vahvasti

Välttääkseen katoamisen, hukkumisen tai tukehtumisen (turhautumisen, ärsytyksen, kyllästymisen...) tunteen liian paljon (tai sellaisen, mikä ei tunnu omalta) keskellä, on kiinnitettävä itsensä vahvasti ja määrätietoisesti sellaiseen, mikä tuntuu sielussa asti, synnyttää valoa ja saa aikaan mielenrauhaa, varmuutta sekä suunnatonta iloa siitä, mikä on itselle tärkeää, aitoa ja totta.


Kuuntelin Joel Haahtelaa eilen, maailman mielenterveyspäivänä. Hän puhui yksinäisyydestä, toiseudesta ja siitä, onko ihminen saari. Hän puhui siitä, miten yksinäisyys ja poissaolokokemus voivat synnyttää merkityksiä, miten niitä tarvitaan, kuten myös tarvitaan toista ihmistä, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen kokemusta. 


Ajelin tuosta vaikuttavasta kohtaamisesta kotiin sielu hiljaa onnesta väristen, matkan varrella taivas hehkui oranssia, vesi syvää sinistä ja minä olin tullut vahvasti kiinnitetyksi itselleni tärkeään. Voiko ihminen enempää toivoa, ei voi. Siinä on totisesti kylliksi.


 
 

Rauhoittavaa ja riemastuttavaa

Oivalluksia, hahmotuksia. 
Alan jopa hahmottua itselleni. 
Miten se onkaan yhtaikaa niin rauhoittavaa ja riemastuttavaa!


 



 

Hän kukkii nyt

Vietettyään kesän ulkona hän kukkii nyt, vaikka joulu ei vielä olekaan. Olen hiukan kateellinen hänen loistostaan, miksi minä en hehku kesän jäljiltä?

Meillä on alkamassa ruljanssi. Se sisältää kasaamista ja siirtelyä, karsimista ja järjestämistä, hirmuisen pölymäärän pöllyämistä ja monta, monta kirjaa. Tulee vaatimaan sitkeyttä.

Ollapa toisinaan kissa.  

 

Rohkenenko toivoa

Viikko alkaa joen varresta, on hiukan pakkasta, taivas niin kirkas. Paleltaa, ajattelen marraskuuta, ajattelen jo talvista valoa, jossakin siellä tulee olemaan myös syvä pimeä. Rohkenenko toivoa jo harmaita päiviä? Väsyn väreihin, menen auringolta piiloon, vaikka hyvin tiedän tarvitsevani kaiken valon nyt kun sitä vielä on. Toivon silti harmaita päiviä, sillä niissä asuvat rauha, tyyni, hiljainen sekä lempeä ja niitä minä nyt tarvitsen.

Kaksi teosta - Palapeli

Kaksi teosta 
Palapeli - sanan inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa. 

Täysillä, kokonaan

Syyspäiväntasausaamuna oli kaunista ja tennarit märkänä kulkemisesta. 

Voisin tällä hetkellä sukeltaa syksyiseen luontoon, sen väreihin ja tunnelmaan täysillä, kokonaan, aamusta iltaan, ilman, että pitää vahtia kelloa ja ajatella, että kohta jo myöhästyn. Ottaisin syysluontoloman, kiitos. Pitkän.

On vähän jännittävää meneillään, voi hurja. Sellaiseenkin luonto on tehokkaan rauhoittava lääke. Nautittavaksi edes aamuissa ja illoissa, jos muuten ei ehdi.

Puut, puut

Käyn seisomassa alla.
Tähyilen latvuksiin, 
kasvan samoihin mittoihin,
voin jo koskettaa tuultakin. 
Kuuntelen, 
vaikenen,
sillä jätän kaiken tilan sille voimalle,
jota puut, puut jakavat.

(jakavat ilman minkäänlaista ylemmyydentuntoa)