Tämä aika

Tähän aikaan hidastutaan. Hiljennytäänkin. 

Nautin kauneudesta, mikä huokuu hiljaa paljaista puista, 

palelevasta taivaasta ja harmahtavasta peitosta maailman ympärillä. 

Tämä aika on kerroksellista, syvän sielukasta. Voisin toivoa sen pysähtyvän.

Kaksi teosta - Alakuloinen päivä

Alakuloinen päivä. 
Kaukaiset luodot ovat
tukevasti meressä kiinni.

Risto Rasa



Kaksi teosta 
Risto Rasan runon inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa. 

Häviävät pimeään

Illat, jotka häviävät pimeään.
Jättävät jälkeensä olon, ettei mitään ollutkaan,
ja lisäksi väsymyksen, joka hiipii hiljaa varmasti kiinni. 


Ajattelin tehdä valoajatuslistan, mantraksi, näihin pimeän väsymyksen hetkiin.

Kauneus

Kauneuselämyksiä näissä päivissä. 
 



 

Kaislikko

Kaislikko on puhunut. 
Sillä oli totisesti paljon asiaa.
Ja miten kaunis se onkaan!

Kiitos kaislikkoretkestä ystävälle.



 

Aikaa olennaisille

Täällä ollaan hyvin tarpeellisella lomalla. 
Kokonainen viikko vapautta. 
Aikaa olennaisille asioille. 


Tulee olemaan 

kirjojen sivuja
Helsinki
maalaismaisema 
uudet kirjahyllyt
pitkospuut
piparitaikina
juna
Turkukin
pihasauna
kotisohva

ja sitten mulla on uutuuttaan hohtava Museokortti, lahja mieheltä, onnentyttö olen!



 

On kiinnitettävä itsensä vahvasti

Välttääkseen katoamisen, hukkumisen tai tukehtumisen (turhautumisen, ärsytyksen, kyllästymisen...) tunteen liian paljon (tai sellaisen, mikä ei tunnu omalta) keskellä, on kiinnitettävä itsensä vahvasti ja määrätietoisesti sellaiseen, mikä tuntuu sielussa asti, synnyttää valoa ja saa aikaan mielenrauhaa, varmuutta sekä suunnatonta iloa siitä, mikä on itselle tärkeää, aitoa ja totta.


Kuuntelin Joel Haahtelaa eilen, maailman mielenterveyspäivänä. Hän puhui yksinäisyydestä, toiseudesta ja siitä, onko ihminen saari. Hän puhui siitä, miten yksinäisyys ja poissaolokokemus voivat synnyttää merkityksiä, miten niitä tarvitaan, kuten myös tarvitaan toista ihmistä, kohtaamisen ja vuorovaikutuksen kokemusta. 


Ajelin tuosta vaikuttavasta kohtaamisesta kotiin sielu hiljaa onnesta väristen, matkan varrella taivas hehkui oranssia, vesi syvää sinistä ja minä olin tullut vahvasti kiinnitetyksi itselleni tärkeään. Voiko ihminen enempää toivoa, ei voi. Siinä on totisesti kylliksi.


 
 

Rauhoittavaa ja riemastuttavaa

Oivalluksia, hahmotuksia. 
Alan jopa hahmottua itselleni. 
Miten se onkaan yhtaikaa niin rauhoittavaa ja riemastuttavaa!


 



 

Hän kukkii nyt

Vietettyään kesän ulkona hän kukkii nyt, vaikka joulu ei vielä olekaan. Olen hiukan kateellinen hänen loistostaan, miksi minä en hehku kesän jäljiltä?

Meillä on alkamassa ruljanssi. Se sisältää kasaamista ja siirtelyä, karsimista ja järjestämistä, hirmuisen pölymäärän pöllyämistä ja monta, monta kirjaa. Tulee vaatimaan sitkeyttä.

Ollapa toisinaan kissa.  

 

Rohkenenko toivoa

Viikko alkaa joen varresta, on hiukan pakkasta, taivas niin kirkas. Paleltaa, ajattelen marraskuuta, ajattelen jo talvista valoa, jossakin siellä tulee olemaan myös syvä pimeä. Rohkenenko toivoa jo harmaita päiviä? Väsyn väreihin, menen auringolta piiloon, vaikka hyvin tiedän tarvitsevani kaiken valon nyt kun sitä vielä on. Toivon silti harmaita päiviä, sillä niissä asuvat rauha, tyyni, hiljainen sekä lempeä ja niitä minä nyt tarvitsen.