Meidän parveke on ollut pahasti hunningolla. Nämä kelit.
Kunnes koitti lauantai ja Oikea Kesä.
Aurinko toi energian ja minä sain huollettua
kaikki parvekkeen kukkaset ja kasvit kelvolliseen kuntoon.
Rohkeana, lämpimään aikaan vielä uskoen,
tein vielä uusia kylvöjäkin.
Keittiön pöydälle sain tuoksuvan orvokkikimpun
ja muistin viime kesän kaunokit.
Mulla oli myös valokuvausstudio parvekkeen pöydällä.
Kissa tietenkin kiipesi välittömästi tapahtumapaikalle,
ylväänä ja varmana siitä, että juuri häntähän tässä nyt kuvataan!
Kohteena oli kuitenkin jotakin ihan muuta.
Kävin keskellä kauneutta
ja olen taas monta päivää onnellinen.
Minusta tuntuu,
että jatkan yhä kulkemista
katse korkeuksissa
kapeilla kujilla
kuumissa päivissä.
Oli aurinko, sade, kukat, herkut, hyvä seura, oli juhannus.
Oli loma, oli matka, oli pitkät päivät, kesätuulet.
Huomenna pitäisi suunnata takaisin töihin.
Jos menen mutkan kautta,
se voi tuntua seikkailulta.
Ollaan sitten jo keskikesässä. Vaikea uskoa.
Sanon vaikea uskoa, en niin, että vaikea kuvitella.
Sanon siksi, koska tytär näpäytti minua Barcelonassa.
Huokailin nimittäin siellä,
että vaikea kuvitella, että ollaan todella täällä!
Tytär tokaisi siihen, että älä kuvittele.
Niin, jos kuvittelisi vähemmän, eläisi ehkä vielä enemmän.
Teinien ajatuksissa piilee toisinaan yllättäviä helmiä.
En siis kuvittele, en vain meinaa uskoa.
Enkä usko juhannussateeseenkaan,
sillä ulkona on monen päivän jälkeen tyyntä,
taivas vain osittain keveässä pilvipeitteessä.
Lupaa hyvää.
Kuvittelen auringon huomiseen päivään ja uskon siihen vakaasti.
Lähdetään pellon laitaan.
Ehkä uskon siellä, lupiinien keskellä,
että missä sitä oikeasti mennään tässä kesässä.
Väsynyt.
Karkaan Yöjunalla Lissaboniin,
myhäilen lauseiden välissä, jään tarinaan kiinni.
Kuin unessa.
Liikaa tuulia, jumittavia ajatuksia.
Neulon pitkävartista sukkaa ja vedän villatakin ylleni.
Vastaani tulee sulkia.
Jos kokeilisin kirjoittaa,
tulisikohan niistä sanoja?
Taikasanoja, salasanoja, haavesanoja, voimasanoja,
sellaisia sanoja, mitkä kertoisivat.
Nukkuisin muutaman päivän, voisinko?
Jos olisi mahdollista,
niin kyllä,
lähtisin heti takaisin.
Barcelona,
niin kaunista, niin rumaa,
sovussa rinnakkain.
Innostuin pitkästä aikaa sukista
Pitkon ja Rva Vaaksanheimon inspiroimana.
Saatanpa tehdä lisääkin, ihan varmuudeksi,
pitääkseni viileät kelit loitolla.
Lisäksi luin tuon Riikka Pulkkisen uusimman,
ihan huippu lomakirja, täyteläisen kepeä!
Ja katsoin Klikkaa mua-sarjan vikat jaksot,
voi että, niin toivon, että sarja vielä jatkuisi!
Hiukset saivat viimein väriä ja parvekekukkaset huoltoa.
Pientä melankoliaa, mutta hyvää punaviiniä Madridista.
Nyt on aika aloittaa pakkauspuuhat.
Pitkät ja pehmeät päivät.
Meren äärellä, järvellä, auringon alla.
Lintujen laulun keskellä,
kesäkuun vihreän sisällä.
Kirjoitin vuoden vaihtuessa näin.
Ensinnäkin, mantra on toiminut.
Olen saanut paljon aikaan, monta opintopistettä kasaan.
Tekemiseen tarttumisesta on tullut
helpompaa ja päämäärätietoisempaa.
Jatkan saman mantran kanssa eteenpäin.
Ja sitten, Barcelona.
Sinne lennämme koko perheen kanssa viikon päästä.
Haave toteutuu!
