sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Puussa ja maassa
Lähdettiin katsomaan olisiko jo, ja kyllä oli...
vanhojen tammien keskellä maa sinisenä!
Katseet puussa ja maassa,
oli perhonen, ampiainen ja kaikki muurahaisetkin.
Ne tammet ja lintujen laulu.
Ja vanhan talon rauniot, mutta surua ei ollenkaan.
Puut taivasta kohden
Paljaat pellot, veden valtaamat.
Puut taivasta kohden, pilvissä kepeys.
Monen joutsenen kohtaaminen.
Ja se sama, yksinäinen talo,
ikkunoissa luukut, suru huokaa ympärillä.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Joutsenet, jäät
Lähteviä jäitä.
Palanneita ajatuksia, tahtoa ja toivoa.
Joesta kasvavia puita, odottavia veneitä.
Hassu vapaus tehdä omaa tietä.
Joutsenet, ihmeelliset joutsenet.
Iloa ja kiitollisuutta.
Jäävätkö joutsenet?
Jäävätkö, samaan aikaan kun jäät lähtevät?
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Valoisaa tarvitaan
Valoisaa, sitä tarvitaan nyt.
Jokaisen ajatuksen ympärille, kiitos.
Uskallanko sanoa, että olo on jo hiukan parempi?
Huivikin etenee.
maanantai 15. huhtikuuta 2013
13
Meillä on täällä ihana nuori neiti!
Juhlatkin olivat, mukavat ja herkulliset, mummille kiitos :)
Juhlien jälkeen minä kaaduin sohvan pohjalle sairastamaan
ja samalla tiellä olen yhä, kotona toipumassa...
Samaistun juuri nyt tuohon pienen tyttären tekemään naamaan,
jonka poika ikuisti kuvaksi asti.
perjantai 12. huhtikuuta 2013
torstai 11. huhtikuuta 2013
Sateenkaari
Aamulla kesken töitten tuli tarve nähdä sateenkaari.
Laitoimme lasten kanssa samantien toimeksi
ja loihdimme maalaten ison sateenkaaren seinälle.
Se oli tämänpäiväinen käsityöni.
Sateenkaari oli tarve, ilo ja onni siitä, että saatiin tehdä.
Sen lisäksi hain ihanat puuvilla-pellavaiset
langat omaa huiviani varten.
Kyllähän lankojen hankkiminen on selvää käsityön tekemistä sekin,
vaikken nyt saatakaan loppuun mitään keskeneräistä...
Täällä odotetaan parvekekelejä.
Minä ja ruusupavut.
Maanantaina näytti tuolta, mitä yläkuvassa.
Ja tänään ollaan jo alakuvan mitoissa.
keskiviikko 10. huhtikuuta 2013
Pääasia on, että tekee
Eilen tuli valmiiksi tyyny Novitan Hanko-langasta.
Kasaan ompelu on aina työläämpää kuin itse neulominen...
saati sitten nappien ompelu suurin piirtein paikoilleen!
No mutta valmista tuli ja tuo harmaa on hurmaava väri.
Sisätyyny on valmis versio, sitä en tällä kertaa kyhännyt itse.
Ja koska puhutaan käsityöstä
ja oman käden jäljen ilosta ja voimasta,
haluan korostaa sitä, että virheillähän ei ole väliä,
ne antavat vain omaa sävyä ja särmää töille.
Pääasiahan on, että tekee.
Eikö? (huomaatko mistä puhun?)
Meiltä häipyi risa astianpesukone kokonaan pois,
eikä uutta huolita enää tilalle.
Tyhjän kolon paikalle ompelin tänään verhon.
Se piilottaa kätevästi kaikki kierrätyspahvit ym. taakseen.
Ompelu sisälsi ison duunin kaivaa
hyvin pölyttynyt ompelukone kaiken kaman alta esiin.
Se vei huomattavasti enemmän aikaa kuin itse ompelu,
mutta kannatti, sillä nyt olen enemmänkin ompelufiiliksissä!
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Käsillä töitä
Tällä viikolla tehdään käsitöitä.
Ajattelin omalta osaltani saada joka päivä
jotakin pientä keskeneräistä valmiiksi.
Taidon ja käsityön kunniaksi!
Tänään valmistui tyttären tuubihuivi.
Kiitos hänelle kuvista yllä!
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Reitit
Erilaiset kulkusuunnat, vaihtelevat reitit.
Olen mennyt paljon, moniin suuntiin.
Aurinko on paistanut koko ajan.
Ahkeruus on ollut valttia
ja hetkessä pysähtyminen kultaa.
Tärkeitä huomioita siitä,
mikä antaa virtaa ja iloa,
miten kannattaa aamunsa aloittaa.
Hyvää henkeä ilmassa.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)