Kaksi teosta - Muisto

Kaksi teosta 
Ninnun antaman aiheen "Muisto" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.

Syntyy ymmärrystä

Kokoamisen oivallus. 

Olemme Ninnun kanssa jakaneet teoksia blogeissamme kerran kuussa Kaksi teosta - otsikon alla vaihtuvien aiheiden mukaan. Vuosi on kulunut, 2 x 12 teosta on tullut valmiiksi ja ollut esillä. Tekeminen on ollut mielenkiintoista ja innostavaa, on inspiroivaa kuvata aiheen mukaan ja myös niin, että rinnalla kulkee toinen ihminen omien teostensa kanssa. On hauskaa nähdä miten toinen tulkitsee aihetta ja miten te lukijat otatte teoksia vastaan. Kiitos katsomisesta ja kommenteista, ajatusten jakaminen on arvokasta ja vie myös eteenpäin, olen kiitollinen siitä!

Kokosin 12 teosta yhdeksi. Onpa jännää huomata tämä sävymaailma! Ja jonkinlainen yhteensopivuus muutenkin. Ja miten merkitykselliseksi jokainen teos onkaan itselle tullut! Voi olla, että jonkin niistä kuvaisin nyt toisin, mutta aika kulkee eteenpäin ja aiheet elävät ja muuttavat muotoaan matkan mukana. Huomaan taas sen, miten tärkeää kokoaminen on. Tehty tulee näkyvämmäksi itselle, huomaa saaneensa aikaan. Asiat, tapahtumat, kuvat ovat välillä niin irrallaan, paloina siellä sun täällä, mutta kokoaminen voi eheyttää ja auttaa näkemään laajemmin, kokonaisuutena. Palaset saattavat loksahdella paikalleen ja syntyy ymmärrystä. Niinkuin nyt tässä. Viimeisen vuoteni sävyt, maisemat ja tunnelmat, juurikin näin. 




 

Vaivun sohvan nurkkaan

Tiistai-ilta. Fillarilla kotiin kaatosateessa, kotona lämmintä päälle, mausteista teetä mukiin, sekaan vielä hiukan kardemummaa. Hämärää ja melankolista, vaivun sohvan nurkkaan Robert Doisneaun järkälemäisten valokuvateosten kanssa (A photographer's life ja Paris) ja ympärillä on ihan syksy. Tarvitaan kynttilöitä. 

Robert Doisneau on vielä tämän viikon esillä Turun taidemuseossa. Hieno näyttelykokonaisuus ja kiehtovia kuvia. Lomalla kävin katsomassa ja oli vaikea irtautua kuvien luota pois. Upea maailma.

Oi oi, katsokaas tänne! Kiitos Turun taidemuseo!

 

Onni on

Onni on parvekekukat. Ja lämmin elokuu.

 

Tilaus

Tarve ja tilaus suunnitelmalle, järjestelmälliselle suunnitelmalle.
(ja vahvalle selkärangalle)

Tulee lähteneeksi

Kannattaa mennä. Lähteä ja kohdata. Jaksaa.

Voi että, juuri nyt ihan vastakkainen tunne ja olo, plääh, ei huvita, antakaa mun olla, en halua. Enkä todellakaan jaksa. Matalapainetta? Liikaa sokeria? Hormoonit?

Mutta muistan silti tässä päänpuristusahdistustilassani, että ajattelin viikolla useamman kerran noita ensimmäisiä ajatuksia. Kyllä tosiaan kannattaa. Mutta aina ei myöskään tarvitse jaksaa. Sillä jotenkin vaan näihin viikkoihin mahtuu kaikenlaista, laidasta laitaan ja täyslaidallisia sitä sun tätä, hyvää ja huonoakin. 

Yhdessä hetkessä jaksaa aamulla kirmata meren rantaan ennen töitä, nähdä ihmeellistä aamun valoa, olla hiljaa kaiken sen keskellä. Toisessa hetkessä järjestää jo vuosia paikoillaan lojuneita asioita, tekee tilaa, saa aikaan enemmän kuin aikoihin. Sitten taas on niitä hetkiä, joissa asuu hillitön väsymys, on vaikeaa ajatellakaan mitään eteenpäin vievää, ylipäänsä mitään. Joskus sitä nauttii ajattomasta päivästä vailla vaatimuksia (itseltä), istuu vain parvekkeella tuolissaan, on Pakomatkalla Kyllikki Villan kanssa, ympärillä sataa, mutta on valtavan lämmin. Kuvittelee olevansa sen levon jälkeen  voimissaan, mutta ei kuitenkaan ole, sittenkin vain väsyneempi, varsinkin kun yöuni venyy liian pitkäksi. Sitten sitä yllättää itsensä jonakin täytenä päivänä kirmaamasta lenkkipoluilta, ihmeen kevyin askelin, uskoo sen jälkeen hetken verran huimiinkin mahdollisuuksiin. Tulee lähteneeksi kauniisiin paikkoihin, lempipaikkoihin, jaksaa kiivetä portaat ylös nahdäkseen, astua kirkon ovesta sisään hämmästyäkseen ja kuljeksia rannassa, laiturilla, teitä pitkin eteenpäin.

Niin se vaan on, on oloja, vierystiloja, tunnelmia, on jaksamista ja väsymistä, on kiirettä ja mahdollisuuksia lepoon, on yöt, päivät, illat ja aamut ja niissä eletään vaihtelevien mielentilojen mukaan. Äärilaitojakin on, onneksi niitäkin on, sillä vaihtelevaa, vahvasti vaihtelevaa tämä elämä kyllä on. 

Tulee taas uusi viikko. Tulee lähtöjä ja kohtaamisia, varmasti taas väsyn, mutta jonakin päivänä olen virkeä ja silloin uskon  menemiseen, siihen, että kannattaa, että kyllä minä jaksan. 

 


Alimman kuvan teoksen taitelija on Sari Kurka, näyttely esillä Mathildedalin Muuntamon galleriassa.


   

Sellaista on ollut näinä päivinä

Mutta tämäkin on niin tarpeen: joutenolo, oleksiminen, 
jota kukaan ei ole tarkkailemassa eikä häiritsemässä. 
Tiedän, että teen taas sitten kovemmin töitä.

Kyllikki Villa
Elämän korkea keskipäivä
Päiväkirjaromaani 1960-luvulta 


Tykkään tuosta sanasta oleksiminen, sellaista on ollut näinä päivinä, vaikka olisi ollut kyllä hirmuisen paljon muutakin, tärkeääkin tehtävää. Kyllä minä ehdin vielä, kunhan olen oleksinut kylliksi. Hyvin tarpeelliselta on tuntunut

viipyillä hiljaisissa näyttelytiloissa
nähdä pilviä kaikenlaisista vinkkeleistä
jäädä teosten äärelle ihmettelemään
seisoa lämpimässä mutta villissä tuulessa
istua parvekkeella aamukahvin ja miehen kanssa, katsella vesisadetta
innostua sohvan nurkassa sanoista, lauseista, huomata niiden aikaansaavan uusien ajatusten liikehdinnän
katsella sen villin tuulen mukana tempoilevaa merivettä, olla itse paikallaan

siis oleksia hitaasti ajassa. 





 


 

Tuulen mukana

Kaunis ja lempeä viikko. Kaiken aikaa lämmintä, sateestakin huolimatta. 
Pehmeitä tuulia, tuulen mukana lentäviä linnun sulkia, sulkia kaikkialla. 
Valmistelen, mutta en tiedä mitä. Jään siis odottamaan. 

Tästä tavallisesta arkisesta elämästä

1.8.

M/S Zielona Gora, Itämerellä. Edellisen tunnelman jälkeen on tullut muita. Kaikista on puhuttava, jos yleensä vielä puhumme. Mistään en ole päässyt selvyyteen tällä matkalla, yhtä ja toista olen miettinyt, pari kertaa olen nauranutkin itselleni, tälle keski-ikäiselle elämänhaluiselle naiselle, jolle itse asiassa voi käydä vielä miten hyvänsä.
  On ilta, uusikuu länsitaivaalla, laiva keinuu melkoisessa aallokossa, joka on koko päivän huuhtonut alakantta. 

Kyllikki Villa
Elämän korkea keskipäivä
Päiväkirjaromaani 1960-luvulta 




Elokuu. Kiitollisena yhä jatkuvasta kesästä, tästä tavallisesta arkisesta elämästä, kaikista päässä kaahaavista tarkoista sekä epätarkoista ajatuksista. Molempia tarvitaan.

Kiitollisena myös kirjoista. Luin lomalla paljon ja yhä kuljen Kyllikki Villan päiväkirjamerkintöjen matkassa, täydellistä luettavaa juuri näihin päiviin, näihin ajatuksiin.