sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Toisinaan totta

































Hetkittäinen valo on ihmeellinen, kuin ilahduttava yllätysvieras. Ympärillä punaista, valkoista ja vaalean sinisen sävyjä, joista yksi on usein harmaa. Kahvi juodaan uudesta joulukuun kupista, se on juhlallisen kaunis, tekee itsekin mieli pukeutua mekkoon. Käydään teatterissa, ollaan ystävän kanssa hetki rinnakkain ja vahvistutaan siinä hetkessä tuulenkestäviksi. Puut venyvät taivaisiin, seison niiden keskipisteessä ja huomaan tasapainon olevan toisinaan totta. 







 

14 kommenttia:

  1. Hauska tuo lintukuva, 'puhelinlanka' on niin taipunut lintujen painosta, että kohta vaipuu ulos kuvasta.
    Todella juhlava tuo joulukuun kuppisi! (Muista aina laittaa, meidän iloksi, tänne blogiisi kuva kuukauden kupistasi. Joko sinulla on koko sarja valmiina?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, linnut poseerasivat kuuliaisesti että sain työni tehtyä :)

      Eikö olekin hurmaava! Löytyi kirpparilta (siis en kyllä muualta niitä ostakaan), 0,20 e, ja sille on myös ihana pieni suklaakulho samaa sarjaa :) Kuukausisarja ei ole valmis, monta puuttuu vielä. En kuitenkaan etsi puuttuvia, vaan sitten kun vastaan tulee, tiedän kuukauden. Kaiken kaikkiaan keräilen yksinäisiä kuppeja ja lautasia, täällä on jo kiva yhteisöllisyys löytynyt kaikkien yksinäisten kesken :)

      Poista
    2. Odotellaan siis ;)
      Minulla on erilaisia teekuppeja, joita käytän eri tunnetilojen mukaan.

      Poista
    3. Tunnetilakupit ovat tärkeitä! Ja juu, ootellaan rauhassa :)

      Poista
  2. Oi, ihanii kuvii ! Huutelen täällä koneen ääressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, kiva kuulla, mukava kun huutelet! :) Vapaapäivinä ehtii kuvailemaankin, niin ja näkemään valon.

      Poista
  3. Tuulenkestävyys, miten tärkeää!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti kirjoitettu!
    Kiitos ❤️

    VastaaPoista
  5. Miten soljuvat sanat ja merkitykset. Vahvistua tuulenkestäväksi, niin arvokasta. Ja tasapaino meissä, olemisessamme. Oi sua ihanaa, kiitos tästä♥

    Ja eihän tuo muu voisi ollakaan kuin joulukuun kuppi! Tunnetilakupit on tärkeitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, sinä ihana siellä :) Kiitos kun kävit!

      Poista