maanantai 28. marraskuuta 2016
lauantai 26. marraskuuta 2016
En ole siivonnut
Kuvat ovat kuukauden takaa, ajatella tätä ajan juoksua. Parempi olla ajattelematta, en aio pelotella itseäni sillä, missä jo ihan yhtä nopeasti ollaan.
Kuulin eilen, että on pikkujouluviikonloppu. Okei. No, heti olen sen äärellä mikä tässä ajassa on suurin murheeni: joulusiivous. Tai no, eipä liioitella: ylipäätään siivous. Olen joskus sanonut, etten enää täällä valita siivoamisesta. Enkä valita, tiedätte kyllä. Tulee mieleen jossain jonain jouluna vilahdellut kuva jouluvaloin koristellusta pyykkivuoresta. Mielikuva siitä kertonee fiiliksen.
Tällä viikolla olen
syönyt pistaasikakkua
pukeutunut lumeksi
vaeltanut pimeydessä
itkenyt ja nauranut
ängennyt(tai napattu?) mukaan pikkuisen teatterin taustoihin
palaveerannut tehokkaasti
astunut askeleen eteenpäin
taikonut lumihiutaleita
juonut lasillisen punaviiniä
ja sammunut viikon päätteeksi noin klo 20.
En ole siivonnut enkä myöskään valokuvannut.
Kuulin joskus sanan viikkosiivous. Mitäköhän se tarkoittaa?
sunnuntai 20. marraskuuta 2016
Taivas laskeutui keittiöön
Hätäisiä lauseen repaleita, kirjoitan ne vimmaisena heti talteen, jotta eivät unohdu. Ilman niitä olen eksynyt, kokonaan kadonnut huteralta tieltäni. Roikun niiden liepeissä enkä voi pudota, en mitenkään.
Taivas laskeutui keittiöön. Se sopii tänne, tykkään sen sävyistä. Mutta pilvet kiirehtivät pois, tuuli on niin voimakas. Kadehdin sitä hiukan. Voisinko minäkin olla?
Lukisin kaiket päivät. Joel Haahtelan naiset katsovat vastavaloon ja minä odotan päiviä, joissa olisi tilaisuus valolle ja sen synnyttämille kuville. Ehkä ne ovatkin jo lähellä.
- En tiennytkään, että osaat purjehtia, Benjamin ihmettelee.
- Helppo juttu, Klaus sanoo ja sivelee sormillaan veneen kiiltävää kylkeä.
- Purjeet vain ylös ja myötätuuleen.
Klaus on mieltynyt pieniin hetkiin. Ne ovat kuin kiviä, Klaus ajattelee.
Kivistä voi rakentaa talon.
Joel Haahtela
Naiset katsovat vastavaloon
torstai 17. marraskuuta 2016
Mikä oli oikeasti ja mikä ei
Sumua päässä, ajatukset jumittuneet harmaaseen. Kuulen vesisateen, seinäkellon, koiran, joka haukkuu alakerrassa. Unessa, valveilla, niiden rajamailla ja lopulta epätietoisuus siitä, mikä oli oikeasti ja mikä ei. Soiko puhelin, vastasinko. Niska jumittaa, pää särkee, luen hitaasti dekkaria piilossa peiton alla.
torstai 10. marraskuuta 2016
Ihan kaikki
Näissä päivissähän on ihan kaikki.
Valoista varjoihin ja taas takaisin.
Eivätkä leijuvat ajatukset tarvitse laskeutumispaikkaa,
sillä niille riittää ilma ja kevyt tuulenvire.
tiistai 8. marraskuuta 2016
Se on aurinko
Lumi, kiitos valosta.
Tämä arkinen viikko on toisenlainen, sillä viikonloppuni alkaakin jo nyt. Sekin tuntuu valolta.
Valoa näkyy myös ajatuksissa, suunnitelmissa, kevyessä katseessa kauemmas.
Kattilankansi löytyi kirpparilta Espoosta. Se on aurinko.
Laatta on muisto, pala Lissabonia keittiössämme.
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
Sunnuntaiaamut
Sunnuntaiaamuna teetä, kahvia ja kynttilänvaloa. Viikot täyttyvät paljosta ja välillä on vaikea löytää sellaisia hetkiä, joissa levätä, joista saada virtaa. Sunnuntaiaamut, näissä on sellaisia aineksia. Hiljaista hitautta, venyvää aikaa, tilaa ajatuksille. Tänään en tee mitään suuria, sanoin.
(niin, entä sitten paljon pieniä?
löydänkö kohta itseni tiskivuoren ääreltä? tunkemasta pyykkejä pesukoneeseen? kirjaamasta hommalistaa? suorittamasta niitä pieniä asioita, mitä en viikolla ehtinyt? tai iltaisin enää jaksanut?
entä mitkä asiat ja tekemiset tuntuvat suorituksilta? miksi ne tuntuvat siltä?
miltä tuntuu, jos jättää ne tekemättä? ahdistaako vaan lisää? olisiko helpompi tehdä ja saada ne pois alta, vai oikeasti viettää sellainen päivä, että tekee vain sitä, mikä lepuuttaa omaa päätä ja kehoa? mitä sellainen on?
osaisiko hetken olla ajattelematta huomista, ensi viikkoa, joulua, tulevaa vuotta? olla nyt ja tässä, vailla yhtäkään vaatimusta ja suoritusta? jatkaa hitaan sunnuntaiaamun viettoa yöhön asti...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)