Kesken kaiken

havainto, että ollaan jo pitkällä.
Huomaamatta, aika hiljaa on tähän tultu.
Kevyt tunne, aurinko ja valo, raikkaus.

Vapaus moneen, huomaan sen, vähän hämilläni. 
Totuudet, ne kannattaa muistaa, 
kirjoittaa ylös, jotta voi tarkastaa, jos muisti pätkii.
Venyttää, etenkin kylkiä ja lapoja, kaulaa, pohkeita.
Paloittain, rauhassa, jotta nainen pysyy kokonaisena. 
Älyttömyyksiin, ulos totuuksista ei kannata venyä. 
Liika kun on aina liikaa, se jos mikä on niin totuus.
Aika, se on tässä, nyt. 
Kun sen muistaa, on keveys heti läsnä.










 

Jos astuisi hiljaa arkeen

huomaamatta sivusta, vähin elein.
Vähän kuin sukeltaen, mutta ihan ääneti.
Lähtisikö arki siten eteenpäin lempeämmin,
vailla kiirettä, hoppua, sataa asiaa, menoa, ajatusta. 
Lähtisikö salaa, vielä nuuhkien 
metsää, puu-uunia, villaa, lunta.
Salaa kadoten maisemaan ja rauhaan.


Kokeilen.

Päivän tärkein homma

Punaisia.

Punaisia poskia, puheita.
Taloja, tupia, aittoja.
Pusukala ja pulleita punatulkkuja.
Ihan huiput huopatossut.
Harvoja ajatelmia, lisälaudoitukset tarpeen.
Yömyöhällä ripaus runoutta
tilkkasella viiniä.

Valloitettiin hanget

ja aurinko voitti lumisateen!
Kesätaivas, talvimaa!
Tiptip tippui jo vesikin räystäiltä,
linnut lauloivat ilolauluja
ja eräs opiskelija nukahti 
papereittensa päälle
keittiöön, auringonvaloon.

Ihmetellään

loputonta lumen tuloa.
Voiko siihen kadota?



 

Ollaan lomalla

lumimaassa, metsän keskellä, keltaisessa talossa.
Juna ohitti meidät, me pysäkit. 
Kukaan, ei mikään pysähtynyt.
Jäljelle jäi lumipölly, 
kuin kieppuva ajatus ilmassa, sekin syntynyt kadotakseen. 

Tarkkailen keittiön ikkunasta lintuja.
Aamupalaksi saatiin laskiasipullia, lisää lunta. 
Vilkutettiin lähtevälle miehelle. 
Kahvi on jo kylmää, uuni lämmin.
Ovi narahtaa, mennään tekemään lumitöitä.

Vihreä lanka

Ostin Irlannista kolme kerää kaunista villalankaa.
Rouheaa ja tietenkin vihreää, satumaista siis. 
Halusin vain vähän, pieneksi työksi, muistoksi.
Säärystimiin juuri sopivaa ja niin tarpeellisiakin
ovat säärystimet tänä talvena olleet.

Vihreä lanka voittaa helposti punaisen langan
ja saa aikaan todellisuuspakoilua,
ajatus- ja muistomatkailua. 
Oli siellä niin mukavaa!

Kuvat miehelle, juuri nyt. 
Kiitos kun olit kanssani, sielläkin.

Dublin, lokakuu 2011

 

Kulkija

helmikuuun jäillä,
varmasti matkalla ystävän luo.


Suloista, ystävällistä päivää, toivon!

Hiukan ennen

valon katoamista 
metsässä 
sunnuntai-iltana.


Valoa riittää jo pitkälle, lähes puoli kuuteen.
Se on onni se.

Aamu.

Koti on viikonlopun jäljiltä. 

Aamu on hiljainen, uninen, turvallinen.

Nukuin pitkän yön, juon kolmatta kuppia kahvia.

Tytär piirtää, hyräilee, ikkunassa sataa lunta.

Olen näin koko päivän, liikun hiljaa, ajattelen vaivihkaa. 

Onko tuo vaivihka edes sana, 

näyttää kummalta, kuulostaa kyllä kivalta. 

Aloitan huomenna virallisen arjen. Niin sanotusti normaalin.

Sellaisen, missä kuun viimeisenä päivänä

sen saldon pitäisi olla hetkellisesti plussalla. 

Menen aamulla, tulen viiteen mennessä. 

Varasin vähän vapaata pariin hetkeen, 

lomaksi ja ajaksi koulutöille, iloksi ajatuksesta, että itse päätän.

Hyvällä mielellä.

Olen koukussa akupunktioon.

Näin unta, että eksyin seuraavasta hoitokerrasta. 

Se oli painajainen, menin veitsi kädessä(?en tiedä miksi veitsi?) 

pitkin kaupunkia etsien epätoivoisesti 

oikeaa ovea, lääkäriä, hoitavia neuloja. Ei löytynyt.

Se on auttanut ja olen hirmu onnellinen siitä.

Olo on kohtuullisen normaali.

(joo, tiedän etten vakuuta veitsipainajaisellani ketään)

Toivon, että keskiviikkona löydän eksymättä perille.

On tämä elo niin vaihtelevaa, eikös.

Meri jäässä

Kävin katsomassa merta ja se oli jäässä.
Siellä puhalsi hyinen tuuli, 
kesäveneet lämmittelivät peittojensa alla,
oli aika hiljaista. 
Vähän harmaatakin oli, helmikuisen harmaata,
sellaista tasaista ja kylmää,
kun on päivä ilman aurinkoa.
Kaunista kyllä, tykkään harmaasta ja tasaisesta,
se on silmille ja sielullekin hyväksi, 
ei aina jaksa kirkasta, ei värikästä.


Eihän se Jäämeri ollut, tuossa lähellä vaan,
kotoinen merenranta, tuttu maisema.
Mutta se oli Meri Jäässä
ja minulle se oli tänään jäämeri. Tärkeä.




Useimmiten ajatus riittää.
Kunhan vain ehtii ajatella.
Tänään minä ehdin.

Vahvasti

tarttuvat sanat paperiin, minä sanoihin.


Söin laskiaispullan ja toisenkin.
Käveltiin miehen kanssa pakkasen halki antamaan äänet.
Juhlittiin poikaa. 14.
Kartalla mentiin aina Jäämerelle asti. Haave.
Kirjoitin novellin. Ainakin luulen niin.

Jeee!

Siivotessa löytyy kaikenlaisia aarteita pinoista ja läjistä.
Kuten tämä, tyttären piirtämä, joskus mamman ja papan luona tehty.
Kyllä kuulkaas ilo irtosi tästä äidistä kun tämän näki!
Voi että mikä piristysruiske, lisää värikästä energiaa!
Sitäpaitsi, aika ennakoivakin oli...
Eilen löytyi piirros ja tänään olin lääkärillä
ja sain akuneulat niskaaan ja päähän.
Huomenna uudestaan.

Että kyllä kohta virtaa löytyy tästäkin tytöstä,
odottakaas vaan! 

Värikäs ajatus

syntyi täällä käynnin  myötä.
Näistä syntyköön jotakin pirteää ja hauskaa
pikkuhiljaa virkaten, ei kiireellä ollenkaan.
Sellainen ilomielen työ, sovitaan niin.

Niskani ei tosin ole vielä virkkuukunnossa,
mutta on ainakin suunnitelma helmikuulle.
Siivoilen täällä vähän, meillä on juhlat tulossa.
Aika paljon pölyä tuo aurinko paljastaa, 
mutta en aio noteerata sitä kovinkaan tarmokkaasti.
Vähän vaan, rauhassa.
Ihanaa, kun on valo.