Sanoja on tänään leijaillut eteeni. Laskeutuivat paperille, jäädäkseen. Miten sitä toisinaan on niin kotonaan mitä hassuimmissa tilanteissa, oudoimmissa paikoissa, sanoissa, jotka ovat niin tuttuja ja kuitenkin, yhtäkkiä ihan tuoreita ja juuri minua varten.
Pitää mennä kohdatakseen ja löytääkseen. Vaikkei aina ymmärtäisi edes etsivänsä.
Kirpputorilta yksinäinen kesäkukkalautanen ja supermukavat syyskengät, tykkään niin. Nyt tarvitaan uudet säärystimet.
Suloisen harmaa sunnuntai. En kaipaa enää aurinkoa, nyt on hyvä näin. Pesiydyn sohvaan, nukun päiväunet ja laitan tytöille toiveruokaa. Perheen miehet seikkailevat Madridissa.
Tänään soi tämä omakuvahaasteessa. Vain huominen jäljellä. Sitten on lokakuu.
Syyskuu on mennyt haasteen myötä omakuvausta harrastellen ja matka on ollut todella hauska, koukuttava ja haastavakin. Biisit inspiraation lähteenä ovat olleet kiinnostavia. Se, ettei niitä ole tarkoitus tulkita kirjaimellisesti, antaa vapauden ja luvan sille, että jokainen voi kuulla, kokea ja tulkita ihan sillä omalla tavallaan. Suljetussa fb-ryhmässä halukkaat jakavat kuviaan ja se vasta onkin kiehtovaa ja todella antoisaa. Saa jakaa oman kuvansa ja saa nähdä, miten muut ovat tulkinneet biisejä ja katsoneet itseään. Kiitos Emmolle tästä kokemuksesta! Vielä on onneksi matkaa hiukan jäljellä.
Tänään minä haastan sinut. Miten sinä kuulet tämän biisin? Mitä se saa sinussa aikaan, tuntuuko missään? Naurattaako, raivostuttaako vai mitä koet? Tuleeko siitä ehkä joku tunnelma mieleen, ajatus, muisto, ärsytys? Miten voisit sen kautta nähdä iteäsi, ottaa kuvan? Olisi hienoa kuulla, mihin päädyt, ehkä jopa nähdä kuvasi. Kokeile!
Täällä menee aika lujaa juuri nyt. Pari isoa (henkisesti isoa) opintoihin liittyvää urakkaa on suoritettu kunnialla ja nyt taidan karata loppuillaksi jonnekin vapauteen, metsään, pellon laitaan, lempeisiin tuuliin...
Tässä aamussa on energialataus, olen ihan viirupäänä täällä tuhansien ajatusteni ja tekeleideni kanssa! Todennäköisesti en saa mitään konkreettista aikaan, mutta aika huima voima on tunteessa, että ajatukset ja ideat kuitenkin lentävät päässä, ovat saaneet siivet ja tuultakin alleen!
Syyspeittoa, jonka aloitin Kaustisen retkellä, olen neulonut hiljaksiin eteenpäin. (se kesäpeitto saa jatkoa sitten ensi keväänä) Onneksi Emmerdale on alkanut taas, peitto etenee sukkelammin :) Siitä tulee niin kaunissävyinen. Ja pehmeä.
Aloitin uutta Joel Haahtelaa. Tähtikirkas, lumivalkea. En pysty sanomaan hänen teksteistään mitään tarpeeksi kunnioittavaa. Olen siis hiljaa, hyrisen onnellisena, lumoissa.
Omakuvat herättävät paljon ajatuksia. Tänäänkin on niin kaunis inspiraatio haasteessa. Tiedän jo, millaisen kuvan itsestäni haluan tuon myötä. Lopputulos voi toki olla jotain ihan muuta.
On myös monta kouluasiaa mielessä, hyvällä ja innostavalla tavalla. Olen viimein kesäunen jälkeen motivoitunut. Näen keskeneräisen yli, ahdistus on taka-alalla. Ainakin juuri nyt, ja se on iso onni.
Lenkille mennään miehen kanssa, sunnuntai on pitkän lenkin päivä. Silloin varmaan rauhoitun tästä viirupäisestä olosta ja sen jälkeen saatan saada jotakin valmistakin aikaan. Tosin, mikä sitten on valmista...?
Lensivät kurjet ylitse, äänekkäästi lähtivät. Minussa taivaansinen rippeet, auringon polttamat hiukset, kesä kiinni iholla. Aamuissa hämärä, sumu, kertova viileä raikkaus. Kuljen keveästi, välittämättä.
Tuoksuherne riutui vaisuna kesän yli. Teki syyskuulle nämä kaksi kukkaa, yllätti. Onneksi pidin, enkä heittänyt pois. Niin kaunis. Nuuhkin huumaantuneena.
Omakuvahaasteessa aiheena ja biisinä tänään tämä. Tänään(kin) olen mennyt tukka tuulenpesänä eestaas, heilutellen mukanani kasseja joka lähtöön. Välissä piti sitten inspiroitua omakuvaukseen. Tyttären suu loksahti auki, kun ennen kirjastoreissua poseerasin sohvan käsinojalla kirjastokassini kanssa. Tällainen täti täällä.
Ihmeellistä, miten tekemiseen tarttuminen synnyttää heti tuhat uutta raikasta ajatusta. Ja tekeminen, ei sen tarvitse olla maata mullistavaa, ei edes omaa mieltä mullistavaa, se riittää, että saa kädet liikkeelle, energiat virtaamaan.
Naurattaa tämä syyskuun aamu, sataa täysillä, paistaa täysillä, väliajat huokailee, miten päin tässä nyt pitäisi olla...
Viikko oli hieno, tämä viikonloppu on ollut hieno. Niin paljon hyvää, kietoutuu asiasta toiseen, kuin vahvaksi köydeksi, tiedättekö, sellaiseksi, millä karataan vankilasta.
On valmiita asioita, on keskeneräisiä asioita. Nekin kaikki kietoutuvat toisiinsa, kaikille löytyy paikka ja aika ja tarkoitus kokonaisuudessa. Pitää vain rauhoittua sen kokonaisuuden rinnalla, kuunnella ja elää hengitellen sen mukana.
