Totuuksia

"Inspiraatio tulee, kun isket kyynärpäät pöytään, 
ahterin tuoliin ja alat hikoilla.  Valitse aihe, idea,
ja pinnistä aivojasi, kunnes verisuoni tykyttää päässä.
Sitä sanotaan inspiraatioksi."

- Carlos Ruiz Zafon, Enkelipeli




Meinasi taas unohtua, onneksi totuuksia tulee vastaan
niin kirjan sivuilta kuin miehenkin suusta. Kiitos.
Taidan laittaa tuon suurennettuna seinälle.
Voisipa se olla myös tulevan vuoden mantra.


Ja niin kävi kirjan myötä, että olen täysin lumoissa.
Kirjailijaan ja siihen maailmaan, minkä hän on luonut. 
Onneksi luettavaa riittää vielä muutaman kirjan verran.
Barcelona. 
Siitä tuli nyt haave.



 

Kätköistä ja jemmoista

Tytär aloitti siivousrumban.
(Ei siitä sen enempää, sillä lupasinhan, etten puhu täällä enää siivoamisesta.)
Hän löysi kätköistään tuollaisen hellyyttävän laatikon
ja pitihän se sitten kuvata, parvekkeelle tehtiin studio,
sisällä kun tuo valo on vähän hakusessa.
Laatikko sai mukavasti vielä lisätäytettä joulupukin käynnin myötä.


Sitten muistui mieleen joululahjasukat,
joista ensimmäiset valmistuivat jo toukokuussa. 
Tämä sukkaprojektini oli määrätietoinen ja ajoissa aloitettu,
sain valmiiksi kaiken haluamani ajallaan ja hyvillä mielin.
Näitä oli ihana neuloa! 
Pitkästä aikaa sain antaa sukkia lahjaksi! Reipas tyttö!
Ajatuksena oli antaa lahjaksi iloisia värejä, lupaus valosta. 
Ensimmäisistä tuli Kevätilo, seuraavista Kevätmetsä.
Kesällä neulotut saivat nimekseen Vaahtokarkki ja Poutapilvi.
Syksyn puolella tehdyistä tuli tunnelmalliset
ja syysvaloisat Metsäretki ja Marjaretki.
Lopuksi syntyi vielä tärkeät Ensilumi-sukat, ystävälle.

Kuvasimme studiossa vielä upean piponi.
Vanhoja Tempo-lankoja löytyi jemmoista
ja niistäpä syntyi kohtuullisen tymäkkä piponen.
Saa nauraa, onhan se vähän hupaisa.
Mutta tämä tyttö on jo niin vanha, että ihan sama (teiniäänensävyllä),
naurakaa vaan, aion käyttää sitä silti!
Kunhan ne paukkupakkaset tulevat ensin,
on nimittäin sen verran lämpöinen lätsä, 
että näillä vesikeleillä sen kanssa tulee hiki.
Kissan ilme kertonee, mitä mieltä 
hän oli meidän parvekestudiohässäkästä. 

Päivät

Löysin Kirjan. 
Aamupala kynttilänvalossa, kahvia ja suklaata.
Nyt näissä päivissä on oikea rauhan tuntu. 
Tämän tytön erakkopäivät. Tärkeät päivät.



***


Samaan aikaan toisessa huoneessa....
 

Valo

Ihmeellistä, että ollaan jo tapanissa.

Levoton olo, 
käsistä puuttuu täydellinen kirja 
ja soljuva käsityö. 
Vielä minä ne löydän.

Haaveena VALOkuva, tässä yksi yritelmä.

Joulurauhaa!

Odotusta

Sateitten välissä odotusta.
Yksi innostui maalaamaan, toinen neulomaan.
Täällä tuoksuu kuusi, saunassa koivuvihta.
Ajattelen salaa kesää.
Kissa on se, joka osaa ottaa rennoimmin.

Talvipäivänseisaus

Pysähtymisen päivä.


Kohti valoa, juhlan paikka!

Talven hohto

Kuljeskelin aamulla  täysikuun kanssa samaa matkaa.
Pikkupakkanen saa talven hohdon aikaan, vaikkei lunta olekaan.
Nyt täällä tuoksuu rouheiset karpalosämpylät.
Leivoin ison kasan, vein pussillisen ystävällekin.

Yllätystä

Täällä on ollut Lucia-konsertti ja tunne joulurauhasta.
On ollut myös yllätystä ja ihmetystä 
ja nyt tekisi mieli kilistellä kuohuvalla, kaiken kunniaksi.
Pitää kuitenkin mennä nukkumaan, että huomenna on taas vireessä.
Sen sanon, että hirmuisen kiireistä tämä työttömän elo on.


Meillä on uusi taulu.
Tykkään siitä aika paljon.



 

Ei puutu juhlaa

Puuhailtiin tyttären kanssa.


Joulunalusmenot vauhdikkaimmillaan,
ei puutu juhlaa, ei tekemistä, ei menoa.


Tytär valittaa tylsyyttä,
ei malta odottaa iltapäivään, 
että pääsee taas teatterin lavalle.
Tuttua yleisöäkin tulossa ja sehän tarkoittaa sitä,
että meillä juodaan taas teatterikahvit!

Ihmeellistä

Tänne tuli edellisyön myrskyn jälkeen valo.
Oli ihmeellistä kävellä keskellä päivää
kaikessa rauhassa auringon alla. 
Oikeastaan tuntui erityisesti siltä, 
että sen hetken olin todella ansainnut.
 


 

Just mun laji

Samaan aikaan kun minä sain monta asiaa hoidettua,
vahtasi kissa jumiin jäänyttä huopapalloa sitkeästi.
Oi tätä laatuaikaa kotona! Ja vielä kissan kanssa!
Totinen harmi, ettei tästä saa palkkaa.


Jännä juttu muuten, tein viikko sitten hypermegasiivouksen,
sellaisen, että kuvittelin oikeasti sitä ns. joulusiivoukseksi.
No, jotain on taas räjähtänyt käsiin. 
On kai viimein myönnettävä totuus. Kodinhoito ei ole vahva lajini.


Tarvitsisin nyt seikkailukirjan.
On olo, että pitäisi päästä jännälle matkalle, seikkailuun,
upota tarinaan ja vaeltaa sanojen mukana muihin maailmoihin.
Ja se jos mikä on just mun laji! Hah!


Ps. Lupaan, tämä oli viimeinen posti, jossa käsitellään siivoamista.

Päivä, jonka jälkeen

Merkillinen päivä.


Pakkasesta vesisateeseen.
Epätietoisuudesta jonkinasteiseen selvyyteen.
Hervottomat naurut ja hyvä henki. 
Kadonneet paperit, kauniit paketit, lämpimät halaukset.
Täällä välähtää, mutta usein liian myöhään.
Eikä se ole edes mikään uutinen.


Merkillinen päivä,
jonka jälkeen olen hetken aikaa työtön.
Tekemistä kyllä riittää silti.

Ajattomuus

Toisinaan saavuttaa ajattomuuden tunteen.


Toivoisin sellaisia saavutuksia enemmän, useammin.
Oikeastaan tarvitsisin yhtäjaksoisen ajattomuuden,
sellaisen kunnon pätkän ilman mitään stressiä ja pakkoa.
Leijumista asiasta toiseen.
Voisikohan sellaista toivoa joulupukilta...
onkohan olemassa leijumissiipiä...
tai voisikohan sellaiset tehdä....


 

Ihan oikea

Täällä on nähty pikainen, mutta ihan oikea lumipyry. 

Suomella oli upea juhla,
meillä oli ensi-iltakahvit ja äidin tekemät herkut.
Nyt tuoksuu jo piparit, 
keittiössä häärää kaksi ahkeraa leipuria.
Tänään ollaan menossa Rikalanmäelle. 
Joulumyyjäisten lomassa krouvissa soi irlantilaiset sävelet.




 

Huumassa

Täällä ollaan eilisen ensi-illan huumassa vieläkin, 
olipa hauska ja herkullinen Joulupuuro!
Kyllä teatteritaiteen perusopetus ja Salon teatteri
tekevät laadukasta työtä, iso kiitos kotijoukoilta!
Meidän tyttö on tuo pikkuisin kaikista,
ja hän esiintyi ihan huikean hienosti!

Päivänä jona

Tänään olen tainnut olla muualla kaiken aikaa.
Jossakin hiljaisen metsän reunassa, 
jäisen meren äärellä, tuulten mukana.
Poissa hetkestä, läsnä vain kaukaisissa mietteissä.


Päivänä, jona lumi on hauraan huomaamaton huntu,
kuin odottaen, että se puhallettaisiin 
eloon, villiin tanssiin,
taivaisiin. 



 

Ensimmäisenä

Joulukuu.

Täällä ollaan pölypilvessä, vesisateessa.
Kaivellaan kynttilöitä ja koristeita kaapeista,
luututaan lattioita, päästään tunnelmaan, uskon niin.

Pienempi tytär on mukana hämmentämässä Joulupuuroa.
Ovat treenanneet ahkerasti koko syksyn, 
tänään on ensimmäinen ennakkonäytös 
ja torstaina päästään katsomaan ensi-iltaa. 
Ihanaa, jännittävää! 
Tyttären haave toteutuu, pääsee esiintymään oikeaan teatteriin!

Arjen yläpuolella? Kyllä vaan, pölypilvessäkin!
Luksustahan se on, kun on kaksi päivää aikaa siivota,
arjessa kun ei koskaan mitään ehdi.