Aamulla

Taivaan hämmentävä kauneus.
Tuulten suunnat, pilvien liikkeet.
Aamulla, 
jälkeen kahvikupillisen,
ennenkuin piti taas lähteä.


Nyt illalla,
vai yöksikö tätä jo pitäisi sanoa,
kaikki tuhannet sanat etsivät paikkaansa,
ympärillä monet pehmeät unen äänet.
Olen turvallisessa pesäkolossa.


 

Talviaikaan

Olen vaeltanut hakoteillä, pyörinyt kehää,
etsinyt vastauksia, jotka ovat jossain 
ihan muualla kuin ajatuksissani, paperilla, valmiina.


Valvoin ajan, jolloin kesä vaihtui talveksi.
Luin viisaita sanoja, tein pieniä muistiinpanoja,
tuntui, että tajusin juuri silloin jotakin omaa.
Yhden katseen verran.


Tähän talviaikaan on nyt ihan helppo sujahtaa.
Tutkijanluolassani vedän vaan lisää vällyjä päälle,
uppoudun kirjoihin, kuviin, katseisiin
ja hitto vie,
aion vielä kohdata ne vastauksetkin.
 

Pehmeästi

Kuljeskelin kirkon kulmilla, hengittelin raikasta pakkastuulta.
Ympärillä avarat, hiljaiset pellot ja pehmeästi katoava valo.  





 

Kun maanantai sisältää

Silloin, kun maanantai sisältää
tärkeän ja valoisan kohtaamisen,
silloin maanantai on ollut pelkästään hyvä.

tai sitten en

Nyt tekisi mieli piiloutua tuonne ylös, ikkunaluukkujen taakse.
Lähettäisin sieltä kortin arkeen, kirjoittaisin

Kadotin aikatauluni. Putosin kartalta.

Hengittelen täällä hetken jos toisenkin.

Palaan, 

tai sitten 

en.

Toiset maisemat, vieraat tiet.
Tarpeellista ja happirikasta vaihtelua.
Silti, maanantaiaamu tulee liian pian.




 
 

Lähtevät

Samalla taivaalla
hentoinen ensilumi
lähtevät linnut. 

Samalla kun neulon

Olisi tarvetta muutamalle kirkkaalle ajatukselle.
Kehittelen niitä samalla kun neulon.


Nämä tulivat valmiiksi, ovat hyvät ja lämpimät.


Kuvausstudiossa liikkui myös tuttu hiippari.

Voisi

Kadota voisi kauemmaksikin.


Kaipuu.

Saatan vaikka kadota

Täällä ollaan reissun päällä,
kiehtovan ja koukuttavan opinnäytetyöprosessin maisemissa.
Ihana uppoutua, edes hetkeksi kerrallaan
(en ole opintovapaalla, vaan täysin arjessa kiinni).
Tiedän, kriisejä tulee vielä eteen,
mutta juuri nyt saatan vaikka kadota tähän matkaan, onnellisena.

  

Melkein myrskyä

Ja tänään tiistaina olen seisonut
keskellä kauneinta keltaista lehtisadetta, 
oikeastaan melkein myrskyä,
enkä olisi tahtonut sen loppuvan ollenkaan, en milloinkaan.


 


 

Eräs hyvä puoli

Tänään maanantaina täällä on matala mieli.
Haluttaisi polkea jalkaa,
mutta jo pelkkä ajatus sellaisesta revittelystä
saa loputkin energiat katoamaan kehosta.


Matalassa mielessä on kuitenkin eräs hyvä puoli.
Kun oikein kunnolla viistää maata, tietää,
että seuraavaksi mennään varmasti taas noususuunnassa.


On kyllä sellainenkin olo, että saattaa tauti iskeä, voih että.
 
 







 

Että nekin kulkevat

Yhtä aikaa voi kuulla linnut, monet linnut,
kirkonkellojen etäisen kuminan, rautatiekiskot.
Voi kyllä kuulla, katsella syksyn painuvaa maisemaa.


Ajatuksissa vain vähän tilaa,
on niin ahdasta monen monesta mietteestä.
Ajattelen kuitenkin pikkuisen siellä maiseman sisällä
niitä lintuja, niiden lentojen liikkeitä.
Että nekin kulkevat omilla siivillään, 
kukin tavallansa, yhdessä mutta erikseen.
Ja välissä on tilaa, 
välissä on ilmaa mitä hengittää. 


Ilman sitä
tilaa, ilmaa
ei kai syntyisi 
lintujenkaan 
laulua.