Viikko alkaa joen varresta, on hiukan pakkasta, taivas niin kirkas. Paleltaa, ajattelen marraskuuta, ajattelen jo talvista valoa, jossakin siellä tulee olemaan myös syvä pimeä. Rohkenenko toivoa jo harmaita päiviä? Väsyn väreihin, menen auringolta piiloon, vaikka hyvin tiedän tarvitsevani kaiken valon nyt kun sitä vielä on. Toivon silti harmaita päiviä, sillä niissä asuvat rauha, tyyni, hiljainen sekä lempeä ja niitä minä nyt tarvitsen.
Minäkin alan olla valmis värittömyydelle.Laillasi itsekin nautin rauhallisista ja hiljaisista harmaista päivistä.Mieli rauhoittuu.
VastaaPoistaNiin rauhoittuu. Tuo aurinko on nyt niin vahva ja tulee liian lähelle, tarvitsen etäisyyttä :)
PoistaRohkenet toivoa. Lokakuu on suosikkini syksyn kuukausista.. ..ehkä myös siksi, että se on jo kunnolla syksyä eikä jotain siltä väliltä :).
VastaaPoistaKiitos :) Niin, mä en oikein tiedä, marraskuu viehättää mua eniten, mutta sellainen vanha marraskuu... jäinen maa, hiljainen harmaa maailma... Vaikka samalla palelen jo hulluna... :D
PoistaMinun pitää vielä imeä itseeni valoa!
VastaaPoistaNautin kyllä rauhallisista harmaistakin päivistä,
kunhan vettä tihkuvat pilvet eivät lepää liian kauan lehdettömien puiden yläoksilla.
Valo on tosi tärkeä, siksi tuntuu ihan hullulta valittaa auringosta. Syysaurinko vaan saa aikaan päänsärkyä, ennen vielä enemmän kuin nykyään. Vesisateita en missään nimessä haikaile, pilvinen harmaa riittää ;)
PoistaJoo valo. Mutta välillä siltäkin tahtoo piiloon. ehkä minäkin toivon harmaita päiviä.
VastaaPoistaKyllä, justiinsa niin.
PoistaRauhoittumista luonnon tahtiin
VastaaPoistaSitä juuri. Hiljennytään.
PoistaTuo kuva, taikaa, unimaailma, johon en öisin pääse. Haluan aina jäädä sun kuviin, toivottavasti se ei haittaa. Yritän olla ihan pieni, melkein huomaamaton jossain kulmassa.
VastaaPoista