Tervetuloa Ideatorille

Meillä Suomen Valokuvaterapiayhdistyksessä tapahtuu! 

Tervetuloa Ideatorille 27.1.2018 Saloon!  

(klikkaa tekstiä, niin näet päivän ohjelman)

Tarjolla on laadukas kattaus valokuvaterapeuttisia ja -taiteellisia esityksiä valokuvan käytön kattavasta maailmasta. Päivän päätteeksi pääset vielä opastetulle kierrokselle Elliott Erwittin näyttelyyn Salon taidemuseo Veturitalliin. 

Lähde mukaan Ideatorille! Ilmoittautumaan pääset täältä. Lämpimästi tervetuloa!

Annan mielen karkailla

Mieli karkailee jo eteenpäin, ylöspäin, ylipäätään liikkeelle. 

Se on tosi hyvä se, sillä olen ollut m a h d o t o n. Stressaaja, hermoilija, vaatija, olettaja, yliajattelija ja kaikkea mahdollista näiden ympärillä. Niin muita kuin itseänikin kohtaan. Olen ollut myös väsynyt ja pettynyt, sillä on minultakin vaadittu liikoja. 

No mutta. Elämä koettelee. Se retuuttaa ja yrittää opettaa. Minä yritän ottaa opikseni. Oivaltaa ja puhdistaa ajatuksiani, keventää askeleitani. Sitähän tämä eteenpäin kulkeminen on. Tie rakentuu koetusta sekä ajatuksista, asenteista ja haaveista, mutta myös ympäröivistä olosuhteista sekä omista ratkaisuista. 

Annan mielen karkailla. Askeleita en jaksa vielä ottaa, mutta antaa mielen kulkea, ottaa korkeutta, lasketella tuulen mukana, hakea raikasta happea. Hyppään kyytiin jossakin sopivassa hetkessä, myötätuulessa, valon ollessa vahvimmillaan.

 

On myös

Olenko täällä yhä?

Luulisin, sillä on myös

pipareita (äitini teki taikinan, leipoi tyttöjen kanssa, minä söin kyllä sitä taikinaa)
kiirettä (aika monta asiaa tekemättä, hankkimatta, ehkä jopa keksimättä)
pakastepizzaa (ei muisteta ostaa täksi päiväksi ruokaa, ainoastaan jouluksi)
kirjoja (lukematta, olisinko jouluvapaiden aikaan edes hetken hereillä?)
ihana keittiön matto (mummoltani, äitini ja isäni pesivät sen)
töitä (hirvittävän paljon töitä; pakataan, paetaan sisäilmaongelmaa, muutetaan, paljon uutta edessä)
väsähtäneet tulppaanit (kaikkein kauneimmat)
toiveita toisenlaisesta ajankäytöstä tähän aikaan vuodesta (teen ensi vuodeksi joulusuunnitelman, varmasti teen, ja yhtä varmasti unohdan koko tämän nerokkaan ajatuksen heti tammikuussa)
neulomuksia (salaisia)
väsymystä, hillitöntä väsymystä (sanaton)
sinappia (pitkästä aikaa teen itse, sen hämmentely rentouttaa) 
vatsa täynnä suklaata (ensi vuoden tavoite: oppia kohtuus)

ja huomenna, viimein, alkaa valoisan voittokulku, oi ihanaa!




 

Hetken lumi

Näiden nöyryyttävien sateiden välissä oli hetken lumi. Satuin olemaan vapaana pari päivää ja käytin voimavarani tehokkaan toiminnan sijaan vaelteluun. Välillä on haettava inspiraatiota, eikö? Nyt olenkin hakenut sitä kaislikoista ja jäätyvän veden ääreltä,  taidemuseosta, herkkukaupasta, neulomisesta ja lopulta vielä ihastuttavasta kasvojumpasta. Löytyikö se? En tiedä, ehkä, mutta voi olla, että satun nyt vain olemaan levottomuuden tilassa ja vaeltelu on se oikea tapa hakea jonkin tason mielenrauhaa. Levottomuutta aiheuttaa jälleen kerran se, että aika katoaa käsistä enkä minä pysy mukana. Ikuinen painajaiseni. Kai siihenkin on lääke olemassa, joku omien toimintatapojen muokkaus tai vastaava, ehkä tarvitsisin kurssin tai koulutuksen aiheeseen. No kirjakin voisi riittää.

Ajatus vaeltaa sekin, näemmä. Piti kertoa kaislikoista. Oli kaunista, oli lumi ja hiljaista. Veneeni ei ollut valmiina lähtöön, eihän aina voi olla, vaikka lähtö jonnekin olisikin arvokkain mahdollinen lahja. Jotain hirmuisen vahvaa ja samalla lohdullista on kaislikoissa, sen lisäksi, että ovat kauniita ja kurkottelevat korkealle, täyteen pituuteensa ja säilyttävät ryhtinsä tuulessakin. Ei siis ihme, että tuollainen pieni kaislikkopaikka voi olla rauhan ja voiman, joskus sen inspiraationkin lähde. 

Kun pääsin kaislikosta taidemuseolle alkoi jäinen tihku, joka sen jälkeen jatkui vesisateena ja josta ei nyt näytä loppua tulevankaan. 



 

Ja päivä valkeni

Eilinen oli niin kaunis. 

Aamuvarhaisella maailma oli huumaavan sinivalkoinen ja päivä valkeni 
kirkkauteensa hiljaisen, koskettavan kunnioituksen myötä sankarihaudoilla.

Kiitos.

Toivoin

Tiedättekö, sataa lunta. Mitenkäs siellä? Jotenkin se on nyt kuin lahja. Valo on osunut keittiöön useana päivänä, silloin kun olin kotona sairaspäivinä, kun oli aikaa tarkkailla ja nähdä. Miten tärkeää se onkaan. Ahdistun silloin, kun kuljen pimeästä pimeään, eikä valoa ehdi kohdata. Olen myös ehtinyt tarkkailla kotia, nähdä yksityiskohtia, piilossa olleita, kesänkin muistoja. Poika sanoi tiskatessaan, että tänne ei saa tuoda enää yhtään kuppia. Ei tietenkään, olen kuppiostolakossa.

Tapahtuu kaikenlaista. Tulee muutoksia, niihin voi suhtautua seikkailuna, ehkä jopa tilaisuutena. Toiveita toteutuu, niin tapahtuu kyllä! Toivoin kuusenoksaa maljakkoon ja kappas, tänään työkaveri toi sellaisia pussillisen! Oi että, nyt meillä on monta oksaa monessa eri maljakossa. Saatanpa vielä pyöräyttää lopuista kuusenoksakranssinkin. On myös valkoiset kynttilät sinisissä jaloissa ja kotimaa saa herätä juhlaansa lumipeitto yllään. Voiko enempää toivoa! 

Onnentyttö

Onnentyttö täällä! Voitin Mirjam-Matildan hienossa arvonnassa ja kylläpä voittolahja piristi sairaslomalaista tupsahtaessaan postiluukusta luokseni! Tommy Tabermannin viehättävä kalenteri ensi vuodelle, kaunis Marimekon Lintukoto-koru ja vielä tuo ihana Ullamaija Hännisen kuvakortti, ihan kuin mulle tehty! Tuli jouluolo, kiitos tuhannesti sinulle Mirjam-Matilda!