Namusukat

Tykkään tosi paljon punavalkoisesta väriyhdistelmästä, etenkin tähän aikaan vuodesta. Pitkon suloisista sukista inspiroituneena jemmasin punaista ja valkoista lankaa odottelemaan joulua. Täydellisenä ajoituksena aattoaamuna valmistuivat nämä namusukat tyttärelle. Ensi jouluksi teen kyllä samanlaiset itsellenikin. Nyt mulle riittää punaiset ja valkoiset neilikat. 



 

Huomaan nyt

Loma. Aikaa kohdata maailma, kulkea maisemassa ja havaita valo. Sillä valoahan kuitenkin on, huomaan nyt, kun en ole kiinni töissä ja jatkuvissa suoritteissa. 

Tuuli riepotti ja jäädytti sormet. Merivesi oli kaunis, edelleen, aina. Helpottavaa, että on asioita, mitkä pysyvät, vaikka itse vaeltaisikin toisaalla. 

Meren rannasta palatessani hain neilikoita keittiön pöydälle. Piti jo aatoksi hakea, mutta en ehtinyt, ehkä niiden aika olikin vasta nyt, kaikessa rauhassa. 

Tasataan hengitys

Pitkät ja rauhalliset pyhäpäivät. Tasataan hengitys, lunastetaan univelat pois, odotellaan zeniä tulevaksi. Pidetään pää tyhjänä ja neulotaan tyyneyttä harmailla langoilla. Katsellaan pilvien liikettä, huomataan yllättäin vilahdus sinistä taivasta.


 

Valoa on

Kyllä on iso merkitys sillä tiedolla, että valoa on huomenna enemmän kuin tänään. 

Tosi valmis

Sain eilen todistuksen. Siinä lukee, että olen suorittanut

kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon 

artenomi (AMK)

ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa

Olen ihan valmis ohjaustoiminnan artenomi!

Opiskelin työn ohessa viisi ja puoli vuotta. Se on niin paljon aikaa, että on vaikea kuvitella elämää ilman opiskeluja. Muistan kirkkaasti tämän, ja nyt se kaikki on koettu ja tehty, ihmeellistä. Tämä syksy oli kaiken huipentuma opinnäytetyön parissa, yksinäistä puurtamista, suota ja taivasta vuorotellen. Kiitos teille mukana eläneille kaikesta tsempistä! Opinnäytetyö oli mulle henkilökohtaisellakin tasolla tärkeä ja saamani arvio oli ihan huikean hieno, olen siitä tosi onnellinen. 

Nyt ootellaan uutta työpaikkaa, uusia haasteita ja uusia raikkaita tuulia. 
Olen tosi valmis siihen kaikkeen! 

Ympärillä on

En osaa laulaa. Enkä todellakaan osaa soittaa mitään soitinta (paitsi joskus huippuhetkenäni vetäisin nokkahuilulla Ostakaa makkaraa, tiedättehän biisin, sain sillä musiikinnumeroni kutosesta seiskaan, wow). Mutta näistä puutteistani huolimatta tajuan totisesti musiikin terapeuttisen voiman. 

Kävi taas niin miten on käynyt useana muunakin vuonna. Joulukireydessä ja -kiireessä löysin itseni miehen musiikkikoulun joulujuhlasta täysin relaksoituneessa tilassa. Miten rauhoittavaa! Miten tunteellista! Hauskaa ja iloista! Yhtä aikaa ihanan yhteisöllistä ja luvallisen yksityistä. Kiitos musiikkiterapiasta, mulla toimii pelkkä kuunteleminen.

Ripaus lunta ja pakkasta, kirkasta taivasta. Kun ympärillä on kauneutta, on kulkeminen kevyempää. Kauneusterapiaakin siis!

 

Tumman harmaan

Punaista kynsilakkaa varpaisiin. 
Kahden viikon päästä päivä on jo vähän valoisampi.
Kiehtovia kirjoja ympärillä, niillä on rauhoittava vaikutus, vaikka lukemaan en juuri ehdikään.
Ajatukset kulkevat monessa tasossa. Hakevat värejä tumman harmaan seasta. 


 
 

Muutakin on

Toisaalla näkee kirkkaammin. 
Hengitys kulkee helpommin, kun ympäröi itsensä metsällä, tuulella, kaislikolla ja vedellä. 
Löytyy perspektiiviä, ideoita, aikaakin ilmestyy jostakin kuin lahjana. 
Asiat asettuvat, väsymys ei välttämättä olekaan se vallitsevin olotila. 


Sillä muutakin on. Muutakin, kuin arkinen liika.

Tarinoita

Luulen, että nyt tarvitaan tarinoita, kertomuksia ja mielikuvitusseikkailuja. 
Ne ovat pelastaneet ennenkin.

Ei vielä

Herään taas keskeltä sellaista, minkä ajattelin olevan vasta tulossa, ei vielä. Löydyn täysistä päivistä, ohjelmoiduista illoista ja väsymys vaanii valppaana jokaista askelta. Joulunalusaika ei sovi tämän tytön tempperamentille ollenkaan. Jos haluaisin oikeasti nauttia joulun odotuksesta, minun pitäisi aloittaa valmistelut jo elokuussa. Nyt on keittiössä jouluverhot, lapsilla suklaakalenterit ja minä olisin ihan valmis nukkumaan joulun yli punaviinipullo kainalossa ja juustonpala poskessa. 


No, kyllä mä vielä löydän tunnelman. Ja mielenrauhan.


Kuvat ovat viikon takaa. Nyt ei ole tehnyt mieli seistä vesilätäköissä kameran kanssa.



 

Voin sanoa

Olen alkanut hiljalleen nähdä muutakin. Ollaan jo näköjään pitkällä, talvitaivas pakkaspäivänä on hurmaavan kevyen sävyinen. Pimeässä illassa tummaa sinistä, liikehtivät mykät pilvet, kuu. Päivä on lyhyt, niinhän se marraskuussa aina on, mutta se voi olla myös sivuseikka, vailla pääroolia. 

Ostan keittiön pöydälle viininpunaisia neilikoita. Mahtuvat siihen juuri ja juuri. En ole siivonnut toviin, sillä syksy meni kirjoittaessa. Mutta nyt olen päässyt pisteeseen, voin sanoa valmis. Kuiskaan sen kuitenkin vielä, sillä en oikein usko. 

Sairastuin saman tien ja yskin keuhkojani hajalle. Pitää levätä, kyllä pitää, sekin on taas opeteltava. Olla tekemättä mitään. Hui.


Taidan tarvita tujauksen konjakkia.



 

Matkan varrelta

Tänään matkan varrelta.


 

Hiljainen

***

Ihmisen omassa mittakaavassa

Ihmisen tieto ei ole koskaan varmaa missään muussa kuin ihmisen omassa mittakaavassa 
(Varto, 1996, 5). Toisen ymmärtäminen ei ole yksinkertaista. Se koskee kaikkia koettuja ilmiöitä. Toisen kokemuksen tajuaminen ei ole helppoa arkielämässä, eikä se ole sitä tutkimustyössäkään. Fenomenologisessa ymmärtämisessä on mielestäni kysymys hetkellisistä ja jälkiä jättävistä kohtaamisista. 

Merja Lehtomaa 2008, 192
Teoksessa Kokemuksen tutkimus, Merkitys-tulkinta-ymmärtäminen (Juha Perttula & Timo Latomaa)



Toisinaan sitä miettii kasaisiko vai purkaisiko. Onneksi on kuitenkin aineksia, millä jättää jälki, ja lopulta on kuitenkin luotettava vain siihen omaan mittakaavaan, piittaamatta muusta. Viimetippa, se vasta on piinaavaa aikaa.

Oliko se ollenkaan totta

Karkasin eilen meren rantaan tasaamaan hengitystä, ajatuksia ja paniikinomaista kaaosta. Maisema ei tällä kertaa tarjonnutkaan ihan perussettiä vaan kohtalaisen lumoavaa ja mykistävää katseltavaa. En ollut varma, oliko se ollenkaan totta, mutta kyllä taikakin teki tehtävänsä. Olen täällä hetkellisesti hapekkaan rauhallinen ja luottavainen.


Oho, tämä on sivukujien 700. posti! Sitä sekä ilahduttavaa huomiota pitänee vielä juhlia! 
Kunhan nämä duunit on ensin tehty pois.

Tunne

Pitää työskennellä ahkerasti, pitää etsiä niukasta ajasta rauhallisen äärettömän tunne. Jos sitten.


 

Jäistä maata

Kertomus on perustavanlaatuinen inhimillinen strategia, 
jonka avulla pyritään hallitsemaan aikaa, prosessia ja muutosta. 

Herman-Jahn-Ryan 2005
Teoksessa Näkökulmia kertomuksen tutkimukseen 
(Hägg-Lehtimäki-Steinby(toim.)2009)



Puiden paljaat oksistot, linnut viileän vaalealla taivaalla. Ollaan kai jo lähellä marraskuuta, siltä tuntuu, vaikka maa vielä odottaakin jäätymistä. Minäkin odotan jäistä maata, odotan prosessille päätöstä, kertomukselle viimeistä pistettä. Vai missä ollaan, täällä vai jossakin toisaalla, aina ei oikein tiedä, on niin paljon mitä ajatella, eikö olekin. 



 

 

Ihastuttava

 























Arkinen päivä voi muuttua ihan toiseksi esimerkiksi silloin, kun saa sinisävyistä, hurmaavaa postia. 
Katja lähetti minulle lautasen, kaveriksi kupille, voi että miten kaunis ele! Mukana tuli myös Kirsi Neuvosen ihastuttava Sydänyö, miten Katja tiesitkään, että pidän valtavasti hänen töistään. Lämmin kiitos!



Tilkuista tuli ensin pikkuinen peitto. Heitin sen pesukoneeseen ja koneesta tuli ulos juuri sellainen, mitä halusinkin! Peiton koko oli 55 x 82 cm ja huopunut lopputulos on kooltaan 37 x 52 cm. Toki lisäpesuilla sen saa vielä pienemmäksi, mutta nyt se on hyvä juuri noin. Näin sain kaikki vanhat Novitan Puro-langan jämät käytettyä (purin myös yhden käyttämättömän kaulurin) ja nyt mulla on kaunissävyinen rullattava istuinalunen metsäretkille mukaan otettavaksi. Tykkään tosi paljon tästä ruudullisesta lopputuloksesta, joten seuraavaan on tilkut jo tekeillä. Ja jos käy niin, että oppari ei valmistu ajallaan, niin voinen laittaa tämän korvaamaan puutteita, sillä kyllä täällä kaikkea muuta näköjään valmistuu.

Ristiriita

Joulukaktus kukkii juuri nyt vietettyään kesän parvekkeella.

Ristiriita: syysaurinko, sen tärkeys ja samalla silmiä viiltävä ärsyttävyys. 
Totuus: olen hämärtyvän syksyn tyttö. Tarkennus: tarvitsen silti valon. 

Kaunis kortti ystävältä. Kiitos.
Magnus Enckell, Ball Tabarin, 1912 

Miehen bändin uusi levy sai osakseen ansaittuja ylistäviä sanoja.

Kaikki on juuri nyt eräänlaista kasaamista, kokoamista ja päättelemistä. 

Hoen: voin valita, minkä palautteen otan vastaan. 
Muistan hetkellisesti: tämä on vain opinnäytetyö. Ja sitten taas unohdan.
Takaraivoa takovat sanat selvitä, tarkenna, siirrä, poista, lisää, lisää.

Mies kokkasi täydellistä kasvissosekeittoa. Kiitos. Olen valmis talviaikaan.

Välitilassa

Sakea sumu. Toivoin pakkasaamua, olisin lähtenyt seikkailemaan, tai sitten en, koska väsymys painaa nyt kovasti. Ehkä hyvä näin, olla menemättä, pysyä hiljaa paikallaan sumun keskellä, se sama sakea sumu löytyy nimittäin myös päästä. 

Kaikenlaista keskeneräistä, hyviä asioita, keskittymistä vaativia asioita, ja salaa sumuisena ajattelen sanaa valmis. Ajattelen myös sitä tilaa, mikä on valmiin jälkeen. Sillä lopulta, onko olemassa tilaa valmis, etenemisen myötähän rajaviiva siirtyy aina myös eteenpäin, ja senkin ajatuksen äärelle olen tänä syksynä pysähtynyt. Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastoissa-kirjasta (toim. Varto, Saarnivaara & Tervahattu )löysin kirjoituksia transgressiosta, ja erääseen identiteettiesseeseeni kirjoitin seuraavaa


Ihmisenä olemisen ja ihmisen toimintaan liittyvänä transgressiolla tarkoitetaan rajan siirtymistä ja uudenlaisten muotojen syntyä, ylisiirtymistä. Rajan ylittämiseen liittyy aina uuden rajan muotoutuminen.
(Saarnivaara 2003, 12 - 13.)

ja vielä näin

Rajattaminen on Juhani Varton suomennos transgressiolle.  Varton suomennos rajattaminen kuvaa prosessin luonnetta monipuolisemmin kuin pelkkä rajan ylittäminen. Rajattamisella viitataan rajalla ja välitilassa olemiseen. Varto sanoo tällä, usein vähäisesti ymmärretyllä rajalla tapahtuvan paljon.

 (Saarnivaara 2003, 12 - 13.) 

Tähän pohjaten täällä ollaan siis välitilassa, juuri nyt sumuisessa sellaisessa, täällä tapahtuu paljon, vaikkei siltä juuri nyt tunnukaan, ja koko ajan myös uudet rajat hakevat muotojaan. Transgressio, rajattaminen ovat selkiyttäneet ajatteluani omasta olemisestani valtavasti. 

Niin, tulin vain mainitsemaan sakeasta sumusta, ja siitä, että mitä valmiin jälkeen... sillä haaveilen ompelemisesta ja kodin laittamisesta, jouluun siirtymisestä sitten kun lopputyöni on... valmis. Sillä toki on niin, että joillakin asioilla on piste, ne tulevat kuin tulevatkin valmiiksi, vaikka oma rajaviiva liikahtaisikin eteenpäin. Haaveilen tietenkin myös mielekkäästä työpaikasta, uusista opinnoista, haaveilen unelmista todeksi. Tähän välitilaani on kuitenkin vielä asetuttava, saatava sumu hälvenemään ja tilalle selkeä valoisa.