Maisemia varrella

Kun ei pääse ulos pitää maisemat tehdä itse.

Olen miettinyt paikkoja, kuljettuja teitä, maisemia varrella ja tätä:

Ihminen jättää paikat taakseen kuvitellen aina voivansa palata. 
Ehkä se on psyyken keino suojella liialta nostalgialta, 
ainut tapa mahdollistaa liike. 

- Katriina Ranne, Miten valo putoaa 

Olo

Olo.

Oli tarkoitus syödä appelsiini ja porkkana päivässä. En sitten syönyt. Söin kyllä sokeria senkin edestä. Nyt olen kipeänä. En tiedä onko asioilla varsinaista yhteyttä, mutta kyllähän noista oransseista olisi enemmän piristämään ja pitämään kehon kunnossa kuin sokerista.

Muutenkin olen aika pihalla. Tarttis keksiä ratkaisu ongelmaan. Ehkä toiseenkin. Voi olla, että oli joku kolmaskin.

Nyt kipeänä tulee miettineeksi taas sitäkin, että miksi en liiku. Vaikka minunhan piti. Yinjooga kerran viikossa ei pidä tällaista keski-ikäistä naista siinä kunnossa missä pitäisi olla. Nyt (kun ei voi) tekee tietenkin mieli juosta, kävellä, lankuttaa, hankkia kortti salille, jumpata, hiihtääkin, vaikka sehän nyt olisi kohdallani pelkkä vitsi. Mutta kevät! Kyllä, kyllä aloitan kunhan tervehdyn. Ja jos jostakin inspiroidun niin vastaiskusta ankeudelle! Jennyn instagramia seuraan myös, suosittelen! Tuo iloa ja valaa uskoa, vielä minäkin. Enkä todella tarkoita, että juoksisin maratonin, vaan että lähtisin ylipäätään liikkeelle, tossua toisen eteen. Se kun ei edes maksa mitään. Ja tossut mulla on.

Niin, piti vain tulla sanomaan, että olo. 



  

Päivien jo mentyä

Huomaamatta saapuu huhtikuu, sen tajuaa vasta ensimmäisten päivien jo mentyä. Nyt pitää lukea, on sanojen nälkä, tarinoiden ja maailmojen nälkä, kaipaus kauniisiin lauseisiin. Niitä ovat minulle tarjonneet

Pirkko Soininen ja Ellen, Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja
Katriina Ranne ja Miten valo putoaa
Mila Teräs ja Jäljet, Romaani Helena Schjerfbeckistä,

kiitos jokaisesta, olen saanut levätä kirjojen sivuilla.

Kuuntelen kelloa seinällä, seuraan valon kulkua ajan mukana, mietin sinisiä maisemia, maisemista nousevia sanoja. On paljon mielessä, harjoittelen kuitenkin ajatusten karsimista, pitäisi karsia ympäristöäkin, poistaa ja kierrättää, jättää jäljelle silmiä hivelevä rauha. 





  

 

Varjojen väleissä on valo

Kirkkaana päivänä pukeudun auringonvaloon, harteille heitän lintujen vallattoman laulun. 

Varjojen väleissä on valo, aina ja silti. (joskus pitää etsiä, eihän tätä elämää pelkästään tarjottimelta nautita)

Pelataan kynttilänvalossa, nauretaan, ei enää halutakaan muuta valoa. Aamulla herätään kesäajassa, maisema on paikallaan hiljaisen värittömänä.

Muistan, että voi katsoa yli, eteenpäin. Nähdäkseen laajemmin. Valossahan näkee vieläkin kauemmas. Sekä myös naamansa eteen, ihan lähelle.

Sinä kirkkaana päivänä kuljetaan auringon alla, sanoissa, rannoilla ja kaikilla teillä. Kuvista voi silloin tulla harmaita, saa tulla, pitääkin tulla, sillä niin on kaikessa lopulta tasapaino. Päivän päätteeksi ajan suoraan auringonlaskuun.

Valo tukee varjoa, varjo valoa. 

 

 

Puhdistaa kummasti

Täysiä viikkoja. Vapaapäivänä tekee mieli puuhastella kotitöiden parissa, järjestellä keittiötä, tyhjentää tasoja, kuskata roskia, ohjata samalla ajatukset oikeille urille, käydä välissä tarkastamassa kaislikon tilanne ja hengittää syvään tuulista ilmaa, kylmää, mutta selvästi keväisen kepeää. Niin nurkkien kuin päänupinkin ojentaminen sekä tuulettaminen puhdistaa kummasti.

Hetkellinen zen, jonka maanantai jyräsi oitis.

 

Löytyy vielä

Seisoskelen usein ovien takana, tuntuvat olevan säpissä, lukossa, poissa käytöstä, closed juuri minun edessäni. Kuiskaavat kiitos mielenkiinnosta, mutta tälläkin kertaa oli jonkun toisen vuoro astua sisään. No mutta, ei se mitään, en aio kaatua tai lannistua, vaikka välillä pattiin ottaakin. 

Mulla on nyt uudet vihreät tennarit, löysin ne kolmen vuoden jahdin jälkeen Prisman lasten kenkäosastolta, ohikulkiessani, hintakin vain 17,95. Löytöpäiväkin oli juuri oikea, irkkufestarin pääkonsertin päivä ja sain sitten viimein viilettää festareissa vihreissä tennareissani, huippua! Vannon siis sen nimeen, että jossakin kohtaa onnistaa aivan varmasti. Vihreätennarilliselle tytölle löytyy vielä se avoinna oleva oikea ovi, sanokaa mun sanoneen!


 

Salo Irish Festivaali 2018

Salo Irish Festivaali on pian taas täällä!

Jo kolmatta kertaa Salossa soi ikioma irkkufestarimme.  

Tänä vuonna saamme paikalle Irlannin suurlähettilään Maeve Collinsin avaamaan pääkonsertin lauantaina 10.3. alkaen klo 17 ihanassa Kulttuuritalo Kivassa. 
Pääkonsertin lisäksi tapahtuu paljon muutakin, tsekkaapa mainos yllä ja tule mukaan!

Vain pääkonsertti on maksullinen, lipun hinta on 15 e ja minulle voit laittaa lippuvarauksen. 

Join in the craic!