Tyttärelle

Täällä tehdään tyttärelle rippijuhlia. Puuhaa riittää, vaikka juhlat pidetäänkin poissa kotoa. Vielä on leipomista, hankintoja, bänditreenejä ja rauhallisen mielen ylläpitoyrityksiä. 

Ranskalaisia kirsikoita

Pikkuisen höperö tuubihuivi virkattu, olen yllättävästi kiintynyt tummansiniseen. Vahvoja unia, nämä tuuliset päivät vaellan väsymyksessä, epätietoisena siitä, mikä olikaan todellista. Valitsen kukkia, toivon villinvapaata kimppua, kukkakauppias näyttää hivenen epätoivoiselta. Päästään yhteisymmärrykseen muratin avulla. Muratista muistan Irlannin, voi voi, kaipaus. Kaipaan liikkeelle, toisaalle, yli meren, halki taivaan. Tyytyväisenä kuitenkin tässä ja nyt, ranskalaisia kirsikoita, hiljainen koti, kirja, joka vie kauas. 

Paljain jaloin

Tytär on pakannut rippileiriä varten. Nyt laukku on jo sen verran täysi, että reissukaveri ei kyllä mahdu enää mukaan. Huomenna alkaa. 

Juhlamekko odottaa kaapissa, kaikki muutenkin aikalailla valmiina (näin kuvittelen). Tosin sopivia kenkiä ei olla löydetty, mutta kirkkoon kelpaa kuulema vanhat kengätkin, ja kuten äiti, voi tytärkin omien sanojensa mukaan juhlia kepeästi paljain jaloin. Oikea asenne :)

Ollaan aina käyty

Perinteisesti ollaan aina käyty järvellä uimassa kesäloman kunniaksi, toisinaan jopa ennen päättäjäisiä, sillä on ollut aikoja, jolloin helteitä on suotu jo toukokuussa. Tänään sain järvelle mukaan tyttären ja kaverinsa, ja he jopa uskalsivat veteen saakka. Minä en edes yrittänyt, vaan palelin rannalla vallattomassa tuulessa. 

Lupaavat tuulia viikollekin. Jostain syystä ne tekevät nyt olon levottomaksi, sellaiseksi, ettei osaa keskittyä mihinkään. Rauhaton mieli.

 

 

Onnea elämään

Elämän juhlissa ilon nauru ja kaipuun itku käsi kädessä. Puetaan mekot ja kauluspaidat, juhlitaan valkolakkipoikaa, juhlitaan päättymistä ja uuden alkamista, kesän vapautta. Halataan, toivotetaan hyvää jatkoa, onnea elämään. Saadaan paljon lahjoja, hämmentävän paljon, annetaan sivuja elämän tärkeille muistiinpanoille. Huomataan, että ollaan yhtäkkiä näin pitkällä, kesähän on tässä käsissä, nyt. Miten nopeasti kaikki taas meni.


Siskon pojasta tuli ylioppilas. Oma poika menee seuraavaksi lukion toiselle. Sai kesätöitäkin, valmentaa myös pieniä jalkapalloilijoita. Isommalla tyttärellä on edessä viimeinen vuosi peruskoulussa. Keskiviikkona lähtee rippileirille, kahden viikon päästä on hänen juhlansa. Pienempi tytär aloittaa seuraavaksi viidennen luokan, odottaa kesän selloleiriä, sitä ennen haluaa järveen uimaan, monta kertaa. Me miehen kanssa ihmetellään tätä kaikkea, ei meinata pysyä perässä ollenkaan. Aamulla kohtasin kukkasen asfaltilla, tai oli niitä enemmänkin, joku kevään juhlija oli kai lähtenyt kiireellä, kukka-amppelia heilutellen, ehkä juostenkin, toivottavasti onnellisena. Kiitos kukasta. 

Ihan toista

Hiljalleen, kun ensin saa rauhassa olla ajattelematta (=melkein unohtaa), asiat näyttävät taas käynnistyvän. Pitää vain lempeästi antaa mielelle aikaa, muuta mietittävää, katseltavaa, pitää kulkea ja nuuhkia toisia tuulia, vaeltaa vieraissa maisemissa, jolloin kohtaa uutta ja raikasta, ihan toista. Itselleen saa sallia taukoja. Pitää sallia! Olen lukenut paljon hyvää ja antoisaa, antanut ajatuksille vapauden kulkea vailla tavoitteita, päämääriä, kuljeskellut rauhassa niissä muissa maisemissa, ihan muissa mietteissä. Ja nyt, nyt alkaa viimein olla jo ikävä opinnäytetyön pariin. 


 

Tarvitsin meren

Ennenkaikkea tarvitsin meren. Sen ääni vaimensi kaiken muun turhan, mitätöi joutavat, antoi raikasta happea vapaammille ajatuksille. Tuntui toisenlaiselta, väsynyt arkipäiväinen niin kaukaiselta.