keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Toisenlaista


















arkea vietän tällä nyt. 
Ainakin hetken, 
varmaan pienen, mutta tärkeän hetken. 

Pitää löytää kiireettömyys, 
jotta voi hypätä takaisin kyytiin.
Pitää nukkua, antaa hartioitten laskea jännitystilasta,
olla vastaamatta lapselle ei nyt.

Ajattelin , että teen sata lajia valmiiksi 
näinä vapaushuilitoipumispäivinä.
Niin teenkin. 
Katson, kuinka lumihiutaleet leijuvat pehmoisina maahan saakka.
Ja taas uudestaan. Vieläkin.
Neulon hienolle miehelle sukat lahjaksi,
Wolverhamptonin väreillä, lämpimät sukat.
Ihastelen kaunottaria keittiön pöydällä.
Kuulen postin kolahduksen, sen, kun pesukone on valmis.
Odotan jokaista lasta kotiin, ja illalla miestä.
Ajattelen, että perjantaina pääsen kouluun,
tapaan ihania ihmisiä, tehdään yhdessä villajuttuja.


Aika siistii, sanoi poika, kun kerroin
päättäväni itse, minä päivinä teen töitä, nyt hetken.
Sisältäähän tämä sen, että tilin saldo
ei ole kovinkaan positiivinen
ja sen, että aika usein päätä särkee, rinnasta ahdistaa,
sillä kai tätä voisi osa-aikasaikuksikin kutsua, jos haluaisi.
Aika siistii silti, 
tämä oma ratkaisu, tässä hetkessä.



















11 kommenttia:

  1. Satu, onnea. Ratkaisulle, joka taatusti sen lisäksi, että oikeesti on siistiiii, myös kuljettaa keveämmin, lempeämmin kohti kesälämpöisiä päiviä.
    Minä rantaudun huomenna omaan arkeeni. Ihan pikkuvisiitin vielä tänään teen tohtorille.
    Minäkin olen tuijotellut hymysuin lumihiutaleiden leikkiä tyynessä talvimaisemassa. Kuunnellut hiljaisuutta ympärilläni. Mitä nyt koiru huokailee välillä. Tyytyväinen, kun ei ole yksin koko päivää.
    Ja omia ajatuksiakin olen ehtinyt kuunnella. Kymppivuotias poikanen käytti illalla sanontaa, ettei nyt jaksa analysoida, kun sisko tivasi vastausta johonkin mielstänsä turhaan. hyvä sana. Minä koitan jaksaa analysoida ja asetella paikoilleen. Ajatuksia.

    Toisenlaisesi kuulostaa juuri parhaalta.
    Hali. Sen kunniaksi. Ja toinen muuten vain, kun oot siellä, suloisuus:)

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus ja hyvä ratkaisu,
    katsella lumihiutaleiden leijumista maahan asti. <3

    VastaaPoista
  3. Olen ehkä liiaksikin kommentoinut muille että lukekaa Kaarina Davisin irti oravan pyörästä kirja. Ihanaa tekstiä ja kertoo niin ihanasta elämäntapojen muuttamisesta. Siinähän olisi meille kaikille tavoitetta... Googleta, saattaisit tykätä kirjasta!

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa niin hyvältä. Olen varma että taloudellinen tiukkuus ei ole mitään henkisen tiukkuuden rinnalla. Odotan kovasti että näen teidät kaikki perjantaina.

    VastaaPoista
  5. Ihan oikeasti, todella siistii. minäkin tein tässä ennen joulua muutamia juttuja, ratkaisuja, jotka olivat hieman radikaaleja mutta voi että, on helpompi hengittää vaikka ympäristö ottaakin lisähappea:)

    Ihanaa eloa ja rentoutta hartioille!

    VastaaPoista
  6. Elämä on.
    Varsinkin näissä porukoissa.
    Näinä päivinä.
    Erittäinkin siistiä ajoittain.
    Siitä kiitos
    kuuluu
    elämänkokemukselle,
    viisaudelle,
    hulvattomattomuudelle
    ja sydämen kauneudelle.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut ratkaisusta, joka varmasti parantaa elämänlaatua. On ihanaa, kun on mahdollisuus hidastaa, ottaa vähän omaa aikaa.

    Rentoa eloa!

    VastaaPoista
  8. Ai kun hyvä! ja ihania ovat arkiset kuvat, rauhallisia ja kodikkaita. Mukistasi (mulla sama) tuli mieleen mainoslause arjessa on taikaa. Se on niin totta!
    Ja yksi juttu vielä, nauti kun saat odottaa lapsia kotiin, joka päivä. Yks täällä totuttelee siihen että ne on nyt maailmalla, kaikki. Kai tähänkin tottuu, mutta ei ihan heti:)

    VastaaPoista
  9. Onnittelut varmasta vaikeasta, mutta taatusti antoisasta ratkaisusta.
    Juttelin juuri eilen vanhemman naisihmisen kanssa, joka sanoi, että nuorten (hän tarkoittin nelikymppisiä) pitää ymmärtää hellittää, jos tilaisuus tulee. Rehkimällä ei lopulta tule onnellisemmaksi.

    VastaaPoista
  10. tinttarus! Ihana sinä. Toivottavasti rantautumisesi oli lempeä, onneksi tällainen pikkuviikko sinulla ensin, siellä arjessasi. On niin hyvä välillä hiljentää, eikä koko ajajn juosta henki kurkussa. Ensi viikolla saatan taas lentää pitkin poikin, mutta nyt näin, päivä kerrallaan. Kiitos, lämmin, voi hyvin.

    Tanja! Kiitos, kyllä, tänään olenkin sitten seurannut tuota veden roiskumista :I

    Tähtianis! Kiitos, olen kuullutkin tuosta ja varmasti olisi paikallaan tutustua. Kiitos muistutuksesta!

    Emmo! Kiitos. Minäkin odotan, ja huomenna jo! :) Sanot kyllä todella hienosti, just niin, henkinen tiukkuus on ihan kamalaa.

    VastaaPoista
  11. pikkujutut! Lisähappea ympäristölle :D ja ihana juttu, että sun helpompi hengittää! Kiitos. Nyt tuli hetki, että oli pakko pysähtyä, ehkä vain pieni hetki, mutta nyt jo ajatus juoksee tuhannesti kirkkaammin kuin ennen joulua!

    J! Hieno. Kiitos. Huomenna on perjantai.

    Kirjailijatar! Kiitos! Onneksi oli nyt sellainen hetki, en tiedä ollaanko kohta jossain taloudellisessa katastrofissa, mutta nyt tämä happihyppely oli todella tarpeen. Meinasi taju lähteä, olin niin poikki. Kohti rentoutta, kyllä! :)

    Kata! Kiitos, lämmin kiitos :) ja kippis mun mukilta sun mukille! Ja kyllä mä nyt nautinkin, ja jo joka päivä ajattelen, että karkaavat kohta käsistä...Voi hyvin sinä siellä!

    Linnea! Viisas nainen. Kiitos, ei ollut ihan helppo pysähtyä, nähdä ja huomata, mutta sitten kun kroppa tarpeeksi muistutti, niin ei paljon ollut vaihtoehtojakaan. Ihana hermobreikki, ei pitkä, mutta edes tämä. Todella tärkeä.

    VastaaPoista