lauantai 19. joulukuuta 2015

Tosi valmis
































Sain eilen todistuksen. Siinä lukee, että olen suorittanut


kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon 
artenomi (AMK)
ohjaustoiminnan koulutusohjelmassa


Olen ihan valmis ohjaustoiminnan artenomi!



Opiskelin työn ohessa viisi ja puoli vuotta. Se on niin paljon aikaa, että on vaikea kuvitella elämää ilman opiskeluja. Muistan kirkkaasti tämän, ja nyt se kaikki on koettu ja tehty, ihmeellistä. Tämä syksy oli kaiken huipentuma opinnäytetyön parissa, yksinäistä puurtamista, suota ja taivasta vuorotellen. Kiitos teille mukana eläneille kaikesta tsempistä! Opinnäytetyö oli mulle henkilökohtaisellakin tasolla tärkeä ja saamani arvio oli ihan huikean hieno, olen siitä tosi onnellinen. 

Nyt ootellaan uutta työpaikkaa, uusia haasteita ja uusia raikkaita tuulia. 
Olen tosi valmis siihen kaikkeen! 



maanantai 14. joulukuuta 2015

Ympärillä on






























En osaa laulaa. Enkä todellakaan osaa soittaa mitään soitinta (paitsi joskus huippuhetkenäni vetäisin nokkahuilulla Ostakaa makkaraa, tiedättehän biisin, sain sillä musiikinnumeroni kutosesta seiskaan, wow). Mutta näistä puutteistani huolimatta tajuan totisesti musiikin terapeuttisen voiman. 

Kävi taas niin miten on käynyt useana muunakin vuonna. Joulukireydessä ja -kiireessä löysin itseni miehen musiikkikoulun joulujuhlasta täysin relaksoituneessa tilassa. Miten rauhoittavaa! Miten tunteellista! Hauskaa ja iloista! Yhtä aikaa ihanan yhteisöllistä ja luvallisen yksityistä. Kiitos musiikkiterapiasta, mulla toimii pelkkä kuunteleminen.

Ripaus lunta ja pakkasta, kirkasta taivasta. Kun ympärillä on kauneutta, on kulkeminen kevyempää. Kauneusterapiaakin siis!

 

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Tumman harmaan





























Punaista kynsilakkaa varpaisiin. 
Kahden viikon päästä päivä on jo vähän valoisampi.
Kiehtovia kirjoja ympärillä, niillä on rauhoittava vaikutus, vaikka lukemaan en juuri ehdikään.
Ajatukset kulkevat monessa tasossa. Hakevat värejä tumman harmaan seasta. 


 
 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Muutakin on










Toisaalla näkee kirkkaammin. 
Hengitys kulkee helpommin, kun ympäröi itsensä metsällä, tuulella, kaislikolla ja vedellä. 
Löytyy perspektiiviä, ideoita, aikaakin ilmestyy jostakin kuin lahjana. 
Asiat asettuvat, väsymys ei välttämättä olekaan se vallitsevin olotila. 


Sillä muutakin on. Muutakin, kuin arkinen liika.
































torstai 3. joulukuuta 2015

Tarinoita































Luulen, että nyt tarvitaan tarinoita, kertomuksia ja mielikuvitusseikkailuja. 
Ne ovat pelastaneet ennenkin.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Ei vielä
































Herään taas keskeltä sellaista, minkä ajattelin olevan vasta tulossa, ei vielä. Löydyn täysistä päivistä, ohjelmoiduista illoista ja väsymys vaanii valppaana jokaista askelta. Joulunalusaika ei sovi tämän tytön tempperamentille ollenkaan. Jos haluaisin oikeasti nauttia joulun odotuksesta, minun pitäisi aloittaa valmistelut jo elokuussa. Nyt on keittiössä jouluverhot, lapsilla suklaakalenterit ja minä olisin ihan valmis nukkumaan joulun yli punaviinipullo kainalossa ja juustonpala poskessa. 


No, kyllä mä vielä löydän tunnelman. Ja mielenrauhan.


Kuvat ovat viikon takaa. Nyt ei ole tehnyt mieli seistä vesilätäköissä kameran kanssa.



 

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Voin sanoa









Olen alkanut hiljalleen nähdä muutakin. Ollaan jo näköjään pitkällä, talvitaivas pakkaspäivänä on hurmaavan kevyen sävyinen. Pimeässä illassa tummaa sinistä, liikehtivät mykät pilvet, kuu. Päivä on lyhyt, niinhän se marraskuussa aina on, mutta se voi olla myös sivuseikka, vailla pääroolia. 

Ostan keittiön pöydälle viininpunaisia neilikoita. Mahtuvat siihen juuri ja juuri. En ole siivonnut toviin, sillä syksy meni kirjoittaessa. Mutta nyt olen päässyt pisteeseen, voin sanoa valmis. Kuiskaan sen kuitenkin vielä, sillä en oikein usko. 

Sairastuin saman tien ja yskin keuhkojani hajalle. Pitää levätä, kyllä pitää, sekin on taas opeteltava. Olla tekemättä mitään. Hui.


Taidan tarvita tujauksen konjakkia.