Kevyemmin

On maisemia, on tilanteita, jotka saavat hengityksen kulkemaan kevyemmin. Silloin ympärillä tuntuu vapaa ilma, avara tila ja kokonainen maailma mahdollisuuksia täynnä.

Asioita tapahtuu

Uuvuttavan vinkumisen ja uikutuksen keskellä havahduin muutamaan tosiasiaan. Asioita tapahtuu. Kaikenlaista on meneillään. Olen oikealla suunnalla. Pieni on tärkeää, sillä se saattaa kasvaa, jos sille antaa mahdollisuuden. On hyvä kohottaa omassa mielessä vähäinenkin korkeuksiin, sen sijaan että koko ajan mollaa itseään siitä, ettei heti kykene suuriin tekoihin. Piste.

Havahtumisen aikoihin kohtasin kengät. Ihan huikeat kengät (jälkikasvu oli jostain syystä toista mieltä, koroissa oli kuulema jotain vikaa). Ihanat jalassa, varmat ja rohkeat. Maksoivat 1,50 e. Kohtasin myös punaisen nojatuolin. Maanantai-iltana työpäivän päätteeksi tämä tyttö huristeli tyytyväisenä autolla kotiin punainen, täydellinen, pikkuinen, söpö 15 euron nojatuoli takaluukussa. Ei hullumpaa. Asioita tapahtuu, kaikki ei ole aina selkeää ja selvää, toisinaan tarvitaan punainen nojatuoli tai varmat kengät yllättämään ja tuomaan iloa, ehkä jopa osoittamaan omalla tavallaan suuntaa tai sitten vain tämän hetken onnea. 

Olen nyt 46 vuotias. Mulla on moniteholasit, vetävät kengät ja lentoliput taskussa. Olen karkkilakossa, kuntojumpassa ja toisinaan hyvin kaukana. Juuri nyt istun punaisessa nojatuolissa ja olen ihan tässä. 



 

Valaisee, olen varma siitä

Arki veti lumon sijaan sumun puolelle. Kävin tähyilemässä meren äärelläkin, mutta oli vain hiljaista ja kylmää, valokin oli toisaalla. Merkkejä tulee kyllä vastaan, aina vaan niitä ei huomaa, silloin kun hartiat painavat ja katse on varpaissa, tiedättekö. Onhan seassa hymyä ja naurua, itsensä voittamisen hetkiä, toiveita ja hiljaisia suunnitelmia, on niitä. Kaikkea sekaisin. Mutta toisinaan väsymys on voimakkaampaa kuin kaikki se, ja silloin on vaikea nähdä kauemmas, nähdä yli. Yli näkeminen on tosi tärkeää, sen avulla on helpompi uskoa ja luottaa, sen avulla saa aikaan. Yli näkeminen valaisee. Olen varma siitä. Valaisi se syksylläkin, silloin kun piti saada valmista aikaan. 

Ehkä olen väsynyt juuri siitä, syksyn urakasta, vieläkin. Ehkä olen vain malttamaton ja siksi uuvun siihen tunteeseen, ettei mitään konkreettista muutosta ole vielä käsissä. On kai muistettava, että hetkessä ei tapahdu. Mutta samalla kun ajatus siitä helpottaa, se myös pelottaa. Että jos ei nyt heti, niin mitä jos ei koskaan. 

Kyllä minä kuitenkin näen yli. Se vaatii vain katsomisen, katseen nostamisen sieltä varpaista pois. Onpa sitten sumua, tuiskua tai viiltävää pakkasta, valoa on silti. Joskus se jopa katsoo suoraan kohti. Kertoo, että tämäkin kaikki on vain osa arvoitusta.

Kaiken yllä

Kävin sittenkin ulkona. Oli kirkasta ja lumoavaa. Voisin toivoa sellaista samanlaista arkeen. Voisiko sellaista olla, kirkasta suhtautumista, lumoavia ajatuksia? Valo kaiken yllä. Keveää ja kaunista, pehmeän leijuvaa. 






 

Tuntuu hetken

Päivä pitenee silmissä, valon voittokulku on täällä ja se on totisesti onni. Samaan aikaan tammikuu karkaa käsistä ja tapahtuu monia isoja asioita, ihmetellään ja eletään mukana. Tehdään ruokaa ajatuksella, pellavaliinassa ratatouillen ja italialaisen punaviinin jättämät jäljet. Aurinko tulee sisälle asti, lämmittää olkapäitä. Tuntuu hetken kesältä. Talvinen maisema säihkyy, mutta minä pysyttelen sisällä. Timjamin tuoksu viehättää.



 

Satamat

Vastaan tulee asioita, jotka iskevät sanattomaksi.


Merete Mazzarella Aurinkokissan vuodessa: 
"Mutta minulle merkitsi paljon nähdä hänet iloisena."  
Ja Henning Mankell toteaa Juoksuhiekassa, ettei ajan aina pidä hallita.


Satamat. Muistoja ja mahdollisuuksia. 

Kuljen

Pakkasaamuna.

Kuljen kiihtyvin askelin.
Hämmästyttävän raikkaita ajatuksia.
Rillit huurussa, mutta naurattaa.


 

Päivät ovat tuntuneet pitkiltä

Loma on ollut hyvä. Olen lukenut paljon, miten ihanaa se onkaan. Tuo Lumi on yksi luetuista, viehättävä pieni kertomus. Tyttären harmaat toivesukat tulivat valmiiksi leffojen äärellä. Päivät ovat tuntuneet pitkiltä. Lumi saapui hiljaa, kauniisti, ja minä ehdin sitäkin katsella kaikessa rauhassa.


 

Ainekset

Käytiin Helsingissä. Oltiin rauhassa, katseltiin, puheltiin ja  pohdittiin tulevaa. Hiljennyttiin Henri Cartier-Bressonin edessä ja otettiin lasilliset tsekkiläistä. Junassa luin kokonaisen kirjan, eikä ollut kiire minnekään. Päivä sisälsi kaikki ainekset mielenrauhaan, luottavaisuuteen ja siihen, että kaikki, siis kaikki mitä toivoo, voi olla mahdollista. 

Valoa ja virtausta uuteen vuoteen! Kulkeminen, elämykset ja kohtaamiset olkoot läsnä, huomataan se kaikki! Uskotaan hyvään ja nähdään mahdollisuuksiin asti!