Päivät ovat tuntuneet pitkiltä
Loma on ollut hyvä. Olen lukenut paljon, miten ihanaa se onkaan. Tuo Lumi on yksi luetuista, viehättävä pieni kertomus. Tyttären harmaat toivesukat tulivat valmiiksi leffojen äärellä. Päivät ovat tuntuneet pitkiltä. Lumi saapui hiljaa, kauniisti, ja minä ehdin sitäkin katsella kaikessa rauhassa.
Voi miten kauniit sukat! Minäkin haluan tuollaiset!! Oot kyllä hurjan taitava neuloja. Ja ihastuttaa miten ne onkin aivan sen väriset, miltä ulkona nyt näyttää.
VastaaPoistaMinulla oli eka joululoma jolloin en lukenut yhtäkään kirjaa. Hämmentävää, mutta no, ehtiihän sitä.
Rauha sinun lomassasi kuulostaa kyllä ihanalta. Onnistuneelta lomalta.
Voi kiitos sinulle! Olen perusneuloja, kartan ohjeita, teen sukatkin aina saman kaavan mukaan... mutta kiitos, tykkään ja neulon paljon, ehkä se simppeli tapa neuloa kertoo siitä, että se on mulle eräänlaista meditointia.
PoistaEhtii sitä, välilä on toisin kuin yleensä, niin se menee. Mä odotin koko syksyn, läpi opparin teon, joululomaa ja lukuaikaa, lepolukuaikaa. Onneksi se olikin juuri sellaista. Rauhaa nimenomaan, ei kiirettä, eikä vaanivaa aikataulupaniikkia.
Tämä oli kaunis postaus <3
VastaaPoistaKiitos sinulle!
PoistaOlisi kiva tietää minkä leffojen. Harvoin ehdin katsoa yhtään mitään. Tässä loman loppumetreillä katsoin kaksi : Hugo Cabret ja Only Lovers Left Alive - kumpainenkin sopivat mainiosti juuri tähän ja nyt.
VastaaPoistaVoi että, yhtäkään en nimeltä muista, oho! Sellaisia, mitä on tallennettu syksyn mittaan, aika kevyitä, ei yhtäkään todella mieleenpainuvaa. Ehkä olikin hyvä näin, luulen, että oli tarpeen tällainen kevytleffasessio. Ja tietenkin sarjoista Emmerdale ja Doc Martin :)
PoistaKAuniit sukat tyttärelle♥
VastaaPoistaKiitos, kyllä, ja on tyytyväinen!
PoistaUusi lukijasi ilmoittautuu! Todella kauniit sukat ja tuo kolmas kuva on häkellyttävä!
VastaaPoistawww.kuvatarina.blogspot.fi
Tervetuloa Satua! :) Kiitos paljon ja oi oi, mukava kuulla!
PoistaPakkasenharmaat sukat!
VastaaPoistaOlen hämmästellyt päivien pitkää tuntua, loputtomuutta melkein. Tai enemmänkin iltojen pitkää tuntua, monena iltana on ollut olo, että eikö tässä nukkumaan pääse ollenkaan, kun kello on vasta viisi, seitsemän, yhdeksän. Mutta päivänvalon ajan pidentymisenkin jo huomaa.
Tännekin on tullut lunta, melkein salaa. Ilmeisen pehmeästi siis. Nyt aurinko.
Lomalla illat venyvät taivaallisesti, jopa yölle saakka, täällä meillä kaikilla. Ja nyt on kurottu rytmiä takaisin paikoilleen, ei ihan helppoa.
PoistaPäivänvalo on jo toisenlaista. Ehkä pakkasenkin takia, mutta kyllä valo on jo varmempi kuin hetki sitten.
todella kauniit sukat!
VastaaPoistaKiitos paljon :)
PoistaPitkät päivät ja pitkät sukat - hyviä asioita. :) Kaunista harmaata ja valkoista; kuvissasi lempeitä sävyjä.
VastaaPoistaJuuri nyt pitkät sukat ovat tosi aarteet! Kiitos, lempeys :)
PoistaTalven rauhaa näissä. Rauha onkin talvessa parasta, että saa rauhassa käpertyä eikä kukaan kolkuttele ovia.
VastaaPoistaLumesta en osaa riemuita- kunpa ei tulisi enempää, pakkanenkin saisi jo riittää. Mutta sinun lumikuvasi on kaunis.
Totisesti, käpertyminen on taivaallista, kolkuttelijat hus! Lumi on kaunista. Pärjäisin loistavasti ilman sitä, ja koko talvea, mutta kaunista se on. Kiitos paljon!
PoistaKaunis loman, rauhan ja talvisen tunnelman kuvaus. Rauhoittaa meitä muitakin. Kiitos!
VastaaPoistaHarmaita lankoja käyn minäkin ostamaan syntymäpäivälahjaa varten.
Lapaset tällä kertaa.
Kiitos sinulle :) Harmaa on hyvä, kaikkine sävyineen.
PoistaIhanan kuuloinen loma! Ja tyylikkäät villasukat.
VastaaPoistaLumi on ollut lukulistalla; taivaalta tippuvasta lumesta en niin välitä...
Loma oli kyllä ihana, lyhyt tosin, mutta hyvin palauttava. Törmäsin Lumeen sattumalta, pieni ja kaunis.
PoistaAntoisa, hellivä loma! Mieheni sanoi samaa eräänä päivänä, päivät tuntuvat pitkiltä. Niin minustakin. Ehtii ihmetellä ja olla, kokea ja etenkin nauttia tästä valosta, jota nyt tuntuu olevan, uskomattomia taivaita ja sarastuksia.
VastaaPoistaKiitos, kun mainitsit tuon Lumen. Se oli minulla lainassa yhden sitaatin takia, mutta en koskaan lukenut (loppuun?). Pitää etsiä käsiin taas.
Alimmaisessa kuvassa on jotakin meditatiivista. Kerroksellisuus ja nuo valon läiskät. Aina katse hakeutuu valoon.
Ihanaa uutta vuotta ja askelia arkeen!
Onneksi meillä toisinaan on pitkiäkin päiviä, niin tarpeellisia. Totta, taivaat ovat olleet vaikuttavia!
PoistaLumi oli sellainen pikkuinen ja hetkellisesti vaikuttava, otti mukaansa, kosketti.
Hieno huomio tuo katseen valoon hakeutuminen, totta, niin tekee! Nyt kiinnitän tuohon kyllä aina huomiota, kiitos Katja!
Sinulle myös, keveitä askelia!
Minulla on tuo kirja lukulistalla. Onpa se muuten kaunis!
VastaaPoistaJa sukatkin ovat juuri sellaiset minun makuun.
Täälläkin vähän lunta ja paljon pakkasta.
Se on kaunis. Pidin siitä. Pidin myös siitä, että se oli pieni ja kerralla luettu. Hetken kosketus.
PoistaSama täällä. Tosi paljon pakkasta.