Ollaan aina käyty

Perinteisesti ollaan aina käyty järvellä uimassa kesäloman kunniaksi, toisinaan jopa ennen päättäjäisiä, sillä on ollut aikoja, jolloin helteitä on suotu jo toukokuussa. Tänään sain järvelle mukaan tyttären ja kaverinsa, ja he jopa uskalsivat veteen saakka. Minä en edes yrittänyt, vaan palelin rannalla vallattomassa tuulessa. 

Lupaavat tuulia viikollekin. Jostain syystä ne tekevät nyt olon levottomaksi, sellaiseksi, ettei osaa keskittyä mihinkään. Rauhaton mieli.

 

 

Onnea elämään

Elämän juhlissa ilon nauru ja kaipuun itku käsi kädessä. Puetaan mekot ja kauluspaidat, juhlitaan valkolakkipoikaa, juhlitaan päättymistä ja uuden alkamista, kesän vapautta. Halataan, toivotetaan hyvää jatkoa, onnea elämään. Saadaan paljon lahjoja, hämmentävän paljon, annetaan sivuja elämän tärkeille muistiinpanoille. Huomataan, että ollaan yhtäkkiä näin pitkällä, kesähän on tässä käsissä, nyt. Miten nopeasti kaikki taas meni.


Siskon pojasta tuli ylioppilas. Oma poika menee seuraavaksi lukion toiselle. Sai kesätöitäkin, valmentaa myös pieniä jalkapalloilijoita. Isommalla tyttärellä on edessä viimeinen vuosi peruskoulussa. Keskiviikkona lähtee rippileirille, kahden viikon päästä on hänen juhlansa. Pienempi tytär aloittaa seuraavaksi viidennen luokan, odottaa kesän selloleiriä, sitä ennen haluaa järveen uimaan, monta kertaa. Me miehen kanssa ihmetellään tätä kaikkea, ei meinata pysyä perässä ollenkaan. Aamulla kohtasin kukkasen asfaltilla, tai oli niitä enemmänkin, joku kevään juhlija oli kai lähtenyt kiireellä, kukka-amppelia heilutellen, ehkä juostenkin, toivottavasti onnellisena. Kiitos kukasta. 

Ihan toista

Hiljalleen, kun ensin saa rauhassa olla ajattelematta (=melkein unohtaa), asiat näyttävät taas käynnistyvän. Pitää vain lempeästi antaa mielelle aikaa, muuta mietittävää, katseltavaa, pitää kulkea ja nuuhkia toisia tuulia, vaeltaa vieraissa maisemissa, jolloin kohtaa uutta ja raikasta, ihan toista. Itselleen saa sallia taukoja. Pitää sallia! Olen lukenut paljon hyvää ja antoisaa, antanut ajatuksille vapauden kulkea vailla tavoitteita, päämääriä, kuljeskellut rauhassa niissä muissa maisemissa, ihan muissa mietteissä. Ja nyt, nyt alkaa viimein olla jo ikävä opinnäytetyön pariin. 


 

Tarvitsin meren

Ennenkaikkea tarvitsin meren. Sen ääni vaimensi kaiken muun turhan, mitätöi joutavat, antoi raikasta happea vapaammille ajatuksille. Tuntui toisenlaiselta, väsynyt arkipäiväinen niin kaukaiselta. 

 

Mitä sanoa

Ei tässä tiedä mitä sanoa. 

Sen sijaan ylistyslaulu 
auringolle
maalle
vihreälle
voikukille
lämmölle
pehmeälle tuulelle
keveälle ja nautinnolliselle kuljeskelulle...
kesälle! Kesälle! KESÄLLE!


 

Lempeät iltakahvit

Arkinen viikko voi alkaa niinkin, että saa fillaroida töihin  lintujen laulun ympäröimänä.  Ja niin, että saa juoda uudesta kirpparilöytökupista lempeät iltakahvit. Ja vielä niin, että tuntee pitkästä aikaa levollista mielenrauhaa, ja se vasta onkin tosi paljon. Luulen, että viikonloppu kaikkinensa sai tämän aikaan. Ja kahvikupistani tuli kertaheitolla onnellinen Maanantaipäivänkuppi.

Kaukana

Hetken koko maailma oli meidän. Meillä oli aurinkotaivas kattona, todellinen tämä hetki käsissä ja ajatuksissa avaruus. Meillä oli mennyt maailma ja kaukaisuus, oltiin lämpimässä Italiassa, oltiin muilla mailla vierahilla, oltiin ihan lähellä, niin kaukana. Grazie, bella.

Sinne asti

Eilisen pöyristyttävän sateentuiskun jälkeen otan ilolla vastaan sisälle asti paistavan auringon. Kuuleman mukaan tuuli ei ole vielä luovuttanut. Selkä kipeänä liian pitkästä yöstä, mutta uni, se oli totisesti tarpeen. Heräsin kuitenkin puoli viisi, ja välttääkseni liikoja ajatuksia tartuin tapojeni mukaan kirjaan, nukahdin nopeasti sanoihin. Nyt kuljen täällä varvastossut jalassa (älä ihmeessä kysy miksi), syön juustoa ja viikunahilloa, kahvia juon ihan liikaa. Tyttöjen kanssa ajateltiin käydä täällä, vielä ehtisi nähdä (minä olen jo nähnytkin), katsotaan pääsemmekö sinne asti ennen kello viittä.

Aika paljon sellaista, minkä tulkitsen hiljaiseksi viestiksi kohden jotakin, mitä en vielä kuitenkaan tunnista. Mietityttää.

Henkäys

Jo leijuvat terälehdet, vain henkäys enää ja taika on kadonnut.


En nyt meinaa saada näistä kyllikseni. Puun alla hoituu niin syvä, kevyt hengittely kuin myös tarpeellinen arkiterapia. Odotinhan jo silloin. 

 

Ajatella

Voi että. Pehmeä, hitaasti pimeään painuva ilta, niin lämmin, että saa istua parvekkeella, katsella taivasta ja ajatella laajoja (olisin tahtonut käyttää tässä avara-adjektiivia, mutta avaria kuulosti ja näytti kummalliselta), vapaita ajatuksia. (laajasta tulee nyt ihan toisenlainen tunnelma, ei, ajatukset olivat ehdottomasti laajojen sijasta avaria) Niin. Tekisi mieli lausua haikuja, kuiskia niitä tuonne lämpimän keskelle, antaa sanojen hiljaa vaeltaa pilvien mukana. Vielä minä haikuja kirjoitankin, varmasti kirjoitan. Hetken tuntui mahdolliselta moni muukin asia, ihmeellinen vaikutus on lämmöllä, avaralla ajatuksella.

Aika

Aika, jolloin ei haluaisi mennä pysähtymättä ohi yhdenkään kukkivan puun.