Oranssia tilalle

Virkkaan ympyröitä vailla selkeää päämäärää. Ajatuksenpoikasia on, mutta ne ovat aika villejä. Teki hyvää kaivaa virkkuukoukku esiin sukkapuikkojen sijaan. Teki myös hyvää vaihtaa jouluverhot keittiöstä pois, laittaa oranssia tilalle, järjestää astiakaappi, jynssätä matto mäntysuovalla puhtaaksi, syödä suklaata ja juoda minttuteetä, imuroida pölyt katonrajasta, tehdä pojalle peti pikkusiskon huoneeseen, sillä pojan huone on nyt tapetointivuorossa.

Toimelias ja hyvähenkinen maanantai. Vesisateesta viis. Kesäaika toi syksyn kylään.

Kuumeinen

Olen kovasti kuumeinen. Onneksi on hyviä lääkkeitä tarjolla ensiavuksi. Upeisiin matkakuviin ja kiehtoviin matkakertomuksiin saa upota juuri nyt Kirjailijattaren ja Liivian luona. Ai ai, toivottavasti kuvakertomukset jatkuvat hyvin moniosaisina, tarvitsen niitä nyt tosi paljon!

Mihin sitten haluaisin? En osaa edes nimetä kohdetta, vaan kaipaan jotakin sellaista, mitä näissä kuvissa menneiltä matkoilta on... hiljaista vaeltamista, kulunutta, vanhaa pintaa, menneisyyden rosoa, venyviä hetkiä, rappusia joille istahtaa, valoja ja varjoja... Hetkeksi muihin maisemiin, toisiin tuuliin. Olisi aika ihanaa! Sanoisin oikeastaan samoin kuin Linnea.

Muista se

Perjantai.

Miten kovasti toivonkaan tähän viikonloppuun uusia näkökulmia ja hapekkaita ajatuksia. 

Itsestä kiinni. Muista se.

Uudet, hohtavat lenkkarit ovat täysin valmiina lähtöön.

Selkeitä ja sotkuisia

Mulla on tällaisia pikkuisia keriä tässä elämässä tällä hetkellä paljon. Erisävyisiä, houkuttelevia, sellaisia, mitkä eivät juuri nyt oikein iske, selkeitä ja sotkuisia, äänekkäitä ja hiljaisia. Niitä on sen verran monta, etten löydä sitä, mistä aloittaa. Tai en oikeastaan tiedä, mihin olisi viisainta ensin tarttua. Kerä kerrallaan, sen kyllä tiedän, mutta toisaalta, olen monesti toiminut niinkin, että on ollut monta kerää yhtaikaa käsittelyssä. Ja sekin on toiminut hyvin, siis silloin kun olen niiden kimpussa oikeasti työskennellyt enkä vaan haahuillut ympärillä.

Niin, keskittyisikö yksiväriseen vain heittäytyisikö kevään kunniaksi kirjavalle linjalle... Tärkeintä olisi kai vain tarttua johonkin ja aloittaa. Vaikka silmät kiinni, jos ei muuten pysty. Aurinko kuitenkin paistaa taas.


 

Vastaisku

Ajatus liikkuu jo sen verran, että tajusin tarvitsevani tähän kohtaan ruikutuksen sijasta vihreän vastaiskun. Että täältä siis pesee, raikasta, vapaata, onnellista vihreää viime kesäkuulta Barcelonasta! Repikää siitä te kaikki pöpöt, jumit, nenäliinat ja voimaton väsymys! Mä tuijottelen tota vihreää nyt niin tiukasti, että irtoan sohvasta ja leijun tuonne puun oksalle juttelemaan papukaijojen kanssa. Heihei.

Aikaansaannokseni

Täällä on mennyt auringon lämmön lisäksi ohi revontulet, työpäivät, kotityöt, tärkeät opiskeluhommat, ajantajukin. Sen sijaan sohva on liimautunut selkääni kiinni, nenäni on totaalisen tukkeutunut ja rintarankani ulisee jumissaan. Tämä tauti on näyttänyt parastaan ja tämä tyttö on niin kuutamolla kuin vain voi olla.

Siitä syystä esittelenkin tässä postauksessa tämän viikon aikaansaannokseni: nenäliinatutkielman. Ja tarkennan, kuvaus on tapahtunut ennen nenäliinojen käyttöä. 

Että tätä rataa täällä.

Suunta

Terveisiä kuumeesta ja köhästä. Jään ikävästi paitsi näistä upeista kevätpäivistä, onneksi kuitenkin aurinko ja lintujen laulukin yltävät sisälle asti.

Meren äärellä piipahdin perjantaina. Kohtasin tuon upoksissa olevan veneen raasun lisäksi joutsenet, puut, oksistot, kirkkaista kirkkaimman auringon sekä meikäläiselle aika passelin paatin. Suunta, se on vielä hakusessa.

Ihmiselämä

Aamu ja ilta.

 

Aamulla katsoin ikkunasta ja taivaalla lepäsi rauhallinen kauneus.

Illalla saman ikkunan äärellä lehmus oli puhjennut lehteen.

Sen aamun ja sen illan väliin mahtui 

kokonainen ihmiselämä.

 

Minun tapani

Merete Mazzarellan Tähtien välisissä viivoissa kohtasin lainauksen  Jonas Gardellilta "Kuka minä olen? Pitääkö se tietää? Eikö riitä että etsii?" .  

Salon taidemuseossa on hieno näyttely, suosittelen tulemaan kauempaakin. 

Mazzarellan mielestä on oikein ja kohtuullista lukea identiteettiin myös ihmisen pyrkimykset.

Löytöretkellä tässä ollaan, ajattelen. Välillä oivaltaa, vaikkei etsisikään. Eilen päässäni kirkastui se, että valokuvaaminen on minun tapani hengittää. Ja että pyrkimykset ovat totisesti osa minun identiteettiäni.

 

(voi että)

Täällä olen sanojen ja lauseiden, paperipinojen ja kirjojen vankina, jumissa, tietämättä miten edetä, mistä päästä aloittaa vyyhdin selvittäminen. Vaihe nimeltä suo. Pääsen eteenpäin, tiedän, mutta paljon tympäännystä ja vähän motivaatiota, niillä en kyllä etene.
(jopa ripaus välinpitämättömyyttä, voi että)


Mutta sukkia kyllä syntyy. Tyttärelle nämä, aika herkut niistä tulikin. 
 

Iltapäivän valo

Nukuin pommiin, lumouduin kuutamosta. 
Siinä välissä lempeää ulkoilmaa, filosofista ajatusten vaihtoa, jumalaisen kaunis taivas. Jotakin hyvin lohdullista on perunakattilan kiehuvassa porinassa, tiskatuissa tiskeissä, lapsissa saman pöydän ääressä, syömässä, höpöttämässä päättömiä. Iltapäivän valo tekee arkipäivästä pehmeän. 
 



   

Totuuksia

Ei pidä repiä itseään, vaan kuunnella rytmejä ja hengittää...
sanoi Jussi Onnismaa eräällä luennolla jokunen vuosi sitten. Olen kirjannut opintojen aikana kaiken tärkeän ja oleellisen tiedon ylös, huomaan. Hyvä että näitä totuuksia löytyy muistiinpanoista, sillä toisinaan rytmien kuuntelu ja hengittäminenkin unohtuvat kokonaan. 








 

Onni valosta

Maaliskuun valo! Oltiin kävelylläkin, ja valoa riitti pitkälle iltaan, miten se voikaan tuntua niin pakahduttavalta, joka keväinen onni valosta.


Tänään tärkeä ajatus William Isaacsilta
"Dialogisuus on taitoa puhua siten, että toinen haluaa kuunnella, ja taitoa kuunnella siten, että toinen haluaa puhua."

Jäin myös miettimään Mihail Bahtinin ajatusta
"Pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on jäädä ilman vastausta."

Lopuksi vielä Kauko Haarakangas toteaa
"Dialogin vihollinen on varma tietäminen, joka sulkee pois kaiken muun."