Ihan kuin olisit ollut

Juuri sellaisena päivänä, tarpeellisena hetkenä saapui ihastuttavaa postia häneltä.  Kiitos niin paljon, aarreviestissä sanat niin totta, mistä tiesitkään, että juuri minulle sopivat, tuntuvat sielussa asti, tai tottakai sinä tiesit. Kirja, kauniskantinen, odottaa sopivaa hetkeä avattavaksi. Ja kaikki kirjoitetut sanat, tuli sama tunne kuin silloin kesällä puun alla, ihan kuin olisit ollut täällä meidän keittiössä juttelemassa, tiistaina puoli viiden aikaan, hämärän laskeutuessa hiljaa sanojen ympärillä. Kiitos.


Viikoissa on niin paljon. Eilen töitten jälkeen menin täällä imurin ja rättien kanssa vinhaa vauhtia, piti saada jotakin näkyvää aikaan, piti saada hiki pintaan, lopuksi istahtaa sohvaan voipuneena jaksamatta enää yhtään mitään. Tytär sanoi, että hänellä on välillä opiskeluinto, niin, että se kestää noin yhden päivän kerrallaan. Mutta että ensin pitää olla siisti huone. Minä olen samanlainen, on vaikea keskittyä opiskeluun, jos ympärillä on kaaos. Kaaoksen selätin eilen, ja nyt toivon, että minun opiskeluintoni kestäisi (heräisi ensin?) nämä kaksi vapaata päivää, jatkuakseen viikollakin iltamyöhäisinä hetkinä. 


Tytär lupasi leipoa meille sitruunamuffinssit. Mutta ensin hän siivoaa ja toivottavasti myös opiskeleekin.

Haluaisitko sinä sukat?

Jämälankasukat. Ja tuttu hiippari tietenkin taas paikan päällä! Tyttärelle tulossa aurinkosukat, mitähän seuraavaksi...ehkpä neulon...sukat. Olen pahasti sukkajumissa, pitäisi keksiä jotakin muuta noista jämistä, vaihtelun vuoksi. Haluaisitko sinä nuo raidalliset kevätsukat? Koko on noin 38 ja lanka seitsemää veljestä, konepestävää siis. Huikkaa jos koet ne omiksesi, laitan postiin!

Aikaa, eikä vain

Väsymystä harteilla, nihkeyttä ajatuksissa, särkyä nivelissä. Ihmisen pitäisi saada viettää enemmän aikaa meren rannassa, hapekkaassa ilmassa, tuulien vietävänä. Siis aikaa, eikä vain satunnaisia henkäyksen nopeita hetkiä. Väitän, että sillä olisi varma vaikutus väsymyksen, nihkeyden sekä säryn vähenemiseen.

Tunnelma on jo ihan valmis

Maisema akvarellia.

Tämä vetinen keli ei haittaa, lumi sulaa, mutta se ikävästi romuttaa tämänpäiväisen valokuvausaikeeni erään omakuvausprojektin suhteen. Tiedättekö, kun saa päähänsä jonkun tietyn kuvauspaikan, tarkan idean, tunnelma on jo ihan valmis, kuvan sävyt selvät ja näkee päässään ihan kirkkaana valmiin kuvankin...sitten tulee jatkuva vesisade ja niin litimärkä maa, että ei voi kuin jättää koko idea seuraaviin teemoihin käytettäväksi, toivottavasti sopivaksi. No, tämähän on vain avoin tie uuden idean synnyttämiselle, sisätiloissa.

Eilen sateissa oli pieni väli, ehdin hetkeksi meren ääreen. Siellä sain yhden idean työstettyä kuntoon ja oheistuotteena tuli aika monta omakivakuvaa, hiukan ennen maiseman leviämistä lopullisesti akvarelliksi.
  

Laatulomaa

Täällä vietetään laatulomaa kotona, tyhjennetään, järjestellään ja siivotaan nurkkia väljemmiksi. Kaikki yhdessä. Eilen kuului naurun kikatusta pitkin päivää, joten ihan tylsää tämä ei voi olla! On ihmeellistä huomata, että kaappeihin voi jäädä väljyyttäkin, saatika sitten, että voi ihan oikeasti luopua esim. läjästä puun juuria tai rikkinäisiä astioita. No, sen yhden ihanan pienen puun juurakon säästän yhä ja mies liimasi yhden tärkeän maljakon kasaan, että ihan silmät sumeana en sentään täällä viiletä. Tänään homma jatkuu, sormet syyhyävät jo! 

Ajatukset kirkastuvat kummasti kun antaa pölylle ja roinalle kyytiä. Pitää vielä ottaa aikaa kirjoitushommille ja valokuvaamiselle tämän vapaan aikana, ideat ovat selkiytyneet ja toimintasuunnitelmat valmiina. Huomenna päästään myös jouluaterialle. Laittaisiko tonttulakin päähän vai veisikö juustoja pöytään?

Jonain hetkenä kaikki

Jonain hetkenä kaikki onkin toisin. 


Kuva, jota ei näe, mutta kuulee toisen kokemuksena, tuntee ja aistii mielessään, koko kehossaan, voi olla niin vahva, että mikään muu kuva ei saavuta sellaista valtaa.


On konjakkiryypyn aika. Elämälle kaikkinensa.



 

Samalla voi katsella

Täällä on neulottu vimmaisesti. Ei mitään haastavaa, vaan perussettiä, sellaista, että samalla voi katsella Emmerdalea, Rouva Ministeriä, Scott & Baileyä sekä erinäisiä leffoja. Tai sitten vaan ajatella, sillä ajateltavaakin on riittänyt. 

Ja koska nyt kuitenkin vielä on talvi, olen tehnyt pipon ja tuubihuivin, joka toinen krs oikeaa ja joka toinen oikein nurin. Lanka on kuulkaas muinaisjäänne, 90-luvun alkuvuosilta. Tein siitä silloin puseron, mutta kätköistä löytyi vielä näihin sopiva määrä. Tykkään kovasti niin langasta kuin koko setistä.

Sitten sukkia, kevätlangasta. Ja juu, molemmilla on omat varsiltaan samanmittaiset parit. Sitten vielä syksyiset säärystimet, käyttöä saavat kyllä odotella kesän yli. Ihanan, minun väriseni langan sain pojalta joululahjaksi!

Nyt on tekeillä jämälankasukat, ja luulen, että niitä pukkaa lisää, nyt on tarve antaa jämille kyytiä! Tekisi mieli kirjoneuloakin. Niin, ja virkata. Ohjelma- ja leffavinkkejä?


- Tyttärelle kiitos parvekestudiokuvista!


 

Valohoidossa

Olin valohoidossa, kävin lempipaikassani. Menin auringon lämmöstä, valoisasta rauhasta ja linnunlaulusta ihan sekaisin, ajantajukin katosi täysin. Sitten voikin helposti löytää itsensä istumasta heinikossa, naama kohti valoa, tiirailemassa linssin läpi jokaista valossa hehkuvaa heinänkortta ja oksaa, onnesta soikeana. Eräs pupu näki minut, mutta ei se haitannut, vilkuttelin perään. Ihmeen lujaa se kyllä läksi.

Maailmoihin selkeyttä

"Kenellä tahansa on oikeus sanoittaa minuuttaan, kokemustaan ja maailmaansa ilman koulumestarien, poliitikkojen ja byrokraattien, jopa ilman terapeuttisten paimenten hoivaa. Aktiivisten ja vuorovaikutuksellisten keskustelujen avulla voidaan tuottaa yhdessä sanallisia "konstruktioita", antaa merkityksiä, lukea ja kirjoittaa maailmoja itselle ja toisille."

Juhani Ihanus kirjallisuusterapeuttisesta sanatyöstä 
Tuula Heikkilän, Leena Paloheimon ja Ilkka Taipaleen
toimittamassa kirjassa Mieli ja taide (2000)



Minä olen parhaillaan jossakin erilaisten maailmojen välitilassa, yritän jotenkin pohtimalla, lukemalla, kuvittamalla ja sanoittamalla kasata maailmoihin selkeyttä, mutta tuntuu siltä, että tarvitsisin tähän hätään kartan, kenties kompassinkin.

Hurmaavaa ja tärkeää

Kevätvalon myötä saapui luokseni kaunista postia! Ihana Luminen, tuo valoisien asioiden pyydystäjä ja niin taitava ja kekseliäs nainen käsitöissään, lähetti minulle hurmaavaa lehtivihreää ja tärkeää valoenergiaa, kiitos paljon!
 
 

Vahvasta valosta

Säröjen hauraasta voimasta rakentui eilinen maanantai.

Haperoisista papereista, omenapiirakasta ja vahvasta valosta.

Oranssista, harmaasta ja mattapinnasta. 

Keskeneräisyydestä ja kasvusta. Rinnalla kulkemisesta.

Sanoista paperilla, sanoista keskustellen, ajatussanoista.

Mutta miksen kuitenkaan ostanut sitä lautasta säröllä?

 

Ystävän pöydän ääressä, kaikki taas hyvin. 

Säröihin syntyi pitsireunat. Kiitos.

Hirmuisen iloinen olen myös siitä, että sain päivän päätteeksi tavata ihastuttavan naisen taivaan tuulista. Löydettiin hyvä levähdyspaikka, kanssasi oli niin helppo jutella, kuin olisit ollut siinä edessäni ennenkin. Kiitos seurasta, hetkestä ja nähdään taas!

Hyvin hiljaisessa totuudessa

Kuun valosta auringon laskuun.


Haikeutta etenemisessä, 
inspiraatiota jakamisessa,
hillitöntä naurua välihuomautuksissa, 
kyynel hyvin hiljaisessa totuudessa. 


Metsän musta siluetti ympärillä.

Lennossa

Hei.
Täällä ollaan täysin opintojen ja kirjoittamisen flowssa, kaukana todellisesta maailmasta, hyvätuulisessa lennossa! Eteneminen on totisesti tärkeää, ihan jo mielialallekin. Vaikka olenkin flunssainen, ovat ajatukset silti valoisat ja tekemisen ilo huipussaan! Voi olla, että appelsiineillakin on joku osuus asiaan.

 
 

Tekee terää

Valkea, tasainen maisema, appelsiineja ja minttuteetä.
Kello tikittää, kissa mönkii peiton alle, nukahtaa.
Tekee mieli käpertyä viereen, nukkua muutama päivä, 
herätä siihen, että olisikin jo aurinko ja tennarikelit.
Kirppariltä löytyi hassut kupit. Väri tekee terää. 


Haluaisin olla rohkeampi. Mitä se sitten onkaan.
 

17

On vaikeaa tajuta oma ikä, eikö olekin? Enkä oikeastaan tiedä, kumpi on vaikeampaa, se oman iän tajuaminen, vaiko kuitenkin se, että lapset kasvavat ja ovat yhtäkkiä niin isoja, fiksuja ja ihan pian aikuisia! Se tuntuu toisinaan siltä, että itse on jäänyt jonnekin kauaskauas (noh, yleisesti tuttu tunne meikäläiselle), elää vielä niissä ajoissa, kun käsi kädessä kuljettiin, kun kaikki oli ihmeellistä ja päivät olivat täyttä leikkiä. Nyt on toisenlaista, kasvamista, omia askeleita ja valintoja, irtautumista ja erillään oloa. Sekin kaikki on niin ihmeellistä, nyt äidin mielestä, ihanaa ja hyvin ihmeellistä.


Meidän poika on tänään 17 vuotias. 
 

Olen nyt valmis

Seikkailin tänään pikkuisen, kameran kanssa.
Olen myös neulonut pitkää sukkaa,
kokannut katkarapuhöystöä 
sekä katsonut hyvän leffan.
Uskoisin, että olen nyt valmis aloittamaan esseeurakan.