Juuri sellaisena päivänä, tarpeellisena hetkenä saapui ihastuttavaa postia häneltä. Kiitos niin paljon, aarreviestissä sanat niin totta, mistä tiesitkään, että juuri minulle sopivat, tuntuvat sielussa asti, tai tottakai sinä tiesit. Kirja, kauniskantinen, odottaa sopivaa hetkeä avattavaksi. Ja kaikki kirjoitetut sanat, tuli sama tunne kuin silloin kesällä puun alla, ihan kuin olisit ollut täällä meidän keittiössä juttelemassa, tiistaina puoli viiden aikaan, hämärän laskeutuessa hiljaa sanojen ympärillä. Kiitos.
Viikoissa on niin paljon. Eilen töitten jälkeen menin täällä imurin ja rättien kanssa vinhaa vauhtia, piti saada jotakin näkyvää aikaan, piti saada hiki pintaan, lopuksi istahtaa sohvaan voipuneena jaksamatta enää yhtään mitään. Tytär sanoi, että hänellä on välillä opiskeluinto, niin, että se kestää noin yhden päivän kerrallaan. Mutta että ensin pitää olla siisti huone. Minä olen samanlainen, on vaikea keskittyä opiskeluun, jos ympärillä on kaaos. Kaaoksen selätin eilen, ja nyt toivon, että minun opiskeluintoni kestäisi (heräisi ensin?) nämä kaksi vapaata päivää, jatkuakseen viikollakin iltamyöhäisinä hetkinä.
Tytär lupasi leipoa meille sitruunamuffinssit. Mutta ensin hän siivoaa ja toivottavasti myös opiskeleekin.
Samat sanat ! Joka perjantainen siivouspäivä meni tällä viikolla jotenkin keveämmin onnellisen aamupäivän ansiosta.
VastaaPoista:) Onnelliset aamupäivät, tai päivät yleensäkin, hetketkin, ovat aikamoisen tärkeitä ja niillä voi olla huima vaikutus moneen muuhun asiaan. Jäin kiinni tuohon joka perjantaiseen siivouspäivään... oletko niin reipas? Joka perjantai? Minä en. Unelma on se, että siivoaisin joka torstai, että perjantaina saisi vain asettua rauhassa viikonloppuun. Mutta ... torstaina kyllä useimmiten, mutte eipä ollenkaan joka viikko :D Nyt perjantaisiivous oli tosi tarpeen ja hyväksi päälle, keholle ja sielulle. Hei hei sinne!
VastaaPoistaMieli tuntuu aina heti kevyemmältä, kun on saanut siivotuksi.
VastaaPoistaKauniita kuvia! :)
Hei Essi! Se on niin totta. Viime viikolla raivattiin nurkkia kovalla kädellä, paljon roskaa lähti pois, kummallisen ilmavaa ollut sen jälkeen! Kunpa jaksaisikin siivota sillai, että ei tarvitisisi aina tehdä isoa urakkaa, vaan sellainen kevyt ylläpitosiivous riittäisi. Kai se olisi se viikkosiivouksen taika. Kiitos paljon ja kiva kun kävit!
PoistaMinulla on oikeastaan kolme jonkinasteista siivouspäivää viikossa. En suinkaan ole niin reipas, mutta teen kaiken voitavani ettei pöly ehdi kasaantua, koska kahdella lapsella on pölypunkkiallergia. Siihen menee kyllä (liikaa) aikaa - siedätyshoito on meneillään, jos joskus sitten helpottaisi.
VastaaPoistaVoi sitten se onkin viisautta toimia noin, kyllä olet minusta reipas sittenkin!
PoistaJa siis, niinkuin ystävä sanoo : meillä on "sekaista, mutta puhdasta". Jotain rajaa sentään ;)
Poista:D sekainen lohduttaa! Mulle on joskus sanottu, että meillä on niin kodikasta, kun on niin sekaista, sekin oli minusta lohdullista ja otin sen kiitollisena vastaan!
PoistaOi! Postin vastaanottaminen on niin kivaa!
VastaaPoistaNo totisesti on :) Ja sitruunamuffinssit olivat hyviä :)
PoistaKirjeiden kirjoittamista, käsin - sitä olen aikonut nyt viritellä hereille :)
VastaaPoistaKäsin kirjoitetut kirjeet ovat ihania. Ollaan ystävän kanssa pidetty kirjeiden kirjoittamista yllä monet vuodet, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa. Suosittelen.
PoistaMulla on sama, Että pitää olla hyvä siivo ennen kuin voin keskittyä. Justiinsa haaveilin itsetehdyistä sitruunamuffinsseista, kun kaupasta ostettuja tässä mutustan.
VastaaPoistaJoo, se on välillä rasitekin. Tosin sit kun on oikein tekemisen vimma päällä, niin ei siinä oikeasti mulla sotkut haittaa. Tietyssä flown tilassa sitä onneksi sokeutuu muulle maailmalle, Ja me haaveiltiin kaupan muffinssien sisällä olevasta kreemistä kun niitä ite tehtyjä syötiin, meinattiin, että jotain olis sisälle kaivattu lisää. :D
PoistaOi, miten kutkuttavaa postia. En siis tietenkään tiedä pakettien sisällöstä, mutta onko paljon mitään ihanampaa kuin posti: kirjeet ja paketit?
VastaaPoistaMinä tein perjantaina saman kuin sinä nyt: oli pakko siivota, kun työ ja muutama oma projekti ei tuntunut kantavan. Koti puhdistus ja ajatukset saivat lepoa, jos eivät nyt ihan vielä selkeytyneetkään.
<3 sinulle!
Eikö! Kirjeet ja paketit ovat kyllä juhlaa, erityisesti sellaiset mitä ei mitenkään edes osaisi odottaa!
PoistaSiivoamisella on toisinaan huima voima, siihen voi myös purkaa kiukut ja turhautumat, ja tulos on usein rauhoittava.
Kiitos ihana Katja!
Näin tuossa ensimmäisessä kuvassa ensin lintuja, mutta nehän ovatkin oksia. Kauniita.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTuntui kuin olisit ollut meidän täällä meidän keittiössä siinä pöydän ääressä, kun kirjettä raapustin :) Kivaa kun tykkäsit, sellainen ajatus kevään alusta on ollut koko tämän viikon nämä vapaa päivät.
VastaaPoistaKomeroiden raivaamista täällä ja siivoamista myös, vähän samaa ajattelin, että jos tuntuisi helpommalta mennä eteenpäin asioiden kanssa kun on kotona selkeämpää. Keväällekin on enemmän tilaa tulla.
Toivon auringon valaisemia hetkiä sinulle tälle maaliskuun ekalla alkavalle viikolle, ajattele, maaliskuu, aika kivaa!
Ihanaa oli olla siellä teidän keittiössä :) Vieläkin niin hyvä mieli tuosta sinun yllätyspostista!
PoistaSelkeämpi koti on kyllä iso ilo. Meillä on kovasti raivattu, kun pitäisi tulla tapetointiprojekti lähiviikkoina, ja olis kiva, että ne remppamiehet mahtuis tekemään ne hommat täällä. Ihmeen paljon kaikkea kummallista on löytynyt nurkista.
Maaliskuu, kevät!