Täällä vietetään laatulomaa kotona, tyhjennetään, järjestellään ja siivotaan nurkkia väljemmiksi. Kaikki yhdessä. Eilen kuului naurun kikatusta pitkin päivää, joten ihan tylsää tämä ei voi olla! On ihmeellistä huomata, että kaappeihin voi jäädä väljyyttäkin, saatika sitten, että voi ihan oikeasti luopua esim. läjästä puun juuria tai rikkinäisiä astioita. No, sen yhden ihanan pienen puun juurakon säästän yhä ja mies liimasi yhden tärkeän maljakon kasaan, että ihan silmät sumeana en sentään täällä viiletä. Tänään homma jatkuu, sormet syyhyävät jo!
Ajatukset kirkastuvat kummasti kun antaa pölylle ja roinalle kyytiä. Pitää vielä ottaa aikaa kirjoitushommille ja valokuvaamiselle tämän vapaan aikana, ideat ovat selkiytyneet ja toimintasuunnitelmat valmiina. Huomenna päästään myös jouluaterialle. Laittaisiko tonttulakin päähän vai veisikö juustoja pöytään?
Hyvältä kuulostaa teidän lomanne! Meidänkin pitäisi ja se puhdistaisi, mutta vielä ei käteni ole ihan siivouskunnossa. Mtta kevään mittaan. :)
VastaaPoistaMaukasta jouluateriaa -- ja kuitenkin myös alkavan kevään ihmeellistä valoa!
Kevään mittaan ehtii :) Meidän oli nyt pakko (ollaan vältelty tätä koko alkuvuosi), sillä meille tulee lastenhuoneiden tapetointi ja eteisen maalaus-hässäkkä tässä parin viikon sisällä ja nyt oli aikaa tyhjennykselle. Oltiin tosi ahkeria, nyt on hyvä mieli. Kiitos :) oli hyvä jouluateria, nam! Hyvin harmaa päivä ollut, mutta ihana vesisade sulattaa lumet pois!
PoistaHiukan tuota samaa täälläkin, mutta huomattavasti pienemmässä mittakaavassa : yksin ja vain pakolliset. Saatoin luopua kahdesta vanhasta imurista, ja tykötarpeista, letkuista ja suulakkeista ja yhdestä silitysraudasta, joka lämpiää liian kuumaksi, yhdestä CD-kasetti-radiosta, josta tuskin kuului enää mitään, pienistä rullaluistimista. Ohhoh !
VastaaPoistaKirjoitushommia myös, autan tytärtä lauseitten muotoilussa.
Onnittelut, luopuminen on toisinaan kova prosessi :) Voi, minäkin tarvitisisin muotoiluapua!
PoistaYksinkertainen ja kiva kuva! :) Pirteä!
VastaaPoistaKiitos! Appelsiini on :)
PoistaVirkeän oransseja ajatuksia sinne, järjestelyjen jatkeeksi! :)
VastaaPoistaKiitos, raikkaat on ajatukset nyt, kun saatiin hommat hyvin tehtyä!
PoistaIhana appelsiinikuva! Ja valo siinä, oi.
VastaaPoistaKiitos :) Valo on nyt tärkeistä tärkein.
PoistaVoi, mikä kuva!!Huikean pirtsakka! Ihana sinä♥
VastaaPoistaKiitos, toisinaan on hyvä jumpata vaikka appelsiinien kanssa :D
PoistaIhana postaus:)
VastaaPoistaKiitos paljon :)
Poista