Kaksi teosta - Tie jota kulkea

Kaksi teosta
antamani aiheen "Tie jota kulkea" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.

Etsivä löytää kyllä

Kaksi viikkoa vielä ja sitten lomaa leipätyöstä viiden viikon verran. Vaikea kuvitella nyt, ja sitten henkäyksessä sekin tulee menemään ohi. (en halua olla negatiivinen vaan realisti)

Tarvittaisiin lottovoitto. Ei tule ilman voittajafiilistä (sillä lottoan vain silloin, kun tuo fiilis on päällä, viimeksi sillä irtosi 8 e). Elämä on liian kallista. Haen, etsin ja kaivelen kivien alta asioita, joihin ei tarvita rahaa. Onneksi niitä on, etsivä löytää kyllä. Ja niitäkin on, mihin riittää pieni summa, sellainen saattaa löytyä jopa kolikkokukkaron uumenista. Ajattelin myös toteuttaa lomani aikana suunnitelman, mikä pitää minut luovana ja tuottavana. Katsotaan miten tytön käy. (viime kesänä se ei vielä toiminut, sen sijaan luin monta kirjaa parvekkeella, tuottavaa toki sekin)

Mutta lomamatka, se on nyt varattu! Lippu maksoi vain 11,60 ja sillä pääsee vielä takaisinkin, ihmeellistä. Siitä tulee reissujen reissu!

Ja mistä sitten loma lopulta eniten koostuu? Hetkistä, jolloin saa olla, kuunnella lintuja, katsella taivasta ja uittaa kättään pehmeässä vedessä pienistä pienimmälläkin laiturilla. 


  

Tuulet ovat olleet myötäisiä

Ajoittain tulee tunne, että tämä tyttö on löytänyt veneensä ja saanut sen jo vesillekin. 
Tuulet ovat olleet myötäisiä, eteenpäin vievä liike pehmeää.
Uskoisin, että suunta on oikea.

Liikettä hiljaa paikallani

Eräänä päivänä oli lämmintä mutta hyvin tuulista. 
Istuin kalliolla ja katselin veden liikettä hiljaa paikallani. Pitkään. 


 

Ajatella, että jaksoivat

Parvekkeella oli talven jälkeenkin viime kesä. Samettikukat töröttivät kuivina paikallaan, olivat kestäneet pakkaset ja tuiskut, tuoskuherne laahusti apeana pitkin lattiaa, krassin siemeniä löytyi joka puolelta, chili värjötteli nurkassaan tuulen suojassa ja rosmariini peilaili itseään varjoista. Kuvasin heidät kaikki urheat talteen aikaisin keväällä, ajatella, että jaksoivat koko talven! Ajatella, että mekin jaksoimme taas koko talven! Nyt on valo ja lämpö ja kaikki kukkien väritkin, nyt seurataan vihreän kasvua hartaudella eikä ajatella pimeitä. Tarkkailutuolini mahtuu kaiken keskelle, mattojen päälle, varjon alle. Pöydällä kahvia ja kirja, taivaalla kesäiset pilvet, pian jo pääskysetkin. 


 

Valo ja ilo

Tällä viikolla olen saanut hengitellä rusokirsikkapuun alla. 
Valo ja ilo! Kauneus!
Ja yllättävä merkkikin löytyi oksalta...






 

Oli merkkejä tai ei

Paloja sieltä täältä ja yllättävistäkin paikoista. Huomaako sitä kaiken tarpeellisen? Jos ei aina tajuakaan katsoa juuri oikeaan suuntaan, meneekö asioita silloin kokonaan ohi? Vai onko niin, että merkit ja palat liikkuvat tarvittaessa, korjaavat ohimennyttä ja huomaamatta jäänyttä? Vai meneekö reitti kokonaan uusiksi, muovautuuko päämäärä kokonaan toiseksi? 

Lienee syytä luottaa siihen, että palat, jotka huomaa ja asiat, joihin tarttuu, ovat juuri ne itselle tarkoitetut. Oman tien suunnan näyttäjät. Tavalla tai toisella. On myös otettava matkan johtajuus ja kartan luku omiin käsiin, jokaista merkkiä ja oikeaa tuulensuuntaa ei voi vain odotella. Toisinaan pusketaan tulta päin ja tiiliseinät, niiden yli on vain kiivettävä, oli merkkejä tai ei. On myös hyväksyttävä alas rysähtämiset. Matkoilla nimittäin tapahtuu eikä aurinko paista joka mutkassa. Välillä rystyset ovat verillä, tukka tuulenpesänä.

Matkoista tuli mieleen mahtava kirja: Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät, Matkapäiväkirjani sivuilta. Olen täysin lumoissa sen jäljiltä. Matkakuume on korkea, mutta matkoja on niin monenlaisia, kuumelääkkeeksi riittää toisinaan lyhytkin poikkeava reitti. Tai sitten oman tien rakennusreissu. (= pitkä, mutta innostava matka, säätilat vaihtelevia)