Oli merkkejä tai ei

Paloja sieltä täältä ja yllättävistäkin paikoista. Huomaako sitä kaiken tarpeellisen? Jos ei aina tajuakaan katsoa juuri oikeaan suuntaan, meneekö asioita silloin kokonaan ohi? Vai onko niin, että merkit ja palat liikkuvat tarvittaessa, korjaavat ohimennyttä ja huomaamatta jäänyttä? Vai meneekö reitti kokonaan uusiksi, muovautuuko päämäärä kokonaan toiseksi? 

Lienee syytä luottaa siihen, että palat, jotka huomaa ja asiat, joihin tarttuu, ovat juuri ne itselle tarkoitetut. Oman tien suunnan näyttäjät. Tavalla tai toisella. On myös otettava matkan johtajuus ja kartan luku omiin käsiin, jokaista merkkiä ja oikeaa tuulensuuntaa ei voi vain odotella. Toisinaan pusketaan tulta päin ja tiiliseinät, niiden yli on vain kiivettävä, oli merkkejä tai ei. On myös hyväksyttävä alas rysähtämiset. Matkoilla nimittäin tapahtuu eikä aurinko paista joka mutkassa. Välillä rystyset ovat verillä, tukka tuulenpesänä.

Matkoista tuli mieleen mahtava kirja: Terhi Rannelan Kesyt kaipaavat, villit lentävät, Matkapäiväkirjani sivuilta. Olen täysin lumoissa sen jäljiltä. Matkakuume on korkea, mutta matkoja on niin monenlaisia, kuumelääkkeeksi riittää toisinaan lyhytkin poikkeava reitti. Tai sitten oman tien rakennusreissu. (= pitkä, mutta innostava matka, säätilat vaihtelevia)