Elämäntodellisuus

Fenomenologisen lähestymistavan tutkimuskohteena on ihmisen kokemuksellinen suhde maailmaan, jossa hän elää. Tutkimuskohteena on ihmisen elämäntodellisuus. Tärkeimpiä käsitteellisiä työkaluja ovat kokemus ja merkitys.

Hanna Vilkka  


Itselleni tärkeimmät kokemukset ja merkitykset syntyvät keskimmäisen kuvani kaltaisesta kokemussuhteesta maailmaan, omasta elämäntodellisuudestani.

Torstai

Tänään olen ajatellut sitä, miten tärkeää loppukesän auringonlämpö onkaan, keho muistaa tämän vielä tosi pitkälle, ehkä pimeisiin asti. Olen liotellut varpaitani järvivedessä ja ottanut kaiken auringon vastaan, olen maalaillut akvarelleja ja keskittynyt veden liikkeeseen. Torstai on myös toteuttanut toiveitani. 


Tämän viikon kuvat ovat hienosta näyttelystä, Muodonvaihdos.

Keskiviikkoisin

Keskiviikkoisin katse kantaa jo parin päivän päähän. Väsyttää, mutta hymyilyttää. On improvisoitu, palaveerattu ja valmistauduttu. Ajatuksissa hiljaisina vaeltavat ne, joiden kuuluisi edetä kaiken muun rinnalla, mutta muuttuvat äänettömiksi jäädessään vaille tilaa, vaille aikaa. Vielä minä keksin miten sitä järjestän, tilaa ja aikaa äänettömille. 


 

Tiistaina

Tänään tiistaina olen edennyt hitaasti päivään, harkitun hitaasti, niin, etten pahasti hätkähdellyt ärsytysten äärellä, vaan otin ne vastaan etäältä, tiedättekö, kuin olisin jossain toisaalla, vaikutuspiirin ulkopuolella. Ehkä voisi jopa sanoa, että olin suojassa. Hitaan etenemisen jälkeen päivä oli vilkas, pitkä ja täysi, mutta nauroin kaiken keskellä tosi monta kertaa.

Maanantaina

Tänään maanantaina piti tehdä kovasti töitä, jotta löytyi pehmeä ja myötäinen tuuli, luottavaisempi asenne. Onnistuin. 





 

Uskon sen kantavan

Nyt mulla on merituuli ja kaikki kauneus ajatuksissa, maljakossa kanervankukat. Varpaissa vieläkin rantahiekka, olkapäillä kimalteleva aurinko ja katse, se jäi vanhoihin seiniin, avoimiin ikkunoihin, vahvoihin teoksiin. Jalkapohjissa tunnen yhä kallion pehmeän lämmön, ympärillä perhoset, ympärillä kaislikot, ympärillä vapautta silmänkantamattomiin. Syvälämpö kehossa on viimein totta, miten se onkaan tarpeen, elinehto syksyyn, pimeään.

 

Olen nyt tankannut kaikin tavoin

luontoa (meri, puut, horisontti)

rauhaa (yksin galleriassa, kaislikossa)

kaunista katseltavaa (taidenäyttely, korennon siivet, pusikot)

herkullisia miehen loihtimia aterioita (mielettömän kaunistakin paellaa, täydellistä tomaattipastaa)

koskettavaa tekstiä (edelleen, hiljaksiin, Matkalla olon mysteeri).

Arki nujertaa, ei vielä syksy tai pimeän pelko, vaan ihan rehellisesti arki. Teen nyt kaikkeni, että saisin siitä kevyemmän taakan, että jaksaisin. Niin paljon hyvää ja tärkeää kaunista on tässä viikonlopussa ollut, uskon sen kantavan. Arkiretkimerkintä on kalenterissa tiistaiaamulle. 

  

Lääkitsisi oireita

Tajusin juuri, mistä tämän viikon niskojen kiristyminen, hermojen pingottuminen ja päänupin pakottaminen johtuu. Pienet arkiretket ovat tekemättä. Viime viikolla ehdin, tällä viikolla en. Voi hermostus, voi tyyneyden kaipaus!

Ja jos se ei se täydellinen syy ole, niin ainakin se lääkitsisi oireita. 

Ensi viikolle kirjaan kalenteriin arkiretkimerkinnät, ennaltaehkäisynä.