perjantai 24. huhtikuuta 2020

Pitkä loma






































Tunnelmia.

Tänään toisenlaista, sillä sain vapaapäivän. Ihmeellisesti olen virralla täytetty, yhdellä päivälläkin voi olla kokonaisen loman merkitys.

Perusarjessa kaikki on yhtaikaa levällään ja suljettu. En edes enää jaksa murehtia sitä, jos itse sairastun. Tai en voi, sillä sen mahdollisuus on koko ajan arjessa läsnä, eihän sitä voi taukoamatta pelätä, johan jo siitä sairastuu. Epätietoisuus on uusi normaali. En tiedä tuleeko lomautus. En tiedä koska on mahdollista pitää kesälomaa. Pitääkö se pilkkoa vai ei, määrätäänkö loma ehkä jo toukokuuksi. Varaa päiviä sinne, ei ota ne pois, mutta varaudu ehkä pitämään jotakin, jossakin, joskus. Sinänsä ihan sama, ei ole menoja eikä suunnitelmiakaan, jokainen vapaapäivä on minulle nyt pitkä loma. Enhän tiedä sitäkään, missä taas elokuussa työni teen. Jos siis vielä on työtä mitä tehdä.

Sen sanon, että epätietoisuus syö, nakertaa, jäytää ja väitän, että pitkällä kaarella taatusti jättää jälkensä. 

(tajuan kyllä sen, että poikkeusoloissa on tällaista, tyhmä en ole eikä mua voi ainakaan joustamattomuudesta syyttää)

(silti uskon, että asioiden hoitotavoissa ja ihmisten kohtelussa on vaihtoehtoja, myös poikkeusoloissa)

(ennustan, että ihmisten pompottelu synnyttää niiden ehkä-lomien sijaan vielä pitkiä sairaslomia)

Ja vielä: uskokaa sekin, että olen valtavan kiitollinen myös jokaisesta työpäivästäni. En totisesti toivo lomautusta enkä töiden loppumista itselleni enkä kenelläkään muullekaan. Varmasti sitkeänä naisena venyn, joustan, ymmärrän ja sopeudun juuri niin pitkään kuin on tarpeen. Jos pysyn terveenä.






 
 

2 kommenttia:

  1. Tämä ennen kokematon omalla ajallamme johtaa aivan varmasti moneen.Kuinka kauan ihminen jaksaa sitä,ettei tiedä tulevasta.Minkäänlaista päätepistettä kun ei näy.Kuluttavaakin jaksaa kun voi laskea aikaa siihen kun se loppuu.Nyt ei voi.Epätietoisuus syö.
    Epäkunnioittaminen,pompottaminen asioiden hoidossa horjuttaa luottoa ja uskoa normaalitilanteessa,saati sitten nyt.
    En yritäkkään nostaa mitään positiivisuuden lippua tässä kohtaa salkoon,lähetän sinulle sinne hiljaisen henkilökohtaisen jaksamisen toivotuksen.❤❤
    Nautinnollista vapaapäivää!

    VastaaPoista
  2. Lämmin kiitos, ymmärsit täysin! Vaikka tietää, että oma tilanne voisi olla paljon surkeampi, niin silti välillä ottaa aivoon ja on pakko saada sanoa. Positiivisuuden lippua heilutellaan myös jatkuvsti arjessa, on vain hetkiä, että se karkaa käsistä ja silloin jää jäljelle väsymys ja ahdistus. Kiitos.

    Ja vapaapäivä, kuten koko viikonloppu, oli iso nautinto! Toivottavasti sinullakin on ollut kauniita ja hyviä päiviä!

    VastaaPoista