tiistai 5. joulukuuta 2017

Toivoin


































Tiedättekö, sataa lunta. Mitenkäs siellä? Jotenkin se on nyt kuin lahja. Valo on osunut keittiöön useana päivänä, silloin kun olin kotona sairaspäivinä, kun oli aikaa tarkkailla ja nähdä. Miten tärkeää se onkaan. Ahdistun silloin, kun kuljen pimeästä pimeään, eikä valoa ehdi kohdata. Olen myös ehtinyt tarkkailla kotia, nähdä yksityiskohtia, piilossa olleita, kesänkin muistoja. Poika sanoi tiskatessaan, että tänne ei saa tuoda enää yhtään kuppia. Ei tietenkään, olen kuppiostolakossa.

Tapahtuu kaikenlaista. Tulee muutoksia, niihin voi suhtautua seikkailuna, ehkä jopa tilaisuutena. Toiveita toteutuu, niin tapahtuu kyllä! Toivoin kuusenoksaa maljakkoon ja kappas, tänään työkaveri toi sellaisia pussillisen! Oi että, nyt meillä on monta oksaa monessa eri maljakossa. Saatanpa vielä pyöräyttää lopuista kuusenoksakranssinkin. On myös valkoiset kynttilät sinisissä jaloissa ja kotimaa saa herätä juhlaansa lumipeitto yllään. Voiko enempää toivoa! 



6 kommenttia:

  1. Ulos on, kuin varkain taas tullut puuterilumipeite. <3 Ihan tekisi mieleni lähteä tuonne metsänreunaan kävelylle.
    Kuvasi eivät tästä paljoa enää herkemmiksi voi tulla.
    Tuo kuivunut ruiskaunokki kuin kaunis itsenäisyyspäivän koru.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin tuo ruiskaunokki on ihastuttava, löysin sen yhdestä purkista, kesäaarre :) Ihan mahtavaa, että eilinen päivä oli niin kaunis lumineen. Kunpa ennusteet menisivät tällä kertaa pieleen ja lumi jäisi.

      Poista
  2. Täällä on reilusti lunta, ihmiset hiihtää ja kelkkaileekin jo :) Minä hain eilen pari kuusen oksaa maljakkoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, ihanaa, ne eivät sitten heti sulakaan pois. Täällä uhkailevat, että vettä tulee jo tänään... Kuusenoksat ovat hurmaavia!

      Poista
  3. Kupinostolakko, voihan nyt sentään! Mutta se voi olla tarpeellista joskus. Hyvää itsenäisyyspäivää sinne! :)

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Ei auta. Ei mahdu enää minnekään. Ja niin se on, lakkoja tarvitaan. Kiitos, oli tosi kaunis päivä!

      Poista