lauantai 9. joulukuuta 2017

Hetken lumi












Näiden nöyryyttävien sateiden välissä oli hetken lumi. Satuin olemaan vapaana pari päivää ja käytin voimavarani tehokkaan toiminnan sijaan vaelteluun. Välillä on haettava inspiraatiota, eikö? Nyt olenkin hakenut sitä kaislikoista ja jäätyvän veden ääreltä,  taidemuseosta, herkkukaupasta, neulomisesta ja lopulta vielä ihastuttavasta kasvojumpasta. Löytyikö se? En tiedä, ehkä, mutta voi olla, että satun nyt vain olemaan levottomuuden tilassa ja vaeltelu on se oikea tapa hakea jonkin tason mielenrauhaa. Levottomuutta aiheuttaa jälleen kerran se, että aika katoaa käsistä enkä minä pysy mukana. Ikuinen painajaiseni. Kai siihenkin on lääke olemassa, joku omien toimintatapojen muokkaus tai vastaava, ehkä tarvitsisin kurssin tai koulutuksen aiheeseen. No kirjakin voisi riittää.

Ajatus vaeltaa sekin, näemmä. Piti kertoa kaislikoista. Oli kaunista, oli lumi ja hiljaista. Veneeni ei ollut valmiina lähtöön, eihän aina voi olla, vaikka lähtö jonnekin olisikin arvokkain mahdollinen lahja. Jotain hirmuisen vahvaa ja samalla lohdullista on kaislikoissa, sen lisäksi, että ovat kauniita ja kurkottelevat korkealle, täyteen pituuteensa ja säilyttävät ryhtinsä tuulessakin. Ei siis ihme, että tuollainen pieni kaislikkopaikka voi olla rauhan ja voiman, joskus sen inspiraationkin lähde. 

Kun pääsin kaislikosta taidemuseolle alkoi jäinen tihku, joka sen jälkeen jatkui vesisateena ja josta ei nyt näytä loppua tulevankaan. 



 

13 kommenttia:

  1. Kuulun luultavammin samaan heimoon.Siihen, jolta aika ajaa ohi ja sitä on sitten epämiellyttävästi lähdettävä perään.Kun oikeasti haluaisi tulla omalla, hiljaisemmalla temmollaan, pysähdellä ja saavuttaa lopputulema hiukan myöhemmin, mutta kuitenkin.
    Ja kyllä! Pysähtymisen jälkeisellä inspiraatiolla sitä ajan nopeutta pystyy hiukan haastamaan.
    Ihania inspiraation lähteitä ja kuvia!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama heimo! Hitaiden heimo! Onneksi en ole yksin. Kiitos :)

      Poista
  2. SAma täällä...kuulun, myös samaan heimoon, kuin sinä ja Mirjam-Matilda, mutta onko se nyt niin paha juttu, jos välillä huomaa jääneensä junasta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, mahtavaa, lisää porukkaa heimoon! Joo, ei ole, mutta välillä on eri asia kuin AINA :D

      Poista
  3. Sama heimolainen täälläkin :) Ja levottomaa oloa pitäisikin enemmän luonnossa taltuttaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on jo monta, upeeta! ;) Niin pitäisi!

      Poista
  4. ei päämäärä, vaan matka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, kiitos tästä, olin ehtinyt unohtaa! Sitäpaitsi jalkaisin näkee enemmän kuin junan kyydissä.

      Poista
  5. Ihanat, ihanat kuvat! Tämä naikkonen tipahti junasta jo syyskuulla:) Toipilasaika on mennyt kuin kuplassa, niin irrallista tavallisesta arjesta, mutta omalla laillaan valtavan avartavaa ja arvokasta.

    Vaan inspiraatiota ja mielenrauhaa jos jotakin, kannattaa kyllä hakea - mikäs sen tärkeämpää. Ja todellakin kuulostaa, että vaeltelusi myös kannatti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitän sinulle vielä haasteen! Löydät sen blogistani, käyhän kurkkaamassa siskonen♥

      Suloista viikonloppurauhaa ja kolmatta adventtia!

      Poista
    2. Kiitos! Toisinaan junasta tipahtaminen tuo hyvääkin tullessaan. Uskon tuohon kuplaan, onneksi olet saanut toipua rauhassa.

      Kyllä, hakeminen on tärkeää, aina ei voi vain odotella paikallaan.

      Kiitos ihana haasteesta! Ja nyt toivotellaankin jo hyvää joulupäivää!

      Poista
  6. Vaeltelut kannattavat aina ja pysähtelyt.

    VastaaPoista