Hetken lumi

Näiden nöyryyttävien sateiden välissä oli hetken lumi. Satuin olemaan vapaana pari päivää ja käytin voimavarani tehokkaan toiminnan sijaan vaelteluun. Välillä on haettava inspiraatiota, eikö? Nyt olenkin hakenut sitä kaislikoista ja jäätyvän veden ääreltä,  taidemuseosta, herkkukaupasta, neulomisesta ja lopulta vielä ihastuttavasta kasvojumpasta. Löytyikö se? En tiedä, ehkä, mutta voi olla, että satun nyt vain olemaan levottomuuden tilassa ja vaeltelu on se oikea tapa hakea jonkin tason mielenrauhaa. Levottomuutta aiheuttaa jälleen kerran se, että aika katoaa käsistä enkä minä pysy mukana. Ikuinen painajaiseni. Kai siihenkin on lääke olemassa, joku omien toimintatapojen muokkaus tai vastaava, ehkä tarvitsisin kurssin tai koulutuksen aiheeseen. No kirjakin voisi riittää.

Ajatus vaeltaa sekin, näemmä. Piti kertoa kaislikoista. Oli kaunista, oli lumi ja hiljaista. Veneeni ei ollut valmiina lähtöön, eihän aina voi olla, vaikka lähtö jonnekin olisikin arvokkain mahdollinen lahja. Jotain hirmuisen vahvaa ja samalla lohdullista on kaislikoissa, sen lisäksi, että ovat kauniita ja kurkottelevat korkealle, täyteen pituuteensa ja säilyttävät ryhtinsä tuulessakin. Ei siis ihme, että tuollainen pieni kaislikkopaikka voi olla rauhan ja voiman, joskus sen inspiraationkin lähde. 

Kun pääsin kaislikosta taidemuseolle alkoi jäinen tihku, joka sen jälkeen jatkui vesisateena ja josta ei nyt näytä loppua tulevankaan.