sunnuntai 13. elokuuta 2017
Tulee lähteneeksi
Kannattaa mennä. Lähteä ja kohdata. Jaksaa.
Voi että, juuri nyt ihan vastakkainen tunne ja olo, plääh, ei huvita, antakaa mun olla, en halua. Enkä todellakaan jaksa. Matalapainetta? Liikaa sokeria? Hormoonit?
Mutta muistan silti tässä päänpuristusahdistustilassani, että ajattelin viikolla useamman kerran noita ensimmäisiä ajatuksia. Kyllä tosiaan kannattaa. Mutta aina ei myöskään tarvitse jaksaa. Sillä jotenkin vaan näihin viikkoihin mahtuu kaikenlaista, laidasta laitaan ja täyslaidallisia sitä sun tätä, hyvää ja huonoakin.
Yhdessä hetkessä jaksaa aamulla kirmata meren rantaan ennen töitä, nähdä ihmeellistä aamun valoa, olla hiljaa kaiken sen keskellä. Toisessa hetkessä järjestää jo vuosia paikoillaan lojuneita asioita, tekee tilaa, saa aikaan enemmän kuin aikoihin. Sitten taas on niitä hetkiä, joissa asuu hillitön väsymys, on vaikeaa ajatellakaan mitään eteenpäin vievää, ylipäänsä mitään. Joskus sitä nauttii ajattomasta päivästä vailla vaatimuksia (itseltä), istuu vain parvekkeella tuolissaan, on Pakomatkalla Kyllikki Villan kanssa, ympärillä sataa, mutta on valtavan lämmin. Kuvittelee olevansa sen levon jälkeen voimissaan, mutta ei kuitenkaan ole, sittenkin vain väsyneempi, varsinkin kun yöuni venyy liian pitkäksi. Sitten sitä yllättää itsensä jonakin täytenä päivänä kirmaamasta lenkkipoluilta, ihmeen kevyin askelin, uskoo sen jälkeen hetken verran huimiinkin mahdollisuuksiin. Tulee lähteneeksi kauniisiin paikkoihin, lempipaikkoihin, jaksaa kiivetä portaat ylös nahdäkseen, astua kirkon ovesta sisään hämmästyäkseen ja kuljeksia rannassa, laiturilla, teitä pitkin eteenpäin.
Niin se vaan on, on oloja, vierystiloja, tunnelmia, on jaksamista ja väsymistä, on kiirettä ja mahdollisuuksia lepoon, on yöt, päivät, illat ja aamut ja niissä eletään vaihtelevien mielentilojen mukaan. Äärilaitojakin on, onneksi niitäkin on, sillä vaihtelevaa, vahvasti vaihtelevaa tämä elämä kyllä on.
Tulee taas uusi viikko. Tulee lähtöjä ja kohtaamisia, varmasti taas väsyn, mutta jonakin päivänä olen virkeä ja silloin uskon menemiseen, siihen, että kannattaa, että kyllä minä jaksan.
Alimman kuvan teoksen taitelija on Sari Kurka, näyttely esillä Mathildedalin Muuntamon galleriassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onneksi elämässä on nousuja ja laskuja...jaksamista ja väsymistä. Muuten ei niiden nousujen aikana ei osaisi olla kiitollinen..:)
VastaaPoistaTotta on. Nousut ja laskut pitävät tasapainoa yllä. Kiitos sinulle!
PoistaLuin jo aamupäivällä postauksesi.
VastaaPoistaRiemastuin.
Älä ymmärrä väärin.
En ole riemastunut alavireisistä hetkistäsi vaan siitä,kuinka väkevästi tunsin sielujen sympatiaa.
Olisin itse voinut kirjoittaa jokaisen lauseesi.
Tunsin omakseni jokaisen sanasi.
Olen kokenut tänä kesänä syviä,mahtavia tuntoja.
Ollut ihanassa vireessä.
Aivan viime päivinä myös kuvailemiasi nihkeitä ja apaattisia fiilareita.
Läiminyt itseäni ajatuksissani poskille, kun kaunis, vielä kesäinenkin luontokaan ei ole säväyttänyt.
Ei mikään.
Harmaata moskaa pää täynnä.
Olen maleksinut ja maannut vailla iloa ja tarmoa.
Siksi kiitänkin sinua postauksestasi sydänjuuriani myöten.
Ei aina tarvitse.Ei aina voi ratsastaa tuntojensa aallonharjalla.
Saa olla tuntematta mitään.
Ehkä vahvasti tuntevat tarvitsevat niitäkin päiviä, kun on aivan turta, voidakseen taas nousta uuteen lentoon.
Postauksesi sisältöön samaistuminen ja sen tajuaminen, että muutkin tuntevat näin, sai mahtavan energiapiikin minussa aikaiseksi.
Ihana luonto ja värit palasivat ja olen koko päivän taas touhunnut ja tuntenut vahvasti kaiken ainutlaatuisuuden ja kauneuden.
Kiitos sinulle ihana!
No mutta kiitos sinulle! Onpa hienoa, että kerroit, arvostan! Ja ihan mahtavaa, että kirjoitus sai energiaa aikaan, upeeta! Kiitos!
PoistaTunnistan palan itseäni. Joskus on tultava lähteneeksi ja ilo valtaa mielen, toisinaan menee vaikka ei kannattaisi. Toisinaan ei halua mennä, eikä mene, ja hyvä niin :)
VastaaPoistaNiinpä niin. Joka lähtöön. Kiitos sinulle!
PoistaJunassa:
VastaaPoistaTäytyy mennä. Lähteä ja kohdata. Jaksaa.
Välillä näinkin, niinkuin minulla tänään.
Tiedän kyllä, että tietenkin lähipäivät tuovat myös monia ilon hetkiä, niinkuin elämässä aina. Tallennetaan sellaiset voimahelmiksi sisimpään.
Ps. Muistathan, että täällä yksi koekaniini odottelee. (Toki jaksaa odotella tarvittessa pidempäänkin)
Tallennetaan, ehdottomasti! Täytyy, välillä täytyy. Kiitos sinulle!
PoistaPs. Muistan minä. Luulen, että sun pitää vielä ootella, tämä täällä on nyt hidas ja vailla rohkeutta.