sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Pakottava tarve





























Silloin kun tekee paljon ajatustyötä,
lukee kirjoja, pohtii, etsii vastauksia,
kirjoittaa, leijuu omassa kuplassaan,
silloin tulee hetkittäin tarve repäistä itsensä irti.
Välillä irtautumisena toimii kotihommat,
reipas imurointi, tiskaaminen, pyykkääminen.
Lenkkeily, ehdottomasti lenkkeily.
Niin saa taas jalat maan pinnalle, tärkeysjärjestyksen kohdilleen 
sekä tietysti myös ajatuksille tärkeää huilia, raikasta ilmaa.




 






























Toisinaan sitten tällainen käsillätekijä
kaipaa reipasta ja tulosta tuottavaa ompelua.
Neulon kyllä lähes päivittäin, edes hiukan, 
mutta kankaan leikkuu, ompelu, valmiin työn näkeminen
on toisinaan ihan pakottava tarve.

Tällaisen ompeluterapian tuotoksena
syntyi viimeksi farkkukankainen tyyny.
Saumat reilusti ulospäin, hapsuja,
roikkuvia lankoja, joita on mukava nyhtää irti
sohvalla loikoillessaan tyyny kainalossa (tyttären mielestä).
Vetoketju yhdessä saumassa, jotta peseminen on helppoa.
Toimii myös teemukin alusena.
Plussaa myös se, että farkkupino kangaskaapissa pieneni hiukan.

Tätä ompeluterapiamuotoa aion jatkaa,
sillä rouheat farkkutyynyt sopivat
tänne meidän sekalaiseen kotikoloon mainiosti.






17 kommenttia:

  1. Minä luulen, että aivotyön vastapainoksi aivoja on tosiaan pakko tuulettaa ulkona ja sitten pitää saada tehdä jotain konkreettista. Minäkin lähden nimittäin lenkille tai rupean siivoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin se just menee. Ulkoilu ja lenkkeily on ihan ehdotonta, ja just joku perusduuni, millä saa vielä valmista ja näkyvää aikaan.

      Poista
  2. Hieno tyyny!

    Ajatteleminen edellyttää aina jotakin vastapainokseen. Minä tykkään lenkkeilystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Totisesti, välillä meinaa ajatuspuoli räjähtää. Sitten on vain pakko keksiä muuta, mielummin sellaista, missä ei tarvitse ajatella. Lenkkeily on mulla samalla sellaista aivoriihi-työskentelyä.

      Poista
  3. Voi, miten hieno tyyny. Mukava ajatus sekin, että pehmeiksi kuluneille lempifarkuille voisi laskea pään (tai kahvikupin tai kirjan tai...). Sekalainen kotikolo kuulostaa ja näyttää kodikkaalta, pesältä.

    Kyllä, konkretia hellii mieltä. Siivoan minäkin (jotenkin kai kasvatan vimmaa pisteeseen, jossa on pakkokin tarttua toimeen, kun muuten olen aika vastahankainen tuossa hommassa, samoin meidän muu väki), siten saa ainakin täällä meillä äkkiä näkyvää, tuossa ajatustyössä on se kelju puoli, että pitkäkään ahertaminen ei usein näy missään. Itsekin ihmettelee, mitä on tehnyt, onko mitään. (En osaa pitää työpäiväkirjaa, olen liian aikaniuho.) Parasta on kaikki, missä lutrataan veden kanssa. Vedessä on kumma, selittämätön voima. Ja käveleminen, se siivoaa mieltä, saa kaiken virtaamaan, taitaa olla sukua tuolle vedelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle. Kyllä, lempifarkut on hyvä päänalunen :) Juu, periaatteessa, välillä tää sekalaisuus vaan meinaa tuskastuttaa, varsinkin kun kamaa on paikat väärällään. Noh, mutta kodikasta on, kaikkine villakoirineen.

      Niin totta tuo, että ajatustyö ja kirjoittaminenkin ovat niin hidasta puuhaa, että todella kaipaa sitä näkyvää valmista ympärilleen. joo, täälläkin lykätää siivoamista viimeiseen asti, aina. Jännä ajatus tuo vesi, mä tykkään tiskata, vosiko johtua tuosta...ja käveleminen on niin hyvää, päälle, keholle, kaikelle. Miehen kanssa käydään sunnuntai-iltaisin yhdessä kävelylenkillä. Tänäänkin.

      Poista
  4. Kannatan farkkujen uusiokäyttöä, ihana tyyny. Mukavan mutkaton, meillekin sopii just tuollaiset tyynyt. Ompelin vanhasta pöytäliinasta pari sellaista sohvan nurkkaan "ryntättävää".
    Tunnistan niin tekstin, siivosin keittiötä koko lauantain, helpotti oloa :)
    Kiitos ihanasta kortista. Se on kirjanmerkkinä, katselen sitä aika ajoin. Ehkä peilaan ajatuksia samalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juu, farkkuja täällä vino pino... Ryntättävät on just mainioita! Keittiön siivous on parasta, konkreettista ja rauhoittavaa, siisti keittiö saa mulla ainakin mielen kaikin puolin rauhalliseksi (arvaat varmaan mitä se sotkuinen ja täysi keittiö sitten tekee...). Ole hyvä. Olet ihana :)

      Poista
  5. Muistinkin juuri farkkukasat, jotka odottavat uudelleen käsittelyä... Rintarosseja tein kesällä vanhoista farkuista ja helmiäkin aloin kieputella - pitää varmaankin jatkaa. Hienon tyynyn teit! Farrkukankaaseen sopii rouheus ja viimeistelemättömyys.

    Kyllä aivopuurtaminen vaatii vastapainoksi jotain konkreettista! Minullakin se on usein jokin käsityö ja ulkona lenkkeily. Ilman käsityötä ei oikein osaa olla, tai ainakin huomaa voivansa huonosti, ellei saa jotakin näperellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun farkkupuuhat kuulostavat myös kivoilta! Niin sopii, ja mulle myös, rouhea tekijä täällä ;)

      Ja totta tuo, jos ei ole käsityötä meneillään, on vähän sellainen hukassa-olotila.

      Poista
  6. Upea tyyny. Valmiin työn jäljen näkeminen tekee tosi hyvää.

    VastaaPoista
  7. Hyvän näköinen tyyny! Näin heti vastaavan suurensuurena lattiatyynynä jolla lökötellä.
    Minulle iskee aika-ajoin ompeluhimo, silloin muu maailma katoaa. Niin ja farkkupinokin löytyy, mm.kasseja tarkoitus ommella -ihan tässä joskus -lähivuosina ainakin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, sellainenklattiatyyny olis mahtava. Ompeluhimo on ihana. Farkkukassit ovat kivoja. Toivottavasti ehdit ommella!

      Poista