Jäin miettimään sijaintiani. Aamulla löysin itseni kuusen alta suojasta, hetken päästä toisaalta, olin heinikossa, pusikossa, kukkaniityn laidalla, sateessa ja auringossa, kuljeskelin, kuuntelin ja enimmäkseen ihmettelin.
Tämä heinä-elokuun vaihde on niin kaunista aikaa. Vahvaa ja määrätietoista, tykkään siitä kovasti, ehkä eniten koko kesäajassa. Edes se, että arkiset pakot ovat alkamassa, kesävapaus loppumassa, edes sen harmi ei ole suurempi kuin tämän ajan hyvä voima ja tunnelma. Elokuussa on vielä paljon kesää, syvää, voimakasta, sellaista, mikä jättää jälkiä. Elokuun illat, voi onni!
Niin, se sijainti. Pikkuinen levottomuus kompassissa, mutta tarkentuu, tarkentuu, uskon niin. Hyvää elokuuta, hyvää arkea kohden on kuitenkin suunta.
Sisäisen matkan perustavin edellytys on se, että ihminen pysähtyy vakavissaan määrittämään sijaintinsa.
Owe Wikström
Matkalla olon mysteeri, Tie ulos vie sisään
Viime aikoina vastaani on tullut hienoja kirjoja. Ne ovat olleet vihjailevia ja merkityksellisiä, sanoissaan vahvoja, osuvia ja lopulta sen kaltaisia, kuin ottaisivat harteista kiinni ja ravistaisivat.
Kokemuksiini on alkanut päivien kuluessa tulla syvyyttä, kun ainaisen kiireen tuoma latteus vaihtuu vähitellen kolmiulotteisuuteen.
Anneli Vainio
Eksyvä löytää, Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä
Kolmiulotteisuuden löytymisen lisäksi vapaus arjesta tarjoaa erilaista aikaa huomaamiselle sekä myös toisenlaisia kohtaamisen mahdollisuuksia. Tulee tilaisuus istahtaa alas, kuulla haaveita kauneudesta ja nauraa yhdessä. Saattaa saada ihastuttavan kirjavinkin tai löytää ihmeellisesti juuri oikeanlaisen kahvipaikan, jossa aika katoaa, tai ainakin aika muuttuu kokemuksen myötä hyvin paljon hitaammaksi. Ja vahvemmaksi, niin, että itsekin vahvistuu ja samaan aikaan kevenee niin huimasti, että yhtäkkiä onkin mahdollisuus lähteä lentoon tuuleen ja sateeseen, tai paeta hetkeksi kirpputorin suojiin löytöjä tekemään, ja sitten lopuksi halata ja vilkuttaa kauas, sillä hänellä onkin sellainen sateenvarjo, mikä vie korkealle myötäisiin tuuliin!
Tavattiin kuten viime kesänäkin. Kiitos kun tulit, ensi kesään! Ps. Sain eilen kirjavinkin käsiini. Ihana.
Päiväunipaikka. Hitaasti venyvässä päivässä sellainen on onni, paikka johon voi huomaamatta piiloutua, jossa saa olla vain varjo, jos edes sitäkään.
Kuljeskelu vierailla kulmilla auringon alla antaa ajatuksille tyyntä vapautta, sielulle rauhaa. Rosoinen kaunis ruokkii mielikuvitusta, ja katse, se on pysytellyt aika korkealla.
Täällä kotona
Aamuauringossa
kuihtuneet paljastavat
vielä lumonsa
Hidasta aamukahvia, koko päivä ihmeellisesti tarjolla. Ajattelen, että aina reissujen jälkeen mennyttä jäsennellään vielä pitkään. Kokemuksia, kohtaamisia ja tunnelmia, joiden vaikutus on hyvin vahvaa ja kauaskantoista.
