Hurmaavaa ja tärkeää

Kevätvalon myötä saapui luokseni kaunista postia! Ihana Luminen, tuo valoisien asioiden pyydystäjä ja niin taitava ja kekseliäs nainen käsitöissään, lähetti minulle hurmaavaa lehtivihreää ja tärkeää valoenergiaa, kiitos paljon!
 
 

Vahvasta valosta

Säröjen hauraasta voimasta rakentui eilinen maanantai.

Haperoisista papereista, omenapiirakasta ja vahvasta valosta.

Oranssista, harmaasta ja mattapinnasta. 

Keskeneräisyydestä ja kasvusta. Rinnalla kulkemisesta.

Sanoista paperilla, sanoista keskustellen, ajatussanoista.

Mutta miksen kuitenkaan ostanut sitä lautasta säröllä?

 

Ystävän pöydän ääressä, kaikki taas hyvin. 

Säröihin syntyi pitsireunat. Kiitos.

Hirmuisen iloinen olen myös siitä, että sain päivän päätteeksi tavata ihastuttavan naisen taivaan tuulista. Löydettiin hyvä levähdyspaikka, kanssasi oli niin helppo jutella, kuin olisit ollut siinä edessäni ennenkin. Kiitos seurasta, hetkestä ja nähdään taas!

Hyvin hiljaisessa totuudessa

Kuun valosta auringon laskuun.


Haikeutta etenemisessä, 
inspiraatiota jakamisessa,
hillitöntä naurua välihuomautuksissa, 
kyynel hyvin hiljaisessa totuudessa. 


Metsän musta siluetti ympärillä.

Lennossa

Hei.
Täällä ollaan täysin opintojen ja kirjoittamisen flowssa, kaukana todellisesta maailmasta, hyvätuulisessa lennossa! Eteneminen on totisesti tärkeää, ihan jo mielialallekin. Vaikka olenkin flunssainen, ovat ajatukset silti valoisat ja tekemisen ilo huipussaan! Voi olla, että appelsiineillakin on joku osuus asiaan.

 
 

Tekee terää

Valkea, tasainen maisema, appelsiineja ja minttuteetä.
Kello tikittää, kissa mönkii peiton alle, nukahtaa.
Tekee mieli käpertyä viereen, nukkua muutama päivä, 
herätä siihen, että olisikin jo aurinko ja tennarikelit.
Kirppariltä löytyi hassut kupit. Väri tekee terää. 


Haluaisin olla rohkeampi. Mitä se sitten onkaan.
 

17

On vaikeaa tajuta oma ikä, eikö olekin? Enkä oikeastaan tiedä, kumpi on vaikeampaa, se oman iän tajuaminen, vaiko kuitenkin se, että lapset kasvavat ja ovat yhtäkkiä niin isoja, fiksuja ja ihan pian aikuisia! Se tuntuu toisinaan siltä, että itse on jäänyt jonnekin kauaskauas (noh, yleisesti tuttu tunne meikäläiselle), elää vielä niissä ajoissa, kun käsi kädessä kuljettiin, kun kaikki oli ihmeellistä ja päivät olivat täyttä leikkiä. Nyt on toisenlaista, kasvamista, omia askeleita ja valintoja, irtautumista ja erillään oloa. Sekin kaikki on niin ihmeellistä, nyt äidin mielestä, ihanaa ja hyvin ihmeellistä.


Meidän poika on tänään 17 vuotias. 
 

Olen nyt valmis

Seikkailin tänään pikkuisen, kameran kanssa.
Olen myös neulonut pitkää sukkaa,
kokannut katkarapuhöystöä 
sekä katsonut hyvän leffan.
Uskoisin, että olen nyt valmis aloittamaan esseeurakan.