Tässä aamussa on energialataus, olen ihan viirupäänä
täällä tuhansien ajatusteni ja tekeleideni kanssa!
Todennäköisesti en saa mitään konkreettista aikaan,
mutta aika huima voima on tunteessa, että
ajatukset ja ideat kuitenkin lentävät päässä,
ovat saaneet siivet ja tuultakin alleen!
Syyspeittoa, jonka aloitin Kaustisen retkellä,
olen neulonut hiljaksiin eteenpäin.
(se kesäpeitto saa jatkoa sitten ensi keväänä)
Onneksi Emmerdale on alkanut taas, peitto etenee sukkelammin :)
Siitä tulee niin kaunissävyinen. Ja pehmeä.
Aloitin uutta Joel Haahtelaa. Tähtikirkas, lumivalkea.
En pysty sanomaan hänen teksteistään mitään tarpeeksi kunnioittavaa.
Olen siis hiljaa, hyrisen onnellisena, lumoissa.
Omakuvat herättävät paljon ajatuksia.
Tänäänkin on niin kaunis inspiraatio haasteessa.
Tiedän jo, millaisen kuvan itsestäni haluan tuon myötä.
Lopputulos voi toki olla jotain ihan muuta.
On myös monta kouluasiaa mielessä,
hyvällä ja innostavalla tavalla.
Olen viimein kesäunen jälkeen motivoitunut.
Näen keskeneräisen yli, ahdistus on taka-alalla.
Ainakin juuri nyt, ja se on iso onni.
Lenkille mennään miehen kanssa, sunnuntai on pitkän lenkin päivä.
Silloin varmaan rauhoitun tästä viirupäisestä olosta
ja sen jälkeen saatan saada jotakin valmistakin aikaan.
Tosin, mikä sitten on valmista...?
Lensivät kurjet ylitse, äänekkäästi lähtivät.
Minussa taivaansinen rippeet,
auringon polttamat hiukset, kesä kiinni iholla.
Aamuissa hämärä, sumu, kertova viileä raikkaus.
Kuljen keveästi, välittämättä.
Tuoksuherne riutui vaisuna kesän yli.
Teki syyskuulle nämä kaksi kukkaa, yllätti.
Onneksi pidin, enkä heittänyt pois.
Niin kaunis. Nuuhkin huumaantuneena.
Omakuvahaasteessa aiheena ja biisinä tänään tämä.
Tänään(kin) olen mennyt tukka tuulenpesänä eestaas,
heilutellen mukanani kasseja joka lähtöön.
Välissä piti sitten inspiroitua omakuvaukseen.
Tyttären suu loksahti auki, kun ennen kirjastoreissua
poseerasin sohvan käsinojalla kirjastokassini kanssa.
Tällainen täti täällä.
Ihmeellistä, miten tekemiseen tarttuminen
synnyttää heti tuhat uutta raikasta ajatusta.
Ja tekeminen, ei sen tarvitse olla maata mullistavaa,
ei edes omaa mieltä mullistavaa, se riittää,
että saa kädet liikkeelle, energiat virtaamaan.
Naurattaa tämä syyskuun aamu,
sataa täysillä, paistaa täysillä, väliajat huokailee,
miten päin tässä nyt pitäisi olla...
Viikko oli hieno, tämä viikonloppu on ollut hieno.
Niin paljon hyvää,
kietoutuu asiasta toiseen,
kuin vahvaksi köydeksi, tiedättekö,
sellaiseksi, millä karataan vankilasta.
On valmiita asioita, on keskeneräisiä asioita.
Nekin kaikki kietoutuvat toisiinsa,
kaikille löytyy paikka ja aika ja tarkoitus kokonaisuudessa.
Pitää vain rauhoittua sen kokonaisuuden rinnalla,
kuunnella ja elää hengitellen sen mukana.
***
Kiukuttaa tämä tällainen.
Täällä kuljetaan kiehtovia polkuja pitkin.
Opintojen äärellä.
Poissa kotoa, poissa töistä.
Ihmeteltävää riittää.
Ps. Ja ikävä kotiin.
