tiistai 1. toukokuuta 2018

Odottaa, rauhassa


































Huhtikuu sitten vilahti ohi, hei vaan. Oli pakko katsoa huhtikuun kuvat läpi, 
sillä vilahduksesta tulee tunne, ettei ollut mitään ja siltikin

tytär täytti 18 ja koki Pariisin
talvi suli kevääseen
olin Helsingissä Käsityön upea tulevaisuus-seminaarissa
päätin jättää jotain väliin, sillä kaikkea ei voi
sairastin pitkän pätkän
toivuin ja löysin itseni heräilevästä luonnosta
pysähdyin pitkästä aikaa omakuvan äärelle
lopetin yhden valokuvallisen työskentelyn kurssini
ja aloitin toisen
kolmatta suunnittelin
neuloin ja kasasin
yinjoogasin
olin lähes varma, mutta ohi meni 
näin joutsenet, kurjet ja näyttelyn
olin karkkilakossa ja sorruin taas
nautin syanotypia-kokeiluistani
luin paljon hyvää
sekä olin tunteiden aaltoliikkeessä.

Nyt ollaan toukokuussa, vettä sataa kovaa viistona. Parveke on vielä siivoamatta, mutta olen tehnyt pieniä istutuksiani ja pessyt mattoja, parvekeaamukahvit ja pääskyset ovat ihan kohta tässä. Maltan odottaa, rauhassa. Pian ovat myös rusokirsikan kukat, ajatella! Aion pysähtyä pieniin hetkiin, venytän vilahtamista, voisiko se onnistua.




 

13 kommenttia:

  1. Se ihana toukokuu alkoi täälläkin sateella...mikäs ihme tuo on, että säät ovat samanlaiset, kun "naapuruksia" ollaan..:)
    Ihanaa toukokuuta....muistetaan välillä pysähtyä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan naapuriin, saataako silläkin yhä? :D Sulle myös ihanaa toukokuuta, ja kyllä pysähdellään!

      Poista
  2. Sinun huhtikuusi oli täysi, mutta jotenkin sellaisella tavalla, joka antaa myös tilaa.

    Hyvää toukokuuta, pienten hetkien ottamista! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja! Totta, oli paljon, mutta oli myös tilaa. Raskas kuukausi henkisesti, mutta kuitenkin lopulta jonkinlainen tasapainokin löytyi. Kiitos samoin sinulle, nautitaan pienistä!

      Poista
  3. Sinulla on kiltin ja lempeän ihmisen kasvot. <3
    Aika kuluu.Välillä pysyy hyvin matkassa, välillä on kelattava taaksepäin, mitä oli.
    Harrastan tätä itsekin. Välillä on ihan vuodenkin päähän mentävä kertaaman.
    Paljon on mukavaa mahtunut huhtikuuhusi.
    Ja ajatella,en pysy oikein housuissani, kun ajattelen tulevaa. Olen huomannut, että kaltaiseni tyypin, joka ei oikein pysy ajan vauhdissa, kannattaa nauttia jo tulevastakin hieman, ennen kuin se on hujahtanut ohi.Kenraaliharjoittelen täällä kesän ihania hetkiä. :)
    Kuvasi lumosivat minut taas täysin.Niitä katsoessa mieleen alkaa tipahdella sanoja, jotka haluaisivat runoiksi.
    Satu-kuvarunoilija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ihana :) Tekee hyvää kerrata, siten näkee oikeasti sen, että asioita tapahtuu, muutakin kuin puuduttavaa arkea.

      Ja totta tuo, hitaat hehkuttavat jo etukäteen, pakko niin, koska niin monta kertaa juna on mennyt jo kun tämä tyttö herää. NYT ollaan SKARPPINA :D

      Kiitos sinulle, kuvat kiittävät. Ja runot, kyllä! :) :)

      Poista
  4. Oi, miten kauniit kuvat! Lumoavia.

    Hyvää toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Essi! Lumo on hyväksi!

      Ihanaa toukokuuta sinullekin!

      Poista
  5. Ihana sinä ❤️
    Hieno sarja kuvia kuin sukelluksia ajatuksiisi. Ja sanat tietenkin, aitoa Satua!
    Samat on tavoitteet ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana sinä :) Ajatussukellus kuulostaa ihanalta, kiitos tästä mielikuvasta! Ja hyvät on meillä tavoitteet siis!

      Poista
  6. Ihanat kuvat, kaikki.
    Paljon olet tehnyt ja saanut aikaiseksi. Onneksi tänään on aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnu :) Niin, sitä ei aina huomaa, välillä on palattava taaksepäin katsomaan, että mitä kaikkea olikaan! Tänään on aurinko ja näyttää kesältä! :)

      Poista
  7. Ihana sinä! Ja oi sun huhtikuuta, miten paljon merkityksellistä ja sykähdyttävää! ♥

    VastaaPoista