Kaksi teosta - Pisaroita

Kaksi teosta 
Ninnun antaman aiheen "Pisaroita" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.

Onni tekemisestä

Tämän kevään aikana ihan hirmuisesti iloa on tuottanut syanotypia-tekniikkaan tutustuminen 
ja sen kokeileminen. Taiteellinen työskentely auttaa pääsemään irti muusta, arkisesta ja turhasta ajattelusta, sekä saa aikaan arvokasta keskittymisen kokemusta ja tässä hetkessä olemisen tunnetta. Sellainen on ollut totisesti tarpeen ja kiitollisena pitelenkin pikkuisia syanotypian alkujani. Niihin liittyy levollinen mieli ja onni tekemisestä, kauneudesta ja taiteesta. 

Yksityiskohdat viehättävät minua näissäkin töissä. Myös se, ettei koskaan voi olla varma. 
Ja kyllä, ne yllätykset!  

Viehättävä maailma, olen tähän nyt vahvasti kiinnitetty. 
Keväältä loppui jo, mutta syksyllä jatkuu, mikä onni!


 

Lämmin, tyyni

Lempiportaat, vapaapäivät. 

Uuden alku. Minä kerään vanhoja, kuivia ja talvenkin kestäneitä tammenlehtiä laukkuni täyteen. Mutta eikö pidäkin olla pehmeä, luotettava, jo paljon kokenut pohja uudelle? 

Muutama sinivuokko piilotteli pensaan alla, kurjet mekkaloivat taivaalla, 
ilta oli lämmin, tyyni ja pysyi paikallaan. 

Iltakävelyllä

Iltakävelyllä, kohtasin kevään. 


 

Maisemia varrella

Kun ei pääse ulos pitää maisemat tehdä itse.

Olen miettinyt paikkoja, kuljettuja teitä, maisemia varrella ja tätä:

Ihminen jättää paikat taakseen kuvitellen aina voivansa palata. 
Ehkä se on psyyken keino suojella liialta nostalgialta, 
ainut tapa mahdollistaa liike. 

- Katriina Ranne, Miten valo putoaa 

Olo

Olo.

Oli tarkoitus syödä appelsiini ja porkkana päivässä. En sitten syönyt. Söin kyllä sokeria senkin edestä. Nyt olen kipeänä. En tiedä onko asioilla varsinaista yhteyttä, mutta kyllähän noista oransseista olisi enemmän piristämään ja pitämään kehon kunnossa kuin sokerista.

Muutenkin olen aika pihalla. Tarttis keksiä ratkaisu ongelmaan. Ehkä toiseenkin. Voi olla, että oli joku kolmaskin.

Nyt kipeänä tulee miettineeksi taas sitäkin, että miksi en liiku. Vaikka minunhan piti. Yinjooga kerran viikossa ei pidä tällaista keski-ikäistä naista siinä kunnossa missä pitäisi olla. Nyt (kun ei voi) tekee tietenkin mieli juosta, kävellä, lankuttaa, hankkia kortti salille, jumpata, hiihtääkin, vaikka sehän nyt olisi kohdallani pelkkä vitsi. Mutta kevät! Kyllä, kyllä aloitan kunhan tervehdyn. Ja jos jostakin inspiroidun niin vastaiskusta ankeudelle! Jennyn instagramia seuraan myös, suosittelen! Tuo iloa ja valaa uskoa, vielä minäkin. Enkä todella tarkoita, että juoksisin maratonin, vaan että lähtisin ylipäätään liikkeelle, tossua toisen eteen. Se kun ei edes maksa mitään. Ja tossut mulla on.

Niin, piti vain tulla sanomaan, että olo. 



  

Päivien jo mentyä

Huomaamatta saapuu huhtikuu, sen tajuaa vasta ensimmäisten päivien jo mentyä. Nyt pitää lukea, on sanojen nälkä, tarinoiden ja maailmojen nälkä, kaipaus kauniisiin lauseisiin. Niitä ovat minulle tarjonneet

Pirkko Soininen ja Ellen, Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen-päiväkirja
Katriina Ranne ja Miten valo putoaa
Mila Teräs ja Jäljet, Romaani Helena Schjerfbeckistä,

kiitos jokaisesta, olen saanut levätä kirjojen sivuilla.

Kuuntelen kelloa seinällä, seuraan valon kulkua ajan mukana, mietin sinisiä maisemia, maisemista nousevia sanoja. On paljon mielessä, harjoittelen kuitenkin ajatusten karsimista, pitäisi karsia ympäristöäkin, poistaa ja kierrättää, jättää jäljelle silmiä hivelevä rauha.