tiistai 1. elokuuta 2017

Tästä tavallisesta arkisesta elämästä





























1.8.

M/S Zielona Gora, Itämerellä. Edellisen tunnelman jälkeen on tullut muita. Kaikista on puhuttava, jos yleensä vielä puhumme. Mistään en ole päässyt selvyyteen tällä matkalla, yhtä ja toista olen miettinyt, pari kertaa olen nauranutkin itselleni, tälle keski-ikäiselle elämänhaluiselle naiselle, jolle itse asiassa voi käydä vielä miten hyvänsä.
  On ilta, uusikuu länsitaivaalla, laiva keinuu melkoisessa aallokossa, joka on koko päivän huuhtonut alakantta. 

Kyllikki Villa
Elämän korkea keskipäivä
Päiväkirjaromaani 1960-luvulta 




Elokuu. Kiitollisena yhä jatkuvasta kesästä, tästä tavallisesta arkisesta elämästä, kaikista päässä kaahaavista tarkoista sekä epätarkoista ajatuksista. Molempia tarvitaan.

Kiitollisena myös kirjoista. Luin lomalla paljon ja yhä kuljen Kyllikki Villan päiväkirjamerkintöjen matkassa, täydellistä luettavaa juuri näihin päiviin, näihin ajatuksiin. 


 

10 kommenttia:

  1. Loma loppui jo toissapäivänä, tosin kirjoittelin täällä kotona mutta huomenna täytyy jo katsoa miltä peilistä näyttää. Kirjat jäivät hyllyyn tänä kesänä. Ehkä joululomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi hei sinä, onpa kiva kuulla susta!! Onneksi on lomia edessäkin.

      Poista
  2. Kirjat tuovat iloa ja ajatuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti. Ja iltaisin on ihanaa nukahtaa sanoihin...

      Poista
  3. Nuo Kyllikki Villan lokikirjat olivat minullekin hieno kokemus, ajatuksia ja erilaisia ajatustapoja herättäviä. Viimeiseksi luin hänen tyttärensä kirjan eli samoja matkoja, nyt vain eri näkökulmasta 🤔
    Hedelmällisiä ajatuksia sinulle Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Kyllikki Villa on ihana. Oletko lukenut tämän? Tässä ei vielä mennä matkoilla (paitsi pieni Puolan matka), suunnitellaan jo kyllä isompaa, mietitään arkea ja valintoja, elämää, kaikkea. Niin ihana tapa kirjoittaa, päiväkirjat ovat kiehtovia.

      Poista
    2. Täytyypä tarkastaa, jos en vaikka olisikaan tätä lukenut!

      Poista
  4. Minäkin olen kiitollinen kirjojen tuomista hetkistä tänä kesänä, vaikken juuri mainitsemaasi ole lukenut.
    Kaunis kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Arkinen tuokio pellon laidassa :) Kirjat, ihanat. Suosittelen tätä! Mitä sinä suosittelisit?

      Poista
    2. Jos luet proosaa,suosittelen Enni Mustosen "Syrjästä katsojan tarinoita"-sarjaa.
      Kirjasarjassa vilahtelee taiteilijoitamme fiktiivisissä,hienosti tarinaan ympätyissä tilanteissa, kuin olisivat faktaa.Itse pidän kovasti.Viimeisin nyt luvussa.
      Kiitos omasta vinkistäsi.

      Poista