Sateen sisällä
Sateen sisällä vapaapäivä.
Langat, pienet virkkaukset, maitokahvia ja yrttiteetä.
Kirja, johon on helppo tarttua ja vaikea laskea käsistään.
Tykkään tästä kolmannestakin ihan yhtä paljon kuin edellisistä.
Koko päivän on ollut puoliuninen olo.
Hih, mikä nimi kirjalla. Nimen perusteella ei kyllä tiedä yhtään mistä on kyse. Sadepäivä lauantaina on selvä lupa koto-oloiluun. Tänään sytytin jo kynttilätkin.
VastaaPoistaEikö ole ihana! Kaksi edellistä ovat Krokotiilin keltaiset silmät ja Kilpikonnien hidas valssi. Hienoja kirjoja, täyteläistä tarinaa. Kannattaa aloittaa ekasta, sillä on kyseessä jatkokertomus.
PoistaEhdottomasti koto-oloilua! Parasta, hidasta ja puoliunista! Kynttilät, niitä en ole vielä poltellut, esillä on kyllä yksi, keittiön pöydällä.
Syksyn värejä ja tunnelmia :).
VastaaPoistaSyystunnelma on ihana.
PoistaMistähän tuo kirja kertoo?? Hyviä kirjavinkkejä otetaan aina vastaan :)
VastaaPoistaTuollaiset pienet lankasykkyrät kyllä kutsuvat virkkaamaan/neulomaan. Ihania.
Katsopa tuo vastaus Merrulille, saat sieltä aiemmpien kirjojen nimet ja tosiaan, aloita ekasta, jatkokertomus. Kertoo erään naisen ja hänen perheensä ja läheisten tarinaa, mukaansatempaavasti ja herkullisesti. Lämmöllä suosittelen. Tässä kolmannessa on yli 900 sivua, mutta ei haittaa :D
PoistaNiinpä, pienet suloiset jämät on herkkuja!
Kiitos tästä kirjavinkistä. Nyt ensimmäinen osa löytyy kotihyllystä, aloitan sen kunhan saan kesken olevan luettua :)
PoistaKiehtova nimi kirjalla
VastaaPoistaNiin on, hauska, tykkään kaikista :)
PoistaTykkäsin ekasta ja tokasta Pancolista. Kolmanteen tartuin suurin odotuksin. En päässyt oikein tarinaan mukaan. Kirja on ollut nyt kesken sivun 200 paikkeilla jo pari viikkoa... :-) Pitää yrittää vielä.
VastaaPoistaYritä ihmeessä. Mulla oli alussa kanssa pieni epäuskon hetki, mutta se meni ohi nopeasti :)
PoistaMinulla on tuo kolmas vielä lukematta. Pidin kyllä edellisistä, vaikka ne tavallaan hömppää olivatkin. Mutta ne olivat sellaisia ihania hyväntuulen kirjoja, joita ei malta laskea käsistään. Täytyypä etsiä tuokin kirjaston hyllystä ja heittäytyä taas vauhdikkaan juonen vietäväksi.
VastaaPoistaNo ihan hömppäähän ne ovat ja siksi just nyt mulle sopivia ;D Hyväntuulen kirjoja kyllä! Ja sellaisia, minkä ääreen on helppo asettua ja mihin kadota hetkeksi, iltaisin nukahtaa viereen :)
PoistaNoihin kirjoihin en olekaan vielä sukeltanut. Hypistellyt olen, ja johan nuo nimetkin herättävät mielenkiinnon;)
VastaaPoistaSade saatteli minut eilen mustikkametsästä kotopesäseen. En olisi malttanut millään lähteä, ja kastuinkin läpimäräksi, niin suloisesti tuoksuva ja ropiseva metsä oli:)
Ihanat eväät sinulla ollut sadepäivän viettoon. Oi.
Lempeää uutta viikkoa♥
Sellaisia keveitä, mutta täyteläisiä tarinoita. Helppoja. Ja hurmaavia :)
PoistaMustikkametsä! Ahkera sinä!
Kiitos, samaa sinulle, lempeää ja keveää!