Parvekkeella oli käynyt pionimyrsky.
Kukka oli vielä pöydällä maljakossa,
mutta lehdet valtoimenaan pitkin poikin huiskin haiskin.
Kaunista, en kerännyt pois.
Kesätuuli tekee temppujaan.
On vallan virkistävää polkea aamulla
kello puoli kuusi töihin reippaassa vesisateessa!
Olen aika koukussa näihin hyötyliikuntalenkkeihini.
Mies lähtee vähän pidemmälle lenkille
ja poika moneksi päiväksi jalkapalloilemaan.
Me tytöt pidetään kotia, sadetta ja peukkuja.
Kävi sitten niin, että lempikahvikuppini
sukelsi lempikannuuni tiskialtaassa.
Eivätkä ne nyt irtoa toisistaan, eivät millään.
En tiedä mitä teen.
Kannu on äidiltä, kuppi Venetsiasta eräästä
kahvilasta, eräänä uudenvuodenaattona mukaan jäänyt aarre.
Kumpikaan niistä ei voi mennä rikki, niin ei voi käydä.
Mielummin pidän ne yhdessä, tiukasti, kuin palasina käsissäni.
Vinkkaa mulle joku kiva kirja, jos ehdit.
Sellainen, mihin saattaisi sukeltaa jo ensimmäisestä sanasta.
Tekisi mieli lukea sellaista, missä sanat tekevät temppuja.
Kiitos.
Krokotiilin keltaiset silmät!se vei minut keväällä sairastaessani mukanaan-ja Köngäksen Hyväntekijä...ja Janssonin Kuuntelija...kokeile saippuavettä ja kylmää josta saisit toisiinsa takertuneet irti.
VastaaPoista♥
Oi, olisin itsekkin ehdottanut krokotiilin keltaisia silmiä. Laita osoitteesi minulle, niin voin laittaa postiin kesälukemista!
VastaaPoistaKuppi selvästi kesäpiilossa... Hassua, että noinkin voi käydä! Toivottavasti vielä raaskivat erota toisistaan.
VastaaPoistaMelkoinen lenkki edessä miehelläsi, hurjaa! Itsekin täytyisi tästä vääntäytyä aamulenkille sateeseen, tosin omani taitaa jäädä hitusen lyhyemmäksi... :D
Voi kuppia ja kannua! Ne on varmasti tarkoitettu yhteen?
VastaaPoistaMinäkin rakastan hyötyliikuntaleikkejä - ja aikaisin aamulla. Oma työmatkani on 30km, joten se ei taitu pyörällä kovin nopeaan. Siksi hyppään bussista pois aina muutamaa kilometriä ennen työpaikkaani ja kävelen merituulessa muutaman kilometrin. Se on ihanaa!
Lue Alex Capusin Leon & Louise, Olli Jalosen Poikakirja tai Håkan Nesserin Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä
Ohhoh, että ne noin tykkäävät toisistaan kannu ja kuppi. Vaikka tilanne on hankala, niin jotenkin tuo on kyllä ihanaa!
VastaaPoistaOi kuppi ja kannu, ehkä niiden on hyvä olla noin, molemmissa paljon rakkautta.
VastaaPoistaLuin juuri Toven matkassa -kirjan. Se oli kirja, joka jää ainakin minulle mieleen, olisi tehnyt mieli alleviivata tekstistä monta lausetta itselle muistiin, jotta ei unohtaisi.
Maria! Kiitos sinä siellä, kirjasin nämä vinkit ylös :) Kokeilin tiskiaineella ja lämpimällä, mutta ei auttanut, testaan vielä tätäkin vinkkiäsi.
VastaaPoistaEmmo! Haa, kaksi samaa vinkkiä, varaan tuon heti kirjastosta! Kiitos! Odottelen niitä nuorisotyöoppaita ;)
Anna V! Ymmärrän kyllä kuppia hyvin, mäkin tuykäisin mennä kesäpiiloon, jonnekin, mistä kukaan ei löydä, ainakaan ARKI!
Siellä ovat juoksijat kohta Tukholmassa ja pääsevät valmistautumaan lenkille :) Joo, käyvät miesporukalla joka vuosi Tukholmassa juoksemassa ja nyt on tämä juhlamarathon edessä. Toivottavasti juoksut kulkee. Joo, mun lenkit on kans lyhyitä, siis todella lyhyitä tollaseen megasuoritukseen verrattuna.
Katja! Niin, sitä mäkin ajattelin, että jos kuuluvat yhteen, en ainakaan väkivalloin ala raastamaan irti toisistaan... :)
No juu, 30 on jo vähän pitkä, mulla on kympin verran ja se on ihan sopiva, sitten kun vielä töissä pääsee suihkuun, niin oikein jees. Oi, kävely merituulessa kuulostaa mahtavalta, varmasti hyvä tapa aloittaa työpäivä niin!
Kiitos vinkeistä, kirjaan ylös. Ihanaa, nyt on mistä valita!
Pikkusisko! Niinpä, smat ajatukset mulla. Suloiset ovat yhdessä, ja kyllä kelpaavat mulle noinkin!
himalainen hei, oltiinkin ihan yhtäaikaa täällä, kiva nähdä sua!
VastaaPoistaNiin, ehkä ovat pitkään jo katselleet toisiaan ja nyt päätyivät kunnolla yhteen :D Mutta...tykkäisin yhä niin juoda juuri tuosta kupista aamukahvini ja kaataa tuosta kannusta mehut lapsille... no katsotaan...
Oi Toven matkassa, luin sen pari kesää sitten, muistan hyvin, koska se oli niin todella hyvä ja jäi kyllä mieleen pitkäksi aikaa. Hyvin voisin lukea uudestaan, kyllä! Kiitos kun muistutit tästä.
Hyvää lauantaita sinne, vapaata, kevyttä!