tiistai 7. helmikuuta 2012

Meri jäässä























Kävin katsomassa merta ja se oli jäässä.
Siellä puhalsi hyinen tuuli, 
kesäveneet lämmittelivät peittojensa alla,
oli aika hiljaista. 
Vähän harmaatakin oli, helmikuisen harmaata,
sellaista tasaista ja kylmää,
kun on päivä ilman aurinkoa.
Kaunista kyllä, tykkään harmaasta ja tasaisesta,
se on silmille ja sielullekin hyväksi, 
ei aina jaksa kirkasta, ei värikästä.


Eihän se Jäämeri ollut, tuossa lähellä vaan,
kotoinen merenranta, tuttu maisema.
Mutta se oli Meri Jäässä
ja minulle se oli tänään jäämeri. Tärkeä.




Useimmiten ajatus riittää.
Kunhan vain ehtii ajatella.
Tänään minä ehdin.














7 kommenttia:

  1. Tästä tulee kaipaus sellaiseen ajattomaan oloon, jonka muistan ihan varmasti olleen joskus. Lukulomaan, se sen nimi oli. Pystytkö muistamaan? Aika joka oli virallisesti nimetty lukemiseen, tulevaisuuden ajattelemiseen ja voimien keräämiseen.

    VastaaPoista
  2. Hyisen kaunista! Tuo keskimmäinen kuva on kuin lumiselkäinen sisilisko!

    VastaaPoista
  3. Kaunis teksti, niin helpottava. Ja kuvat tukemassa sanojasi. Tunnelmasta huomaa, että olet ehtinyt ajatella. Kunpa minäkin ehtisin, edes sen yhden ajatuksen.

    Kiitos. <3

    VastaaPoista
  4. Meri jäässä = jäämeri. Hyvin todettu. Minäkin kävin meren rannalla, eteläkärjessä ja siellä paistoi aurinko. Oli ihanaa.

    VastaaPoista
  5. Totta. Minäkin nautin harmaudesta välillä -salaa. Tuntuu, että on huono asia pitää harmaista yksivärisistä päivistä, mutta sellaisessa maisemassa silmät lepäävät.

    VastaaPoista
  6. J! Voi että, kiitos kun palautit mieleen, juuri niin, sellaista se oli, silloin! Ihana ajtus, muisto tämä, kiitos J! Virallisesti nimetty. Hieno.

    Lissu! Kiitos! Sisilisko, kyllä!

    Tanja! Kiitos Tanja, hyvä, että helpottava. En minäkään paljon ehdi, mutta välillä se pienikin hetki, ajatus riittää ja kasvaa huimaksi.

    Vilukissi! Kiitos sinä ihana.

    Kirjailijatar! Oli varmasti, kuvistasi päätellen. Meri jäässä on niin kaunis.

    Prisca! Niin se on, rauhoittavaa, hidasta, kiireetöntä. Tärkeää. Kiitos.

    VastaaPoista