tiistai 27. joulukuuta 2011

Sanonko mistä??



On päiviä, on aamuja, on oloja
joissa asuu pimeys.
Ja myrsky.

Aamulla puoli seitsemän aloitin työt 
sokkona kynttilöitä etsien, sytytellen.
Ei auttanut, työmaa siirtyi muualle,
missä sähköt toimivat ja vettäkin tuli.
Tuuli laantui jo, 
otti kai uutta vauhtia,
sillä nyt on taas ihan myrsky, kylmäkin vielä.

Kotona myrskyää myös.
Poika luulee, että koko maailma 
on juuri ja vain häntä vastaan.
Tytöt tappelevat. Koko ajan.
Mies on nuhatukkeessa,
onneksi kuitenkin lomalla...
no, jos näitä kotioloja voi lomaksi kutsua.
Mulla on töitä kolme päivää jäljellä,
sitten aion juhlia uutta, uutta vuotta,
uusin tuulin, myrskyin.

Niskat jumittaa, päässä vihloo.
Hieroja tilattu.

Sanonko siis mistä? En taida kuitenkaan.
Sillä nyt, viimein, päivän päätteeksi
tytöt pelaavat yhdessä, nauravat, 
ainakin tämän pienen hetken.
Poika on hakkaamassa rumpuja
(ja vihaa typerää äitiään, tiedän)
ja mies mukana treeneissä.
En siis sano,
vaan menen ja laitan saunan päälle,
vihdan veteen
ja teen suunnitelman aikaisista yöunista.







14 kommenttia:

  1. Totinen myrsky tämä. Meilläkin kattopelti paukkuu niin, että hirvittää. Ja omat läheiset siellä teidän lähellä selviämässä, kännyköidenkin ulottumattomissa. Voimia sinne,kaikkiin myrskyihin <3<3<3...

    VastaaPoista
  2. Mää olisin varmaan sanonut...

    VastaaPoista
  3. J! No kyllä, ihan hurja,pelottava. Ja kun nuo puhelimetkaan ei toimi, aamulla töissä oli aika kurja tilanne. Samoin sinne, toivotaan, että tuulet hellittävät, tuovat tyyneyden. Ajatuksia täältä.

    VastaaPoista
  4. piilomaja! :D :D no kyl mäki annoin tääl vähä tulla...

    VastaaPoista
  5. Samaa täällä olen pohtinut.. loman ihanuutta ja kiroustakin. Onneksi saatiin lapsille yökyläkaverit ja pienimmän kanssa kyläiltiin, niin oli jotain muutakin ajateltavaa. kuin toistensa kiusaaminen. Nyt tämä äiti kaipaisi myös leikkikaveria. Taidan änkeytyä illalla kylään. Yksin.

    VastaaPoista
  6. Minä sanon tässä sen, minkä jätit sanomatta. Läppäri toimii ja tuntuu ihmeelliseltä olla yhteydessä ulkomaailmaan. Vaan tänään tämä kylmäksi mennyt koti jätetään ja lähdetään seikkailemaan. Vuokramökki saatiin vain kahdeksi vuorokaudeksi, sitten kutsumme itsemme kylään eri puolille:) Fortum lupasi sähköt aikaisintaan ensi viikoksi, jos sittenkään. Pihapiirissä raivosi myrsky oikein ison maailman malliin. Puita nurin ja sähkötolppia poikki. Aika lailla pikkuisia me ihmiset ollaan. Ja juu, teinityttö ulvoo kilvan tuulen kanssa, että kun mun piti ja mun täytyy ja kun sä lupasit. Maailma pyörii täälläkin yhden just kohta 15 vuotiaan navan ympäri. Sähköittä tai sähköillä. Elämässä pettymysten kanssa saa tehdä tuttavuutta. Huoh. Nyt laitan sormet kynttilän lämpöön. HAliterveinen!

    VastaaPoista
  7. Joskus se elämä vastustaa joka suunnalta. Mutta myrskyn jälkeen on poutasää, kuten lauletaan, ja ehkä taas kaikki kohta sujuu mutkattomasti. Sitä toivon, ja iloisempaa viikon jatkoa toivottelen! :)

    VastaaPoista
  8. Sauna oli juuri paras ratkaisu tuossa tilanteessa... Aika avuton on ihminen luonnonvoimien jylistessä. Sähköä tulee ikävä parin päivän päästä...! No, meillä vain lyhyt katkos onneksi.

    VastaaPoista
  9. Maria! Niinhän se on. Välillä on hermot niin riekaleina varsinkin tuon teinipojan kanssa, että huh. Halit auttaa kovasti myös, kiitos :)

    aurinko ja kuu! Yksin kyläily, voi että, toivottavasti onnistuit samaan sen itsellesi aikaiseksi!! Mietin, että onko joulujännityksen purkautuminen syy tuohon jatkuvaan kireään kinasteleuun. Sitten löytyy tasapaino, kun loma loppuu...Pienimmälle pitäisi olla koko ajan jotain actionia, se on hermostuttavaa, isommat osaa jo vaan loikoillakin. Plääh. Työpäivän jälkeen jaksaminen itsellä on ihan miinuksella.

    VastaaPoista
  10. tinttarus! Ja minä täällä vingun jostakin näin pienestä...voi teitä siellä!!! Ihan mahdottomia tuo myrsky sai aikaan, toivon teille pikaista paluuta normaalitilaan, voi että!

    Niin hyvin sanot tuon oman navan ympärillä...juuri niin, todella! Mitään muuta ei nähdä kuin oma itse! Ja kun se on päivittäistä, niin kyllä täällä kilahtelee kunnolla. Jaksamista sinne, toivon kovasti, lämmittäviä ajatuksia ja halaus!!

    Ansku! Kiitos, niinhän se tuppaa menemään, onneksi. Nyt jotain totaaliväsyä ilmassa niin kovin, että pitäisi saada nukkua viikko ja sitten lojua rauhassa toinen viikko ja sitten hiljalleen palata normaalitilaan, jos sitten taas jaksaisi, sietäisi ja viitsisi...

    Tie! Meillä ei ollut katkoja lainkaan kotona, ihme kyllä, vaikka täällä joka puolella pimeyttä riitti. Aikamoista, huh! Sauna on aina hyvä lääke :)

    VastaaPoista
  11. Kyllähän se hermoja riipii, kun pitää olla neljän seinän sisällä. Kyllä meilläkin reissussa pari kertaa meni käämit, kun koko ajan oltiin tiiviisti yhdessä. Kuuluu siis asiaan :)

    Parempaa, rauhallisempaa ja ihanampaa uutta vuotta siis sinne!

    VastaaPoista
  12. Pikkusisko! Kiitos, ja juuri valo oli parhainta lääkettä tänään! :) Nyt sataa.

    Kirjailijatar! No niin kuuluu, sitten taas on toisin.

    Kiitos, niin toivon ensi vuodelle mielenrauhaa ja AIKAA oikeille asioille. Olen aika väsähtnyt, muutos tarpeen.

    VastaaPoista