Astiakaappi

Toisinaan asiat etenevät, jotain tulee valmiiksi,
voi kirjoittaa lauseen perään pienen, mutta tyytyväisen pisteen.
Ja vaikka ei vielä pisteenkään aika olisi, 
niin homma kuitenkin rullaa, ilman suurempia hässäköitä
ja voi olla kohtuullisen levollisin mielin, ilman hermokireyksiä.
Tiedätkö tunteen? 
Varovaisesti sanon, että nyt mulla on tällainen olo.
Varovaisesti sen takia, 
kun on ollut aika paljon sitä toistakin lajia. 


Väitän, että astiakaapilla on ratkaiseva rooli siinä,
että homma kääntyi ankeasta ryvetyksestä rullauspuolelle.
Meille haettiin kirpparilta kaappi eräänä sunnuntaina.
Astiakaappi oli pitkällinen hiljainen ajatus päässäni
ja kun sanoin ajatuksen ääneen, 
oltiinkin jo matkalla sitä kaappia hankkimaan.
Sen myötä moni muukin juttu ratkesi.

Yksinäiset ruusulautaset pääsivät näkyville lasiovien taakse.
Aamuiset matkani kääntyivät toiseen suuntaan.
Muutama koulutyö eteni yllättäin ja kivutta.
Toiseen kaappiin tuli ihana väljyys
(kamat eivät romahda enää niskaan).
Keittiöön vaihdettiin pieni pyöreä pöytä,
juuri meille viidelle sopiva.
Sen päälle ei mahdu kertymään lehtipinoa,
siinä on tilaa vain kynttilälle.
Päähäni ilmestyi yllättäviä selkeitä ajatuksia
ja tajusin, että voin sanoa joskus ei
ja toisinaan voin vaatiakin jotakin. 
Kaikilla kauniilla keramiikkakulhoillani on nyt oma kolo.


Arkeen on tullut tyytyväisyyttä lisää, huomaan.
Kiirettä ja sählää riittää, ei siitä pääse,
mutta tyytyväisyyttä, sitä tarvitaan, 
jotta jaksaa pysyä vauhdissa mukana.
Silittelen astiakaappia päivittäin, se on hyvä kaappi,
oikealla paikalla, juuri siinä sen kuuluu olla.
Ja kaappi ei olisi siinä paikallansa,
jollei mies sitä olisi kanssani lähtenyt hakemaan.