torstai 14. maaliskuuta 2019

Värittyy paloittain































Ympäröivä todellisuus värittyy paloittain, riippumatta siitä, olenko itse kartalla, ajantasalla, läsnä. Toisinaan ehdin mukaan ja valitsen vauhdissa värini, ja sitten on tilanteita, joissa kaikki värit sekä välineet ovatkin juuri minun omissa käsissäni. 

Minkähän värin tähän päivään valitsisin? Entä sinä?


 


torstai 28. helmikuuta 2019

Kaksi teosta - Tässäkö olen









Kaksi teosta
antamani aiheen "Tässäkö olen" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.



torstai 14. helmikuuta 2019

Missä maisemat ovat vain minun





































Työmatkani on lyhyt. Kävelen mäen päälle ja sieltä pienen metsän halki mäen toista puolta alas. Aikaa menee noin 10 minuuttia. Silti aina tuntuu siltä kuin ehtisin hetkeksi kokonaan toiseen maailmaan, tai johonkin sellaiseen ikiomaan maailmaan, missä maisemat ovat vain minun ja taivas aina erilainen, kaikkialla ihmeellinen rauha. Otan aina ohikuljettuja maisemia ja taivaan tilanteita talteen, on niin kaunista.


 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Burgundinpatapäivä





















































Burgundinpatapäivä. Pata valmistetaan jo aamulla, annetaan sen muhia uunissa monta tuntia, nuuhkitaan punaviinin tuoksua, timjamia ja katsellaan ikkunasta vesisadetta. Padan seuraksi avataan pojan Madridin tuliainen viime syksyltä, uunista otetaan valkosipuli- ja parmesanpatongit. Ihmetellään pojan olevan jo 21 vuotta, nauretaan kaikki yhdessä pöydän ääressä ja äidille maistuu se tuliainen hyvinkin. 

Loppupäivä on lukurauhan päivä ja illasta tulee vielä päiväuni-ilta, sen myötä katoavat viime päivien päänsärkyjen rippeetkin ja tilalle löytyy keveitä ajatuksia. 

Tarvitaan pitkiä ja hitaita patapäiviä tasaamaan eessuntaas-päiviä, tarvittaisiin paljon useamminkin. Onneksi tänään oli, voin nyt suhtautua huomiseen hiukan ymmärtäväisemmin.  

Ihan paras burgundinpata-ohje Prisca Leclercin kirjassa
Tarte Tatin, suuri ranskalainen keittokirja. Kaunis, ihana kirjakin!




maanantai 4. helmikuuta 2019

Keltaiset


































Mun keltaiset.




 

lauantai 2. helmikuuta 2019

Valohetkiä


 Kuvan mahdollinen sisältö: teksti


Näyttely esillä vielä viikon ajan! Tervetuloa!

t. ryhmän ohjaaja



 

maanantai 28. tammikuuta 2019

Kaksi teosta - Sinne on ikävä
































Kaksi teosta
Ninnun antaman aiheen "Sinne on ikävä" inspiroimana,
minun tässä ja Ninnun Kuvittelun ilossa.