torstai 29. toukokuuta 2014

Mieli kääntyi lomalle








Kuvat eräältä kävelyretkeltä, muutaman viikon takaa.
Nyt ei tee mieli kävelylle, eikä ulos ollenkaan. Sataa, tuulee.
Mökkiytymispäivä. Vapaapäivä.


Mokkapaloja, paikkojen järjestelyä, matkaoppaiden selailua.
Pitäisi kaivaa kesäpeitontekele esiin, tekee mieli virkata.
Loma on kuulkaas alkamassa. 
Olen tehnyt laskeutumistoimenpiteitä asian suhteen,
mieli kääntyi lomalle jo tuon kävelyretken aikoihin.
Täällä on opintojen suhteen oltu aikalailla ahkerana koko kevät,
ja lomalla aion olla todella lomalla, 
niin töistä kuin opinnoistakin.


Kirjoja, käsitöitä, kotipuuhia, torikaffeja,
valokuvaamista, kävelyjä sekä lentoon lähtö.
Ja mies on luvannut hoitaa lomakokkailut, ai ai :)
Ehkä vielä huomisen jaksan töissä.




tiistai 27. toukokuuta 2014

Rakentaa taloa































Tyttö askartelee. 

Rakentaa taloa, 
taittelee sinne laatikoita,
värkkää laatikoihin kyniä.

Toi juuri kaverinkin mukaan talkoisiin.  

lauantai 24. toukokuuta 2014

Linnunlaulua






























Täällä ei montaa ajatusta kulje päässä.
Enemmänkin siellä kuuluu linnunlaulua 
ja muuta hyvää musiikkia.
Ehkä se onkin hyvä, 
sillä loma lähestyy ja aurinko lämmittää!




 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Se aika





























Tänään en millään olisi malttanut lähteä näiden luota pois.




sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Puutarha








Ruusupapu, ruiskaunokki, malvikki, 
krassi, basilika, tuoksuherne, orvokki.


Keittiön ikkunan puutarha siirtyy kesäilmaan.
Parveke herää henkiin. Tänään.



 

lauantai 17. toukokuuta 2014

Reissu

































Viikko meni "Elämäni matkat"-kirjan kasaamisessa.
Oli hyvä reissu.








tiistai 13. toukokuuta 2014

Hiukan eksynyt






















Asuntolaelämää.
Sateita, kahvia, hommia vaikka kuinka paljon.
Matkalla, mutta vähän hitaasti, hiukan eksynyt.
Olen antanut kuville nimiä,
puhunut niille, 
kuullut niiden puhuvan minulle. 

Ja ehkä on viisasta tässä kohtaa kömpiä nukkumaan...