Tänään matkan varrelta.
perjantai 20. marraskuuta 2015
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
lauantai 7. marraskuuta 2015
Ihmisen omassa mittakaavassa
Ihmisen tieto ei ole koskaan varmaa missään muussa kuin ihmisen omassa mittakaavassa
(Varto, 1996, 5). Toisen ymmärtäminen ei ole yksinkertaista. Se koskee kaikkia koettuja ilmiöitä. Toisen kokemuksen tajuaminen ei ole helppoa arkielämässä, eikä se ole sitä tutkimustyössäkään. Fenomenologisessa ymmärtämisessä on mielestäni kysymys hetkellisistä ja jälkiä jättävistä kohtaamisista.
Merja Lehtomaa 2008, 192
Teoksessa Kokemuksen tutkimus, Merkitys-tulkinta-ymmärtäminen (Juha Perttula & Timo Latomaa)
Toisinaan sitä miettii kasaisiko vai purkaisiko. Onneksi on kuitenkin aineksia, millä jättää jälki, ja lopulta on kuitenkin luotettava vain siihen omaan mittakaavaan, piittaamatta muusta. Viimetippa, se vasta on piinaavaa aikaa.
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Oliko se ollenkaan totta
Karkasin eilen meren rantaan tasaamaan hengitystä, ajatuksia ja paniikinomaista kaaosta. Maisema ei tällä kertaa tarjonnutkaan ihan perussettiä vaan kohtalaisen lumoavaa ja mykistävää katseltavaa. En ollut varma, oliko se ollenkaan totta, mutta kyllä taikakin teki tehtävänsä. Olen täällä hetkellisesti hapekkaan rauhallinen ja luottavainen.
Oho, tämä on sivukujien 700. posti! Sitä sekä ilahduttavaa huomiota pitänee vielä juhlia!
Kunhan nämä duunit on ensin tehty pois.
tiistai 3. marraskuuta 2015
lauantai 31. lokakuuta 2015
Jäistä maata
Kertomus on perustavanlaatuinen inhimillinen strategia,
jonka avulla pyritään hallitsemaan aikaa, prosessia ja muutosta.
Herman-Jahn-Ryan 2005
Teoksessa Näkökulmia kertomuksen tutkimukseen
(Hägg-Lehtimäki-Steinby(toim.)2009)
Puiden paljaat oksistot, linnut viileän vaalealla taivaalla. Ollaan kai jo lähellä marraskuuta, siltä tuntuu, vaikka maa vielä odottaakin jäätymistä. Minäkin odotan jäistä maata, odotan prosessille päätöstä, kertomukselle viimeistä pistettä. Vai missä ollaan, täällä vai jossakin toisaalla, aina ei oikein tiedä, on niin paljon mitä ajatella, eikö olekin.
torstai 29. lokakuuta 2015
Ihastuttava
Arkinen päivä voi muuttua ihan toiseksi esimerkiksi silloin, kun saa sinisävyistä, hurmaavaa postia.
Katja lähetti minulle lautasen, kaveriksi kupille, voi että miten kaunis ele! Mukana tuli myös Kirsi Neuvosen ihastuttava Sydänyö, miten Katja tiesitkään, että pidän valtavasti hänen töistään. Lämmin kiitos!
Tilkuista tuli ensin pikkuinen peitto. Heitin sen pesukoneeseen ja koneesta tuli ulos juuri sellainen, mitä halusinkin! Peiton koko oli 55 x 82 cm ja huopunut lopputulos on kooltaan 37 x 52 cm. Toki lisäpesuilla sen saa vielä pienemmäksi, mutta nyt se on hyvä juuri noin. Näin sain kaikki vanhat Novitan Puro-langan jämät käytettyä (purin myös yhden käyttämättömän kaulurin) ja nyt mulla on kaunissävyinen rullattava istuinalunen metsäretkille mukaan otettavaksi. Tykkään tosi paljon tästä ruudullisesta lopputuloksesta, joten seuraavaan on tilkut jo tekeillä. Ja jos käy niin, että oppari ei valmistu ajallaan, niin voinen laittaa tämän korvaamaan puutteita, sillä kyllä täällä kaikkea muuta näköjään valmistuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











