lauantai 24. lokakuuta 2015

Ristiriita































































































Joulukaktus kukkii juuri nyt vietettyään kesän parvekkeella.

Ristiriita: syysaurinko, sen tärkeys ja samalla silmiä viiltävä ärsyttävyys. 
Totuus: olen hämärtyvän syksyn tyttö. Tarkennus: tarvitsen silti valon. 

Kaunis kortti ystävältä. Kiitos.
Magnus Enckell, Ball Tabarin, 1912 

Miehen bändin uusi levy sai osakseen ansaittuja ylistäviä sanoja.

Kaikki on juuri nyt eräänlaista kasaamista, kokoamista ja päättelemistä. 

Hoen: voin valita, minkä palautteen otan vastaan. 
Muistan hetkellisesti: tämä on vain opinnäytetyö. Ja sitten taas unohdan.
Takaraivoa takovat sanat selvitä, tarkenna, siirrä, poista, lisää, lisää.

Mies kokkasi täydellistä kasvissosekeittoa. Kiitos. Olen valmis talviaikaan.




sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Välitilassa





















































Sakea sumu. Toivoin pakkasaamua, olisin lähtenyt seikkailemaan, tai sitten en, koska väsymys painaa nyt kovasti. Ehkä hyvä näin, olla menemättä, pysyä hiljaa paikallaan sumun keskellä, se sama sakea sumu löytyy nimittäin myös päästä. 

Kaikenlaista keskeneräistä, hyviä asioita, keskittymistä vaativia asioita, ja salaa sumuisena ajattelen sanaa valmis. Ajattelen myös sitä tilaa, mikä on valmiin jälkeen. Sillä lopulta, onko olemassa tilaa valmis, etenemisen myötähän rajaviiva siirtyy aina myös eteenpäin, ja senkin ajatuksen äärelle olen tänä syksynä pysähtynyt. Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastoissa-kirjasta (toim. Varto, Saarnivaara & Tervahattu )löysin kirjoituksia transgressiosta, ja erääseen identiteettiesseeseeni kirjoitin seuraavaa


Ihmisenä olemisen ja ihmisen toimintaan liittyvänä transgressiolla tarkoitetaan rajan siirtymistä ja uudenlaisten muotojen syntyä, ylisiirtymistä. Rajan ylittämiseen liittyy aina uuden rajan muotoutuminen.

(Saarnivaara 2003, 12 - 13.)


ja vielä näin


Rajattaminen on Juhani Varton suomennos transgressiolle.  Varton suomennos rajattaminen kuvaa prosessin luonnetta monipuolisemmin kuin pelkkä rajan ylittäminen. Rajattamisella viitataan rajalla ja välitilassa olemiseen. Varto sanoo tällä, usein vähäisesti ymmärretyllä rajalla tapahtuvan paljon.
 (Saarnivaara 2003, 12 - 13.) 



Tähän pohjaten täällä
ollaan siis välitilassa, juuri nyt sumuisessa sellaisessa, täällä tapahtuu paljon, vaikkei siltä juuri nyt tunnukaan, ja koko ajan myös uudet rajat hakevat muotojaan. Transgressio, rajattaminen ovat selkiyttäneet ajatteluani omasta olemisestani valtavasti. 

Niin, tulin vain mainitsemaan sakeasta sumusta, ja siitä, että mitä valmiin jälkeen... sillä haaveilen ompelemisesta ja kodin laittamisesta, jouluun siirtymisestä sitten kun lopputyöni on... valmis. Sillä toki on niin, että joillakin asioilla on piste, ne tulevat kuin tulevatkin valmiiksi, vaikka oma rajaviiva liikahtaisikin eteenpäin. Haaveilen tietenkin myös mielekkäästä työpaikasta, uusista opinnoista, haaveilen unelmista todeksi. Tähän välitilaani on kuitenkin vielä asetuttava, saatava sumu hälvenemään ja tilalle selkeä valoisa. 




perjantai 16. lokakuuta 2015

Mahdollista









Nyt tavoitteena on saada jalat irti maasta, sillä onhan se täysin mahdollista, onhan.



 

tiistai 13. lokakuuta 2015

Maisema on toinen










































Ajatukset, kokemukset ja muistot matkasta läikehtivät mielessä, antavat arkeen ihmeellistä voimaa ja iloa vielä jälkeenkin, pitkälle, olen varma siitä. Kyllä ihmisen pitää päästä kulkemaan ja katselemaan, näkemään ja kokemaan, olemaan matkalla. Eikä matkan tarvitse aina olla kauas, se voi olla matka lähellekin, mutta kuitenkin niin, että maisema on toinen kuin jokaisena muuna päivänä. Mielellään vielä niin, että kulkeminen saa aikaan epäoleellisen katoamisen ajatuksista, jättäen tilan vain kulkemisen ja katselemisen havainnoille ja pohdinnoille. 

Taidan yhä kulkea Lontoon kaduilla, Lontoon puistoissa. 



"Kuitenkin tiedän, että lähteminen, matka muualle, pois ja tuntemattomaan, saa sielun verenkierron yhä uudestaan liikkeelle. Sielu vertyy."

Anneli Vainio
Eksyvä löytää, Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä


 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Katsella
































On syytä hivuttautua kauemmas, ottaa etäisyyttä tavalla, jossa yksityiskohdat hämärtyvät ja maisema sulaa yhteen. Katsella sitten hiljaksiin kokonaisuutta, ja odottaa sitä, minkä rauhallinen katse voisi mahdollisesti kirkastaa. 


 

torstai 8. lokakuuta 2015

Valo niissä aamuissa






























Pakkasaamut. Koko päivän voi jaksaa sen ajatuksen voimalla, että sai talteen pakkasaamun kauneuden. Ja valo niissä aamuissa on ihan parhain leikkikaveri. Hetket, jolloin saattaa unohtaa, että aika kulkee. Hetket, joiden jälkeen hymyilyttää pitkään.




 

perjantai 2. lokakuuta 2015

Meidän






















































Ollaan tyttären kanssa lumoutumassa kaikesta upeasta, kauniista ja kiehtovasta. 
Tämä kaupunki on nyt kyllä meidän.