Valo niissä aamuissa

Pakkasaamut. Koko päivän voi jaksaa sen ajatuksen voimalla, että sai talteen pakkasaamun kauneuden. Ja valo niissä aamuissa on ihan parhain leikkikaveri. Hetket, jolloin saattaa unohtaa, että aika kulkee. Hetket, joiden jälkeen hymyilyttää pitkään.




 

Meidän

Ollaan tyttären kanssa lumoutumassa kaikesta upeasta, kauniista ja kiehtovasta. 
Tämä kaupunki on nyt kyllä meidän. 

Jopa huikeaa

Kulkeminen ja katseleminen. Kuunteleminenkin, rinnalla hengittäminen, ehdottomasti myös kiihtyminen, samoista asioista kiihtyminen.

Lyhyessä hetkessä vahvaa ja keveää, ajoittain jopa huikeaa ja kaiken aikaa hyvin merkityksellistä. 

On sellaisia asioita ja tilanteita, joiden kantavuus on taattu ja pitkäkestoinen. Kiitollinen vilkutus! 

 

Näkyvistä jäljistä

Ymmärrys ei välttämättä ole yht'äkkinen kokemus.

Päivi Granö: Taide tutkijan ymmärryksen avaajana
(Varto-Saarnivaara-Tervahattu: Kohtaamisia taiteen ja tutkimisen maastoissa)


Lohdullisia kohtaamisia kirjojen sivuilla. Miten koskaan voin luovuttaa kaiken opintoihini liittyvän kirjallisuuden takaisin kirjastoon? Sohvan nurkkani on ympäröity kirjapinoilla. Ne ovat turvapesäni, luolani, kohtaamisten valaiseva näyttämö. 

Haen torilta kanttarelleja ja olkikukkia. Mies tekee kastikkeen, minä kirjoitan. Vyyhdit aukenevat vähitellen, kaiken ympärillä mielessäni soi ja minä vedän verhot auringon eteen, Sillä Minähän Kirjoitan.

Kuppi on paikallisen teatterin "ota tästä"- pöydästä. Minä otin, sillä se on halkeillut ja vanha, pidän kulumista ja rososta, elämän synnyttämistä näkyvistä jäljistä. Ja se on kotoisin sieltä, minne lennetään tyttären kanssa ensi viikolla.


 
 

Virtaavat

Syvät, virtaavat vedet. 




 

Tasaus

Kävin kaislikoissa, merituulessa. Tasaamassa mieltä. En kyllä ihan onnistunut siinä tasaamisessa, oli niin vähän aikaa, mutta kaislikko oli silti kaunis. Syyskaislikon väritys on hurmaava. Pidän myös kanervanpunaisesta kovasti. Syyskuussa olen juonut kahvia kanervakupista, se on pieni, kaunis ja tärkeä. Tänään on syyspäiväntasaus ja minä olen vähän jäljessä tästä kaikesta, kulkenut keltaisten puiden ohi ajattelematta. Pitää pysähtyä syysasioiden äärelle, pitää etsiä kynttilät.

Tila ja aika

Herätykseen aikaa 6 tuntia 32 minuuttia. Se riittää hyvin tekemisen meinigin ollessa päällä, silloin kun tarvitsee ryhtiä valmiiksi saattamiseen. Sitten viikonloppuna saattaa herätä 11 tunnin unen jälkeen samasta kippurasta kuin nukahtaessaan, ilman yhtäkään yöhavahtumista, yöllistä muistiinpanojen tekemistä, edes muistoa unesta. 

Kyllä minä saan aikaan silloin kun siihen on tila ja aika, huomaan. Rutiinit ovat tärkeitä, sekin, että lopettaessaan päättää, mistä seuraavaksi jatkaa. Ja silloin kun ei suju, kun ei ole enää mitään sanottavaa (mutta työ on kuitenkin keskeneräinen), silloin kannattaa unohtaa hetkeksi, tarttua toiseen ja rykäistä jotakin valmiiksi asti, pois käsistä. Sillä se, mihin siinä tilanteessa tarttuu, on saattanut hautua viikon itsekseen, hylättynä kyllästymisen takia, se saattaa yhtäkkiä tuntuakin taas raikkaalta, viisaalta ja lähes valmiilta. 

Neulon myös tilkkuja, ajattelen, pidän syyskukista ja niiden lentoharjoituksista, luen, eksyn harhapoluille, sillä maailmassa, kirjojen sivuilla on niin paljon mielenkiintoista asiaa. Sitten pitää taas kirkastaa päämäärä ja palata kysymyksen äärelle, lisätä henkeä sanojen ympärille. Prosessi on ihan hirmuisen tärkeä. Ja kiinnostava. 

Nyt on palattava toiseen arkeen viikoksi enkä tiedä miten siitä suoriudun. Prosessikirjoittamisen arki kun tuntuu koskettavan enemmän minun identiteettiäni, sieluani myöten. Pitänee turvautua päivittäisiin lentoharjoituksiin.