keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Aikaa, eikä vain






























Väsymystä harteilla, nihkeyttä ajatuksissa, särkyä nivelissä. Ihmisen pitäisi saada viettää enemmän aikaa meren rannassa, hapekkaassa ilmassa, tuulien vietävänä. Siis aikaa, eikä vain satunnaisia henkäyksen nopeita hetkiä. Väitän, että sillä olisi varma vaikutus väsymyksen, nihkeyden sekä säryn vähenemiseen.



sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tunnelma on jo ihan valmis









Maisema akvarellia.

Tämä vetinen keli ei haittaa, lumi sulaa, mutta se ikävästi romuttaa tämänpäiväisen valokuvausaikeeni erään omakuvausprojektin suhteen. Tiedättekö, kun saa päähänsä jonkun tietyn kuvauspaikan, tarkan idean, tunnelma on jo ihan valmis, kuvan sävyt selvät ja näkee päässään ihan kirkkaana valmiin kuvankin...sitten tulee jatkuva vesisade ja niin litimärkä maa, että ei voi kuin jättää koko idea seuraaviin teemoihin käytettäväksi, toivottavasti sopivaksi. No, tämähän on vain avoin tie uuden idean synnyttämiselle, sisätiloissa.

Eilen sateissa oli pieni väli, ehdin hetkeksi meren ääreen. Siellä sain yhden idean työstettyä kuntoon ja oheistuotteena tuli aika monta omakivakuvaa, hiukan ennen maiseman leviämistä lopullisesti akvarelliksi.
  














perjantai 20. helmikuuta 2015

Laatulomaa







Täällä vietetään laatulomaa kotona, tyhjennetään, järjestellään ja siivotaan nurkkia väljemmiksi. Kaikki yhdessä. Eilen kuului naurun kikatusta pitkin päivää, joten ihan tylsää tämä ei voi olla! On ihmeellistä huomata, että kaappeihin voi jäädä väljyyttäkin, saatika sitten, että voi ihan oikeasti luopua esim. läjästä puun juuria tai rikkinäisiä astioita. No, sen yhden ihanan pienen puun juurakon säästän yhä ja mies liimasi yhden tärkeän maljakon kasaan, että ihan silmät sumeana en sentään täällä viiletä. Tänään homma jatkuu, sormet syyhyävät jo! 


Ajatukset kirkastuvat kummasti kun antaa pölylle ja roinalle kyytiä. Pitää vielä ottaa aikaa kirjoitushommille ja valokuvaamiselle tämän vapaan aikana, ideat ovat selkiytyneet ja toimintasuunnitelmat valmiina. Huomenna päästään myös jouluaterialle. Laittaisiko tonttulakin päähän vai veisikö juustoja pöytään?





keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jonain hetkenä kaikki









































Jonain hetkenä kaikki onkin toisin. 


Kuva, jota ei näe, mutta kuulee toisen kokemuksena, tuntee ja aistii mielessään, koko kehossaan, voi olla niin vahva, että mikään muu kuva ei saavuta sellaista valtaa.


On konjakkiryypyn aika. Elämälle kaikkinensa.



 

tiistai 17. helmikuuta 2015

Samalla voi katsella










Täällä on neulottu vimmaisesti. Ei mitään haastavaa, vaan perussettiä, sellaista, että samalla voi katsella Emmerdalea, Rouva Ministeriä, Scott & Baileyä sekä erinäisiä leffoja. Tai sitten vaan ajatella, sillä ajateltavaakin on riittänyt. 

Ja koska nyt kuitenkin vielä on talvi, olen tehnyt pipon ja tuubihuivin, joka toinen krs oikeaa ja joka toinen oikein nurin. Lanka on kuulkaas muinaisjäänne, 90-luvun alkuvuosilta. Tein siitä silloin puseron, mutta kätköistä löytyi vielä näihin sopiva määrä. Tykkään kovasti niin langasta kuin koko setistä.

Sitten sukkia, kevätlangasta. Ja juu, molemmilla on omat varsiltaan samanmittaiset parit. Sitten vielä syksyiset säärystimet, käyttöä saavat kyllä odotella kesän yli. Ihanan, minun väriseni langan sain pojalta joululahjaksi!

Nyt on tekeillä jämälankasukat, ja luulen, että niitä pukkaa lisää, nyt on tarve antaa jämille kyytiä! Tekisi mieli kirjoneuloakin. Niin, ja virkata. Ohjelma- ja leffavinkkejä?


- Tyttärelle kiitos parvekestudiokuvista!


 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valohoidossa











Olin valohoidossa, kävin lempipaikassani. Menin auringon lämmöstä, valoisasta rauhasta ja linnunlaulusta ihan sekaisin, ajantajukin katosi täysin. Sitten voikin helposti löytää itsensä istumasta heinikossa, naama kohti valoa, tiirailemassa linssin läpi jokaista valossa hehkuvaa heinänkortta ja oksaa, onnesta soikeana. Eräs pupu näki minut, mutta ei se haitannut, vilkuttelin perään. Ihmeen lujaa se kyllä läksi.





lauantai 14. helmikuuta 2015

Maailmoihin selkeyttä
































"Kenellä tahansa on oikeus sanoittaa minuuttaan, kokemustaan ja maailmaansa ilman koulumestarien, poliitikkojen ja byrokraattien, jopa ilman terapeuttisten paimenten hoivaa. Aktiivisten ja vuorovaikutuksellisten keskustelujen avulla voidaan tuottaa yhdessä sanallisia "konstruktioita", antaa merkityksiä, lukea ja kirjoittaa maailmoja itselle ja toisille."

Juhani Ihanus kirjallisuusterapeuttisesta sanatyöstä 
Tuula Heikkilän, Leena Paloheimon ja Ilkka Taipaleen
toimittamassa kirjassa Mieli ja taide (2000)



Minä olen parhaillaan jossakin erilaisten maailmojen välitilassa, yritän jotenkin pohtimalla, lukemalla, kuvittamalla ja sanoittamalla kasata maailmoihin selkeyttä, mutta tuntuu siltä, että tarvitsisin tähän hätään kartan, kenties kompassinkin.